Kirkkailla vesillä

 Lieviskänjoki 29.7.2026, Puumala-Sulkava-Ruokolahti, melontaa n. 9 km

 

 

Vietettyämme pari mukavaa kesäpäivää Lemillä ja Imatralla sukulaisia tavaten saavumme illansuussa Lieviskänjoen suulle. Auto on perinteisesti viety lopetuspisteeseen ja sieltä pyöräilty takaisin kanootille. Discover Saimaa jokimelontapiste on hyvä paikka lähteä Lieviskänjoelle ellei halua meloa järvien läpi reitin varsinaiselta aloituspisteeltä Savonkaidan länsipäästä. Me ei tällä kertaa haluttu. Koko reitin kattava selostus karttoineen löytyy täältä.

Aiomme siis vetäistä rusinat reitin pullapitkosta ja meloa vain itse jokiosuus. Kun kirjaimellisesti talutamme Wenonahimme joelle, herää pieni epäilys, että riittääkö joessa oikeasti vettä. Ymmärtääksemme Saimaan vedenkorkeus on edelleen hyvin alhainen. Saimaata kohtihan tässä siis ollaan matkalla. Alkumatka taitetaan Ruokolahden ja Sulkavan rajalla, kunnes vastaan tulee vielä Puumala. Joella on siis kolmen kunnan rajapyykki, joka on oikein vaakunoiden kera sinne merkittykin.

 

 

Heti joen alkumetreillä ihastuttaa veden kirkkaus. Epäilys veden riittävyydestä osoittautuu turhaksi, sillä mahakosketuksilta välttyy, kun pysyy joen syvimmissä kohdissa. Kolmea pientä lampea lukuun ottamatta joki on kapea ja rehevä. Koko matka on erämainen ja varsinainen rauhan tyyssija. Maisemassa vuorottelevat metsät ja suot. Ihasteltavaa riittää joen runsaassa kasvillisuudessa, perhosissa ja sudenkorennoissa. Lumpeet ovat täydessä kukassa ja näyttävät paljon suuremmilta mitä keskisuomalaisessa kotijärvessä. Tarkka lajitunnistus jää tekemättä.

 

 

Joen varren mäntyyn on rakennettu kalasääskelle tekopesä, jossa onkin elämää. Emo selvästi ärsyyntyy meidät nähdessään ja alkaa kaarrella pesän ympärillä hermostuneena. Melomme nopeasti ohi jäämättä enempää ihmettelemään tai kuvaamaan ettemme häiritsisi perhe-elämää tarpeettomasti. On kyllä hienoa nähdä poikasen kurkistavan uteliaana pesästä; sellaista näkyä pääsee harvoin todistamaan, meille ainakin ensimmäinen kerta.

 

Lieviskänjärvi heti joen päätyttyä

 

Joki päättyy Lieviskänjärveen. Sillan jälkeen oikealla on laituri, jossa voi jaloitella tai vaikka lopettaa melonnan siihen. Me jatkamme vielä muutaman kilometrin järven yli ja ohitamme Lieviskänkosken sitä varten rakennettua kulkusiltaa pitkin. Rannassa on jopa kanoottikärry sidontaliinoineen sujuvaa ohitusta varten. Mahtavaa palvelua!

 

 

Ohituspaikan alussa on myös siisti laavu. Me veimme automme epähuomiossa laavulle, joka on pari sataa metriä kosken jälkeen lahden oikealla rannalla. Tarkoitus on jäädä siihen yöksi, mutta meitä alkaa epäilyttää onko se sallittua, koska paikalla näyttää olevan varattuja venepaikkoja. Myöhemmin luen jostain, että se on kyläyhdistyksen ylläpitämä paikka. Tarkoitus oli alunperin jatkaa Lieviskänlahtea Saimaalle, mutta teemme muutoksen suunnitelmiin hieman karttaa tutkiskeltuamme ja nostammekin kanootin kyytiin, haemme pyörät ja suuntaamme yöksi Katosselän vastakkaiselle puolelle Hiekkaniemeen. 

Matkalla saamme ihastella upeaa auringonlaskua ja kesäilta alkaa jo uhkaavasti hämärtyä kun pääsemme perille. Harmiksemme huomaamme, että moni muukin on löytänyt tiensä tänne ja yksi porukka on vallannut laavun ympäristöineen. Haave iltahetkestä nuotiolla kariutuu siihen. Joudumme vielä odottelemaan, että pariskunta saa kajakkinsa lastattua asuntoauton katolle ja meille vapautuu reitti telttapaikalle. Teltan pystytys jää auttamattomasti liian myöhäiseksi ja väsymys ja nälkä alkaa jo kiristellä hermoja. On lähes puoliyö ennen kuin viimein pääsemme levolle. Vaikka laavuporukka jää vielä nuotiolle, on heidän kunniakseen sanottava, ettei heistä ole mitään häiriötä.

Lieviskänjoki jää mieleen erämaisena, kirkasvetisenä, rauhallisena ja kauniina jokena, joka ehdottomasti kannatti käydä melomassa.

