Oravareitillä

Oravareittiin ei voi olla törmäämättä, jos hiukankaan seuraa melontakeskusteluja; sen verran kuuluisa se on. Jos jotain reittiä niin paljon hehkutetaan, niin onhan se jokaisen melojan melkeinpä pakko edes kerran kokea. Ja onhan se oikeasti hienoa lähteä reitille, joka on raivattu ja jonka varrella on hyvät lähtö- ja taukopaikat sekä koskien ohitukset suunniteltu. Se on suoranaista luksusta.

Matkaa Juvalle on sen verran, että viikonloppureissuna ei homma onnistu. Niinpä helatorstain seutuun ajoittuva neljän päivän vapaa on reissuun luonteva valinta. Tänä vuonna helatorstai on harvinaisen myöhään, mutta aikaisempien vuosien kokemuksella touko-kesäkuun vaihteessa vettä pitäisi olla riittävästi. Tähän luottaen vuokraamme mökin Sourujärveltä -eli reitin varrelta- jo hyvissä ajoin. 

Saavumme kohteeseen helatorstaita edeltävänä iltana Juva Campingin kautta. Leirintäalueelle poikkeamme Oravareitin sivuston ohjeita noudattaen ilmoittautumaan, että olemme lähdössä reitille omatoimisesti. Tunnollisena ja ohjeita noudattamaan oppineena ilmoittautuminen on päivänselvää. Siksi onkin hämmentävää kuulla, että olemme tänä vuonna ensimmäiset, jotka niin ovat tehneet. Viime kaudellakaan ei kukaan ollut ilmoittautunut. Näin meille kertoo ystävällinen mies, joka tiskin takaa jalkautuu kartan ääreen antamaan meille vinkkejä reitille.

 

Kesäyön tunnelmaa Sourulla

 

Helatorstai 29.5.2025  Polvijoki Toiviolta Sourulle, n. 7 km

Lähdön riemua upealta laiturilta

 

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen valitsemme aloituspäivälle lyhyen reitin iltapäiväksi ennustetun jatkuvan sateen vuoksi. Ajelemme Toivioon, josta laskemme kanootin vesille luksushienolta lähtölaiturilta. Odotukset Polvijoen suhteen ovat korkealla kaiken ennakkoon ahmimamme tiedon perusteella. Heti alkumetreillä on selvää, että vesi on vähissä. Varsinkin alkuosa on rytöisempi ja kivisempi mitä kuvittelimme. 

 

Polvijoen alku on hiukan rytöinen.

 

Joenpolven kohdalla osaamme ennakkon saatujen tietojen perusteella valita käännöksen oikealle, vaikka suoraan meno vaikuttaisi luontevammalta. Se reitti päättyisi kuitenkin umpikujaan. Käännöksessä on pakko nousta ylös ja nostaa kanootti kivien yli. Se ei enteile hyvää jatkoa ajatellen. Ei myöskään se, että pian joudumme rantautumaan kaatuneen puun vuoksi. Vaikka reitti onkin raivattu, niin vesi on lyhyessä ajassa laskenut niin paljon, että runko on tullut esille. Loppuosa joesta on kuitenkin selkeä ja helppo; kauniskin. Rentukat koristavat joen penkkoja ja veden paljaaksi nuolemat puiden juuret ovat luonnon monimuotoisia taideteoksia. Hetkessä olemme jo Riemiöllä. 

 

Riemiön taukopaikalla.

 

Polvijoen äkäiset itikat jäävät jälkeen, kun melomme järven yli hienolle taukopaikalle. Pian jo eväsleivät lämpiävät tulen loimussa ja leipäjuusto tirisee pannulla. Ruoka maistuu niin taivaallisen herkulliselta, että siihen ei ole mitään lisättävää. Sade alkaa pieninä piskoina ja yltyy meidän jatkaessa matkaamme. Kaivan esille ystävältä saadun leveälierisen hatun, jonka saa nauhalla kiinni leuan alta. Se osoittautuu erinomaiseksi sadehatuksi, joka ei lennä päästä ja jonka alla silmälasit pysyvät kuivina. Kiitos Jari!

