Kauhavanjoki - joki nro 50 + yksi virhe

 17.5.2025 Kauhavanjoki, Kauhava  melontaa n. 16 km

 

 

Lähes päivälleen neljä vuotta sitten astuimme Korpin kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä kanoottiin. Molemmilla oli melomisesta kokemusta kokonaista parin kerran verran. Vaan eipä sitä silloin neljä vuotta sitten osannut edes kuvitella mihin tämä kokeilu tulee johtamaan. Tänään olemme lähdössä melomaan joelle, joka tulee olemaan viideskymmenes eri joki, jolle kanoottimme laskemme. Reissujen kokonaismäärä on kyllä isompi, kun mukaan lasketaan järvet ja ne joet, joilla olemme käyneet useammin kuin kerran. Kyllä kieltämättä tuntuu hienolta olla tämän saavutuksen kynnyksellä.

Jotain on ehkä opittukin; niin melomisesta ja kanooteista kuin toisistamme ja luonnosta sekä elämästä yleensä. Ehkä suurin opetus on ollut nöyryys ja kunnioitus luontoa kohtaan. Joki on aina arvaamaton. Luonto ei ole meille mitään velkaa ja se antaa sen elämyksen minkä haluaa, mitään ei sieltä vaan oteta. Luonnon voimia on kunnioitettava ja ymmärrettävä, että ne ovat aina meitä voimakkaampia. Mutta nöyrin mielin kun lähtee matkaan ja huolehtii turvallisuudestaan, tulee kokemaan upeita elämyksiä. Joelta saa aivan omanlaisensa perspektiivin ympäristöön ja maailma näyttäytyy ihan uusin silmin; se tunne sykähdyttää kerta toisensa jälkeen.  Ja sen vuoksi joet vetävät meitä puoleensa edelleen.

Kun aamukuudelta starttaamme matkaan, on taivas pilvetön ja lämpötila kolmen asteen paikkeilla. Käymme matkalla tsekkaamassa Kauhavanjoen lähdön Kauhajärveltä. Näyttää kapealta ja pusikkoiselta. Alkuperäisen ajatuksen siivittäminä matkaamme Hirvijoelle, joka pari viikkoa sitten näytti todella houkuttelevalta. Vaan eipä näytä enää. Siinä missä vielä kaksi viikkoa sitten virtasi mukavasti muutaman metrin levyinen joki, on nyt vain ojapahanen. Kuiva kevät on tehnyt meille tepposet ja vienyt nekin vähät vedet, joita talven jäljiltä oli muutenkin nuukasti. Alempana joki on sentään vähän leveämpi, mutta suosiolla otamme käyttöön suunnitelman B eli Kauhavanjoen loppuosan.

Matka alkaa Jylhän voimalaitoksen alapuolelta. Auton viemme Lapuanjoen varteen odottamaan ja polkaisemme pyörinemme aakeiden laakeiden poikki vastatuulta uhmaten  Jylhälle. Tunteja on jo kulunut kotoa lähdöstä ja lämpötila kohonnut kesäisiin lukemiin. Aurinko porottaa lämpimästi ja vasta nyt tajuan, ettei tullut mieleenikään ottaa mukaan muuta päähinettä kuin pipo; sen verran viileitä on lähiaikoina pidellyt. 

Alkumatka joesta on hyvin rauhallista. Veden pinnalla kelluvat haituvaiset eivät liikahdakaan. Joenvarsipusikon oksistosta saattaa päätellä, että vesi on ollut varmaan puolitoista metriä korkeammalla. Se kyllä tuntuu uskomattomalta. Penkereet ovat kuitenkin korkeat eikä maailmaa niiden takaa juurikaan näe. Rauha joella on lähes rikkumaton. Vesilinnut vain väistävät meitä tuoden jotain eloa hiljaiseen menoon. 

Kauhavan kirkko

Levähdys

 

Kolmen kilometrin melonnan jälkeen alkaa penkereiden takaa erottua satunnaisia taloja enemmän asumusta ja jonkun ajan päästä kirkon torni ilmestyy näköpiiriin. Ennen seuraavaa siltaa on joen oikealla rannalla puistomainen alue, joka houkuttelee meidät pysähtymään ja oikomaan jalkojamme. 

Matka jatkuu yhä rauhallisesti keskustan läpi aina Kalliokoskelle saakka. Siellä seuraa pakollinen pysähtyminen. Joessa on parimetrinen pudotus ja jonkinlainen voimalaitoskin kai. Vedämme kanootin maihin oikealta ja kiskomme ohi tästä hässäkästä. Vähän ihmetyttää ettei joessa ole mitään varoitusta lähestyvästä pudotuksesta. Esimerkiksi joen yli kulkevaa pallonarua, joka nähtiin viimeksi Vääräjoella. Vaan onko niin, ettei joella liiku kuin paikalliset, jotka paikan tietävät. Liekö täällä muut käy lainkaan  melomassa. Siinä on joka tapauksessa hyvä syödä eväät, kun kerran maihin noustaan ja sopivan siloinen kalliokin rannassa houkuttelee istahtamaan. Eikä täällä kyllä levähdyspaikkoja liiemmälti olekaan. Korpin sienikeitto maistuu mainiolta vaikkei vielä isosti nälätäkään. Viidenkymmenen joen kokemuksella opittu sääntö: pidä ruokatauko suunnitellusti ja ajoissa! Ruokailun väliin jättäminen kostautuu jossain vaiheessa uupumuksena ja ärtymyksenä.