 

Katosselkä 30.7.2026, Puumala, melontaa n. 12 km

Yöllä hartioita jomottaessa muistuu taas mieleen miksi en niin kovasti välitä telttapatjalla nukkumisesta. Korppikaan ei saanut sen parempia unia ja aamulähtö venähtää pidemmälle kuin ajattelimme. Varhainen aamu tyynellä järvellä on ihan parasta aikaa. Myöhäistä ei toki ole vieläkään ja onneksi tyyntä riittää meille edelleen. Kaikissa muissa teltoissa on vielä hiljaista kun lähdemme järvelle. 

 

 

Tavoitteenamme ei suinkaan ole kiertää mahdollisimman pitkää lenkkiä, vaan meloa hiljakseen maisemia ihaillen. Niin teemmekin. Rauhallisesti tyyntä Saimaan pintaa halkoen kierrämme Härätin ja puikkelehdimme sitä ympäröivien pienten saarten välissä. En tiedä oliko se unta, kun luin, että täällä on runsaasti sopivia rantautumispaikkoja. Meidän mielestämme ei ole. Saamme etsiskellä sopivaa hetken aikaa. Joko on liian jyrkkää kalliota ettei sitä pääse ylös tai sitten liian loivaa ettei sen saippuaakin liukkaammalle pinnalle voi laskea jalkojaan tai niin kivikkoista ettei siihen saa kanoottia työnnettyä tai saari on niin upean jäkälämaton peitossa ettei sinne voi jalalla astua. No, löydämme kyllä viimein paikan jaloittelulle. 

 

 

Meillä on kiikaritkin mukana, että voimme tähystellä mahdollisia norppia. Vaan ei niitä toiveistamme huolimatta näy. Kuulemma neljä kuuttia olisi syntynyt tälle alueelle tänä kesänä. Näkemättä ne nyt meiltä kuitenkin jää; ihmekös tuo, kyllä niiden selkien ja saarien sokkeloihin norppien on helppo piiloutua. Asutusta tai mökkejä ei näillä seuduilla juurikaan ole, ei myöskään vilkasta veneliikennettä. Melojiakin näemme vain muutamia.

Vuorilahdessa poikkeamme katsomaan maastokarttaan merkittyjä kalliomaalauksia. Ainakaan meidän vilkkaallakaan mielikuvituksella niitä ei näy yhtään sen enempää kuin norppiakaan. 

 

 

Jossain Härätin ja Mustinsaaren välisellä pienellä selällä otamme hiukan lisää vauhtia melontaamme. Hyvään vauhtiin päästyämme suorastaan säikähdän, koska aivan edessämme ja allamme on valtava kivi. Hämmästys on niin suuri, etten osaa edes varoittaa Korppia. Miten satuttiinkin juuri sen kohdalle! Sen päällä on vettä ehkä parikymmentä senttiä, joten kanootti lipuu sen yli juuri ja juuri ilman pohjakosketusta. Kun myöhemmin katson maastokarttaa, niin huomaan, että se on kyllä merkittykin siihen. Vähän kyllä pelästytti!

Ruokataukoa pidämme Suolasaarilla. Keitetyt perunat savuahventen ja pannusipulin kanssa ovat taivaallisen hyviä!  Niiden päälle lepotauko riippumatoissa ja sitten olemmekin jo valmiit melomaan takaisin Hiekkaniemeen pienoisen tuulen saattelemina.

 

Kukonharjun kanava

 

Koska seuraavalle päivälle on luvattu navakkaa tuulta eikä telttayökään enää juuri kiinnosta, teemme päätöksen purkaa leirimme ja jatkaa matkaa. Käymme vielä katsastamassa Kukonharjun kanavan maalta käsin ennen kuin lähdemme ajamaan kohti Puumalaa. Bongaan netistä Metsäsydämen mökit ja varaan lennosta meille Minttumaari nimisen mökin. Se osoittautuu aivan loistavaksi valinnaksi! Pieni ja sievä mökki on todella kauniilla paikalla kallioisella rannalla, pääsemme saunan leppeisiin löylyihin ja pulahdamme yllättävän lämpöiseen Saimaan veteen uimaan. Kun vielä ilta-auringon lämmössä paistamme nuotiolla kanaa ja vuohenjuusto-viikuna pitaleipiä, on ilta aivan täydellinen!

 

 

Seuraavana aamuna isäntä tuo mökille aamiaiskorin, jonka hyvillä antimilla jaksamme mainioisti polkea Puumalan saaristoreittiä Nestorin lettubaariin letuille ja takaisin.

Saimaan saaristosta saimme jälleen yhden pienen nurkan koluttua. Vaikka se kyllä tarjosikin meille upeita maisemia ja onneksemme tyyntä keliä, on jokimelonta kuitenkin enemmän meidän juttu. Ei sovi meidän pirtaan meloa järvellä päivätolkulla. Mutta hyvä juuri näin. Minne seuraavaksi ja milloin? Siitäpä ei ole toistaiseksi mitään tietoa.