Sade jatkuu lähes koko illan, joten ratkaisumme tehdä vain lyhyt melonta oli oikea. Sattumien summana veljeni on myös Juvalla ja on lupautunut toimimaan kuljettajana kohteesta toiseen. Niinpä saamme kyydin hakemaan automme Toiviolta. Näin meille jää ruhtinaallisesti aikaa kamppeiden kuivatteluun, päiväunille ja saunomiseen. Korpin iltaruuaksi paistama lohi perunoiden ja valkosipulivoin kera menee samaan taivaallisten herkkujen kategoriaan kuin päivälliset eväätkin. Kahdeksalta illalla olemme jo peittojen alla ajatuksena keskustella tulevien päivien suunnitelmista. Uni kuitenkin peittoaa suunnitelmat ja työntää kanoottimme varmoin ottein kohti höyhensaaria.

 

30.5.2025 Souru-Halmejärvi, n. 27 km 

Aikainen nukkumaanmeno ja illalla tehdyt valmistelut ovat aamun pelastus. Puoli seitsemältä pukkaamme Bellin omasta mökkirannasta tyynelle Sourulle. Helpon Voikosken kautta sutkahdamme Voilammelle ja edelleen Karijokea kohti. Ilman opastetta olisi vaikea uskoa, että reitti jatkuu siihen uskomattoman kapeaan uomaan, johon sukellamme. Illalla näimme kaksi melojaa järvellä ja tervehdimme heitä nyt laavulla aamupalan äärellä. Me emme pysähdy, vaan jatkamme mielenkiintoista matkaamme vanhaa uittokanavaa pitkin. 

 

Karijoki

Kosken ohittava kanava.

Ennen Viitakoskea kanootti nostetaan kannaksen yli, melotaan pätkä ja nostetaan taas joen vasemmalta puolelta rantaan, yli tien ja polkua pitkin takaisin jokeen. Karijoki virtaa alussa paikoitellen vuolaammin. Vähävetisyyden vuoksi kivien kanssa on oltava tarkkana, mutta muuten meno on mahtavaa. Virtaus heikkenee ja maisemiakin ehtii katsoa tarkemmin. Aamu on sumuinen, maisema vehreä ja alkukesän luonto aivan pursuaa rehevyyttä. Ympäristö tuo mieleen sademetsän. Apinoiden sijasta täällä ääntä pitävät käki ja tiltaltti sekä satunnaisesti muut metsän ja joen linnut. Majavakin nostaa päätään veden pinnalle muutaman kerran kanoottimme edessä.

 

Kaunista Karijokea

 

 

Karijoki on todella kaunis ja aiheuttaa tämän tästä "ai että" huokauksia. Ritolammentien sillalla pidämme pienen jaloittelutauon ennen kuin jatkamme Kaitajärven kautta Sulkavan Oravanpesille. Siellä jalkaudumme tutustumaan paikkaan ja tapaamme yrittäjäpariskunnan kukkien istutuspuuhissa. Melojat on kuuleman mukaan jo viety kohteeseen. Ystävällinen pariskunta ehtii jutella kanssamme kiireistään huolimatta ja keittävät meille jopa kahvitkin. Tokihan kahvi maistuu ja on mukava kuulla tarinoita melonnasta ja muustakin. Se ei tosin ole mukavaa kuultavaa, että vesi ei ole ollut koko heidän 17-vuotisen yrittäjyyshistoriansa aikana toukokuussa näin alhaalla. 

Oravanpesiltä lasketaan Kissakosken kautta Kyrsyänjärveen. Kissakoski on kivinen ja kapea lyhyt koski, josta selvitään jarrutellen ja kiviä väistellen. Edessä on reitin tylsin osuus; neljän kilometrin mittainen Kyrsyänjärven ylitys. Hyypiönlahdessa on vielä täysin tyyntä ja se tuntuu mahtavalta. Isommalla selällä hiukan tuulee ja vähän sateleekin. Vaatii toista tuhatta melantyöntöä molemmilta ennen kuin Kyrsyänjärvi on selätetty. Siinä ei sanoja kaivata, kun kumpikin keskittyy suoritukseensa.

