Pitkästä, pitkästä aikaa melomalla

Välijoki & Varispuro 20.7.2026, Lappajärvi-Evijärvi, melontaa n. 16 km

 

 

Pääskyrivit langalla kuin ennen vanhaan, pulleat kissankellomättäät tien vierustalla, ohi kiirehtivä keisarinviitta, haukan rauhallinen liito tuleentuvan viljapellon yllä; silmä poimii maisemasta kauniita yksityiskohtia, koska fiilis on hyvä, ellei peräti loistava. Pyöräilemme Evijärveltä kohti Lappajärven Niskan patoa, jonne olemme jättäneet kanoottimme. On kulunut vuosi ja kolme päivää ilman yhtäkään melan vetoa, joten tämä hetki on hartaasti odotettu.

 

 

Syitä pitkään taukoomme melonnasta on monia. Kun viime heinäkuussa rantauduimme Luonterilta Neitvuoren juurelle, oli vesi jo silloin matalalla. Tilanne vain paheni syksyn edetessä, eikä sopivia jokia kohtuulliselta etäisyydeltä löytynyt sitten millään ja kaikki mielenkiintoiset järvetkin oli jo kierretty. Ehkä meille koko melontaharrastuksessa on -ellei tärkeintä, niin ainakin lähes tärkeintä- uusien maisemien löytäminen. Melonta vain melonnan vuoksi ei ole niinkään kiinnostavaa, vaan kanootti on meille väline päästä aina uusiin seikkailuihin. Siksi veden vähyys ja ajan puute pidemmälle lähtemiseen rajoitti intoamme. Sellaisen selityksen mieli on ainakin luonut, vaikka saattoihan siinä sopassa olla saamattomuuttakin mukana. Vappuna oli tarkoitus avata melontakausi Vääräjoella ja tehdä siitä oikein perinne, mutta kova flunssa torppasi ne haaveet. Seuraavalla viikolla Korpin käsi operoitiin ja siitä toipumiseen se kevät ja kesä on sitten vierähtänytkin.

 

 

Kulunut vuosi on karsinut myös kalustoamme. Päätimme keväällä laittaa viidestä kanootistamme kaksi myyntiin. Meille niin rakas ensimmäinen kanoottimme Sopu, joka vei meidät unohtumattomille jokiseikkailuille, ansaitsi lähteä uusille vesille navetan orsilta pölyttymästä. Saman kohtalon sai kokea toinen Mad Riverimme Sorja. Molemmille löytyi kysyntää ihan jonoksi asti ja molemmille löytyi onneksi oikein mukavan oloiset uudet omistajat. Sorja pääsi heti suoraan Etelä-Konneveden kansallispuistoon useamman päivän retkelle eteläsuomalaisen pariskunnan mukana.

Mutta tässä ollaan nyt matkalla Välijoelle. Lähtöpaikalla Niskan sillan kupeessa on Halkosaaren asuntovaunuparkki ja loistava paikka lähteä melomaan. Opastetaulu antaa runsaasti tietoa joesta, joka on osa n. 200 km pituista tervareittiä. Reitistä löytyy myös kattava melontaopas. 1968 rakennettu Hanhisaaren pato on rauhoittanut Välijoen kosket ja muuttanut joen leveäksi, paikoitellen järvimäiseksi. Voi vain hämärästi kuvitella millaista menoa tervatynnyrit ja niiden kuljettajat ovat saaneet kuohuvissa koskissa aikoinaan. Huvittavakin tarina kätkeytyy myös Niskan padon taakse. Toukokuun toisena päivänä vuonna 1979 Lappajärven kuntalaiset, suivaantuneena voimalaitosten juoksutusten takia järvensä jatkuvasta pinnan laskusta, päättivät toimia ja kyliltä lähteneet traktorikaravaanit kippasivat kivilastinsa jokeen Niskan sillalta. Voimalaitokset tekivät ilmoituksen poliisille laittomasta padosta ja KRP saapui paikalle kuulustelemaan kansanliikkeeksi noussutta väkeä. Kun sata ihmistä oli kuultu ja kuulusteluun jonottaneet 300 henkeä kertoivat 1600 olevan vielä tulossa päätti KRP poistua paikalta. Pato kuitenkin purettiin syyskuussa kiivasäänisen kansan todistaessa turhautuneena tapahtumaa. Nämä tapahtumat on Antti Tuurikin tallentanut teokseensa Kertomus järvestä.