 

Kyrsyänjoki

Kyrsyänjoki on reittiselostuksen mukaan voimakasvirtainen ja siinä on tiukka mutka, jossa joki haarautuu kahteen osaan. On valittava vasemman puoleinen haara, joka vaatii n. 90 asteen käännöksen.

 

Kyrsyänjoki yläosa.

 

Veden vähyyden vuoksi ja meidän onneksemme virta on kuitenkin rauhallinen. Mutka tuleekin yllättävän nopeasti ja selviämme käännöksestä ja sen kivistä ja kuohuista hienosti. Loppuosa joesta on todella kaunis, mutta harmillisen lyhyt. Sellaista jokea meloisi ilomielin vaikka 20 km. Kevätkin on hilppeimmillään, kuten Oravanpesien isäntä totesi.

 

Kyrsyänjoki alaosa.

 

Ennen Hattulaiselle saapumista on joen vasemmalla puolella odotettu taukopaikka. Ruuaksi on tarkoitus kokata pekonipannaria, johon vinkki on katsottu Kanootti ja Tomaatti Youtube kanavalta. Taikina on tehty jo edellisenä iltana valmiiksi ja nyt testataan kehutun reseptin toimivuutta. Taukopaikka on muuten katoksineen, polttopuineen ja vessoineen ihan ensiluokkainen. Ihan sitä ei ole meidän pekonipannarimme, mutta hyvää se on silti. Taikinaa taisi tulla puolet liikaa ja siitä syystä kypsyminen kestää ja kestää. Kestää niin kauan, että me ei enää kestetä, vaan popsitaan pannari suihimme hiukan taikinaisella vivahteella vaahterasiirapin kera. Vatsat täynnä jatkamme matkaa Hattulaiselle ja sen ruohikkoisesta lahdenpohjukasta löydämme tiemme Rasakanjoelle.

 

Rasakanjoki

Joki on vain reilun kilometrin mittainen, n. 15 metriä leveä ja mukavasti virtaava joki ilman mitään äksöniä. Se on kaunis ja oikein mukava lasketella menemään. Vaikka on täälläkin pidettävä varansa ettei melonnan hurmiossa ajaudu kiville. Vesi on täällä, kuten aikaisemmillakin joilla kirkasta, joka helpottaa hiukan kivien hahmottamista. Tosin kimallus veden pinnassa, sade tai heijastukset tyynessä vedessä tekevät usein tepposia ja joskus törmäyksiä tulee väkisin. Jospa ne kanootin pohjasta punaiseksi värjäytyneet kivet sitten joku muu huomaa helpommin...

 

Rasakanjoki

 

Tikanjoki

Vain pieni käännös Pieni-Mäntysellä ja olemme Tikanjoella. Vajaa kilometkin pituinen kivinen virtaosuus on heti joen alussa. Sillan jälkeen jäämme hetkeksi jumiin kivelle väärän reittivalinnan vuoksi, mutta otamme kolhut vastaan tyynesti hyväksyen.

 

Tikanjoki ennen siltaa.

 

.....ja sillan jälkeen.

Sekä loppumatkasta.

Loppumatka onkin sitten taas rauhallista ja kaunista katseltavaa; leppoisaa melontaa. Kaislanen on pieni ja hiljainen järvi ennen viimeistä jokiosuutta.

 

Pyöninjoki

Järven jälkeen on aina mielenkiintoista sukeltaa joen erilaiseen maailmaan. Uudella joella ei voi koskaan varmaksi tietää mitä tuleman pitää. Jos jotain on oppinut, niin senkin asian, ettei edes maastokartan merkintöihin voi täysin luottaa. Kiviä voi olla kuormakaupalla siellä, mihin niitä ei ole merkitty ja koskeksi nimetyssä paikassa voi vesi suurinpiirtein seisoa paikallaan. Nyt kun ollaan oikein virallisella reitillä, on ennakkotietoa runsaasti saatavilla, mikä on rauhoittavaa.

Pyöninjoki virtaa rauhallisesti paria sahia lukuun ottamatta. Saheissa kivet ovat taas kiusana, mutta siihenkin on jo tottunut ja hyväksynyt, että ne kuuluvat asiaan. Lyhykäisen joen jälkeen määränpäämme Halmejärvi aukeaa eteemme.

 

Pyöninjoki

 

Korppi, kanootti ja miehen tutkimattomat mietteet.

 

Päätämme reissumme Halmejärven laavulle ja tilaamme kyydin. Päivä oli antoisa; monia kauniita jokia ja vettä kuitenkin sen verran, että matka onnistui ilman isompia kommervenkkejä. Todellakin suositeltava reitti! Tästähän voisi jatkaa Sulkavalle asti, mutta siellä on edessä pitkiä järviosuuksia sekä koskia, joten sinne meillä ei intoa piisaa. 

Koko päivänä näimme ainoastaan ne kaksi melojaa aamupalalla ja kotimatkalla kaksi kajakkia Kyrsyänjoen sillalta. 

 

31.5.2025  Konnusjoki, n. 14 km

Eilinen melonta tuntuu aamulla kropassa. Talven kylmillään olleen mökin kosteus ei ehkä ole vielä kokonaan häipynyt, eikä toukokuun viimeinen päivä ole järin lämmin muutenkaan. Varustaudumme matkaan välihousuilla ja muilla lämpimillä vermeillä. Veljen kuljetuspalvelu vie meidät kohteeseen kunnan laavulle, josta matka alkaa. Lähtölaituri on metrin verran liian korkealla; se saa tuntosarvet pystyyn; mahtaako vettä olla kivien päällä ollenkaan. 

 

Alku näyttää kuitenkin vielä hyvältä.

 

Kauan ei tarvitse meloa, kun selväksi käy, että vettä on vähän. Siis todella vähän. Mela osuu tämän tästä pohjassa makaaviin puihin, pohjaan tai kiviin. Vesi on tummaa ja kiviä ei näe. Ei kerta kaikkiaan näe. Tähystäjän paikka on vastuullinen ja jokainen osuma tuottaa tuskaa. Tässä olisi nyt hyvä parisuhdekriisin paikka. Kaksikkomelontaa voi muutenkin suositella parisuhdekouluksi. Se on mitä enimmässä määrin tiimityötä ja vaatii molempien osallistumista. Toista on osattava lukea, ohjeet on oltava -varsinkin tiukassa paikassa- selkeitä ja kuuluvia ja tarpeen tullen on osattava olla myös hiljaa. Mekin olemme joutuneet läksymme tässä koulussa lukemaan ja jälki-istuntoakin on tainnut joskus tulla. Tänään ei kuitenkaan ehtoja jaeta ja homma sujuu sen puoleen hyvin. Muuten ei sitten sujukaan ihan niin leppoisasti. Jokainen vähänkään kivisempi paikka on yhtä kolinaa. Kiviä löytyy yllättävistäkin paikoista; ympäristö ei aina anna niiden olemassaolosta mitään viitteitä. Sitten ne huomaa, kun kanootin keula valittaa.

 

Kivettömiä paikkojakin on.

 

Ensimmäinen tiukempi paikka tulee kodan kohdalla. Jalkaudumme ihastelemaan upeaa kotaa ja samalla toteamme ettei hienosti virtaavaa paikkaa kerta kaikkiaan pysty laskemaan. On pakko alkaa uittohommiin. Harmi!!!! Olisi aivan ihana virta lasketella menemään. Kun vaan olisi 20 cm enemmän vettä...

 

Tästä olis mukavata lasketella...