 

 

Reilun kilometrin melonnan jälkeen vasemmalla on oikein hienon näköinen kota. Sinne ei nyt ole kuitenkaan tarvetta poiketa. Hanhikoskelle tulee melottavaa noin yhdeksän kilometriä. Kodan jälkeen ei sopivia jaloittelupaikkoja oikein löydy ja siksi melommekin voimalaitokselle asti nousematta kanootista. Keväisin joella voisi kuvitella olevan lintuja runsaasti, koska paikoitellen oikean puolen suomaiset rannat varmasti tarjoavat otollisia pesäpaikkoja. Siellä missä maasto kohoaa rinteenä joesta, on asutusta. Huomiota kiinnittää viimeisen päälle hoidetut ja rakennetut pihapiirit sekä kauniit talot ja kesämökit. Koko matka Hanhikoskelle on varsin leveää ja osittain puuduttavaa melontaa. Onkin mukava päästä viimein oikaisemaan selkänsä ja pyörittelemään melontaan tottumattomia hartioitaan.

 

On meillä kanoottikärrykin, hyvä onkin. Niin hyvä, että sitä pidetään tallessa varastossa.

 

Hanhikosken oikealla puolella on hyvä rantaumispaikka. Siitä sopivaan vesillelaskuun on noin 300 metrin kantomatka;  sekin oikealla puolella. Sitä ennen rannat ovat todella jyrkät. Tästä alkaa reitin mukavin osuus. Noin kolmen kilometrin pituinen voimalakanava on louhittu kallioon. Rantojen kallio on liuskemaista kiveä. Väylä on mukavan kapea ja suojainen, veden virtaus tässäkin on tuskin huomattava.

 

 

Voimalakanavaa

Ruokatauon pidämme Kirsilänkosken uimarannalla, jonne on hyvä rantautua. Ranta jää niemen vasemmalle puolelle. Laavu on hiukan sivussa varjoisalla paikalla, joten aurinkoinen uimaranta tuntuu mukavammalta, koska helteet ovat väistyneet viileämmän ilmamassan tieltä. Keitämme perunat, jotka nautimme savumuikkujen ja sipulivoin kanssa. Kyllä maistuu!! Pieni lepo riippumatossa ja jälkiruokakahvit, niin taas kelpaa meloa. Matkaa ei enää paljon olekaan Uittomiehentien laavulle.

 

Kirsilänkosken uimaranta

Kyllä maistuu perunat

....ja päivälepo

 

Kun Kaustisentien silta jo näkyy, kannattaa ehdottomasti kiertää Puroniemen oikealta puolelta lähtevälle Varispurolle. Puro on kapea, mutta riittävän syvä, rehevä uoma, joka puikkelehtii remeikön keskellä. Melomme sitä reilut puoli kilometriä ennen kuin on käännyttävä takaisin. Todellisuudessa joudumme peruuttamaan jonkun matkaa, koska kanootti ei mahdu kääntymään kapeassa purossa. Jos olisin lintu, uskoisin olevani paratiisissa täällä Varispuron sokkeloissa.

 

Varispuro

 

Lopetamme matkamme Uittomiehen laavulle, jossa on niin ikään mainio rantautumispaikka. Olipa mukava meloa pitkästä, pitkästä aikaa :)

Välijoen plussat: rauhallista melontaa ilman haasteita ( Hanhikosken ohitus ainoa "haaste"), ei pelkoa koskista tai kaatuneista puista, hyvät lähtö ja rantautumispaikat, hyvät taukopaikat, mielenkiintoinen historia, kaunis kanava sekä Varispuro.

Välijoen miinukset: rantautuminen haasteellista välillä Niskan silta - Hankikoski (60+ vuotiaat tarvitsevat jaloittelutaukoja ;), sama väli aika puuduttavaa melontaa (varsinkin, jos sattuu vastatuuli), ei melontaa auttavaa virtausta juuri nimeksikään.

 

Lopetuspaikka