 

Kyllä joessa kivettömiäkin paikkoja on. Suo-osuudet ovat kauniita ja leppoisia melottavia. Ennen Vehkakorpea alamme ihmetellä, kuinka joessa onkin yhtäkkiä vettä riittämiin. Penkat madaltuvat ja kohta vettä tuntuu olevan metsässäkin. Mistä ihmeestä sitä oikein tulee!? Veden runsaus tuntuu ylellisyydeltä ja hetken jo uskomme onnemme kääntyneen. Sitten alkaa kuulua kohinaa ja hämmästyneenä huomaamme joen yhtäkkiä olevan paljon alempana. Majavanpato!!

 

Taitava rakentaja ollut asialla.

 

Nousemme kantamaan kanootin vetistä maastoa ohi padon. Vesi kuohuu pienistä puroista takaisin jokeen pitkän matkaa. Padon läpi sitä ei juurikaan tule. On kerrassaan taitava kaveri ollut rakentamassa. Ei voi kuin ihmetellä tätä taidokkuutta. Korkeutta padolla on arviolta lähelle puolitoista metriä.

Hetken melottuamme huomaamme keskellä jokea pyöreän möykyn. Vitsailen, että siihen se majava on nyt retkahtanut. Ja surullista kyllä -niinhän se onkin. Myöhemmin kuulemme, että se on todennäköisesti ammuttu ja entisenä metsämiehenä vuokraisäntämme lupaa pyytää jonkun hoitamaan majavarukan pois joesta.

Erään suvannon reunalla näen saukon ja pian Korppi huomaa hirven pötkivän meitä pakoon. Vaahtokuplat ja pohjasta noussut muta paljastavat sen ylittäneen joen.

 

Uittohommia.

 

Lehmisahista alkaa vaikeudet. Vettä on armottomasti liian vähän. Suurniemen sahissa uittohommia riittää satoja metrejä. Lisäksi vesisade droppaa tunnelmaa entisestään. Välillä vedetään kanoottia pitkin metsää. Tai enemmänkin Korppi vie ja minä vikisen. Maantiesillan kohdalla vedetään pitkää tikkua, että jatketaanko vai tilataanko kyyti. Paikalle osuu mies, joka kertoo tilanteen hieman helpottavan sillan jälkeen. Päätämme jatkaa, koska luovuttaminen on aina kivuliasta. Kivuliasta on myös jatkaminen. Kanootin pohja kirskuu ja matka jatkuu väliin meloen, väliin uitten ja väliin Korppi meloo ja minä kävelen. Näillä keinoilla saavumme ennen pitkää myllylle, jossa kanootti on otettava maihin joka tapauksessa.

 

 

 

Tässä kohtaa nälkä on jo kova ja Korpin aamulla keittämä hirvikeitto termarista pääsee eittämättä taivaallisten herkkujen listalle. Seison keskellä metsätietä vesisateessa ja kauhon keittoa suuhuni ajatellen ettei mikään maailmassa voisi maistua paremmalta.  Ei tarvitse enää edes neuvotella jatkammeko Iso-Kontuselle ja siitä Hirmujoelle kuten oli tarkoitus. Ei jatketa. Se ei edes harmita eikä tunnu luovuttamiselta vaan järjen äänen varmalta puheelta. Ainoa mikä harmittaa on se, että Konnusjoki olisi mennyt heittämällä Top vitosen listalle, JOS vettä olisi ollut enemmän. Nyt se joutuu tyytymään jumbosijoihin. Se ei tosin ole joen vika ja ehkä palaamme paremmalla ajalla. Aika näyttää.

 

Seuraavana päivänä siivoamme vuokramökkimme, käymme vielä veljen ja hänen naisystävänsä kanssa Sulkavalla ja kiipeämme upealle Linnavuorelle. Kotiin ajelemme sekä kiitollisena hienoista hetkistä, hieman harmissamme Konnusjoen vesitilanteesta, haikeina odotetun reissun päättymisestä ja onnellisina omaan saunaan ja sänkyyn pääsemisestä.