 

Pieni voimalaitos

Pudotus joessa

Melontasää parhaimmillaan

 

Seuraava pakollinen pysähdys on ennen Pohjanmaanväylän siltaa. Siinä on pudotus ja kivikko, josta ei ohi pääse kuin kantamalla kanootti kiviröykkiön yli joen virratessa oikeaa laitaa.

 

Tästä yli

Tästä ohi

 

 

Ohitus tehdään rauhallisesti askel kerrallaan nostellen kanoottia varovasti kiveltä kivelle. Sen jälkeen oletetaan haasteiden olevan ohi. Vaan oletushan se on aina tyrimisen äiti. Niin kuin nytkin, koska tästä ne haasteet vasta alkavatkin. Ja on kyllä sellainen muutaman sadan metrin Via Dolorosa, että menee Top kolmoseen heittämällä. Oikeastaan taitaa asettua sijalle yksi kaikkien aikojen haastavimpana jokiosuutena. Joki on kuin pommitettu täyteen lehmän kokoisia kiviä. Vesi virtaa siellä välissä ja kun on muutama lehmä saatu ohitettua tulee sellainen virtapaikka, että on pakko vetää kivien välistä maihin. Naarmujahan siinä tulee auttamatta ja Korppi näkee kuinka yksi kivi saa pintaansa punaisen värin kanoottimme pohjasta. Auts...

Sitten alkaakin pohtiminen, että mitäs nyt. Kiipeän jyrkkää pengertä ylös katsastamaan mitä on edessä. Eipä näky paljon mieltä ylennä; kiviä kivien perään, välissä virtaavaa vettä, rannat täynnä ryteikköä, penkereet jyrkät ja liukkaat, paikoitellen lähes suoraa pudotusta jokeen pari, kolme metriä. Kirsikkana kakun päällä penkereeseen kipatut roskat. On pellinpalaa, rikkinäisiä lautasia, pulloja, lasinsiruja. lasinsiruja, lasinsiruja...

Kanootin ylös kiskominen on pois suljettu. Penkereen yläreunassa on aita eikä ryteikön ja jyrkän penkan takia se onnistuisi muutenkaan. Jokeen ei voi mennä, ei kanootilla eikä jalkaisin; kivien välissä on kovaakin virtausta ja syvää vettä. Takaisin ei pääse. Ainoaksi vaihteohdoksi jää uittaa kanoottia rannalta käsin. Sitä sitten tehdään köysien avulla kirjaimellisesti verta vuotaen. Puskemme itseämme ryteikön sekaan, taiteilemme kivillä ja välillä vedessä. Ensiapulaukkuakin tarvitaan paikkaamaan Korpin kättä, josta kuiva risu yrittää tunkea läpi. Rinteestä tukea ottaessani katkennut pullonkaula törröttää ranteen vieressä; hiukan sivummalle kun olisi osunut, niin ei olisi ensiapulaukkukaan riittänyt vaan olisi jo tarvittu Mediheliä. Vaan ei onneksi osunut.

Jollain ihmeen kaupalla ja suomalaisella sisulla selviämme  ohi tuosta tuskien taipaleesta ja pian taas saamme kokea miltä tuntuu meloa.

 

 

 

Via Dolorosan jää taakse

 

 

Loppuosa joesta on onneksemme rauhallista ja selkeää. Iltapäiväksi ennustettu kova tuuli alkaa humista rantapusikoissa ja nostattaa pelloilta pölyä ilmaan. Saavumme viimein Lapuanjoelle ja käy niin kuin pelkäsimmekin; leveällä joella on meille vastainen tuuli ja vaahtopäät. Onneksi matka ei ole pitkä. Mutta meloa saa kyllä kaikilla niillä voimilla, joita on jäljellä.

Viimeinen ponnistus on päästä maihin penkalle ja ylös rinnettä. joka on liejuinen ja upottava. Korppi menee edeltä ja ruovittaa niin, että rapa lentää korkealle. Tätä liejua illalla sitten hinkataan kengistä, vaatteista ja kanootin pohjasta oikein urakalla.

Viimeisen ponnistuksen jälkeen vielä vihoviimeinen ponnistus on, että nostetaan kanootti auton katolle keskellä aakeaa peltoaukeaa tuulenpuuskien riepotellessa. 

Näiden kaikkien ponnistusten jälkeen on voittajafiilis ja tätä fiilistä sekä viidenkympin rajan saavutusta makustellaan saunan lauteilla. Nälkä ei ole vielä loppunut, joten kohti uusia tavoitteita mennään :)

 

Korpin kommentti:

Se oli virhe!

Joskus elämässä vain käy niin, että tulee niin sanotusti avattua väärä ovi, toisin sanoen tulee tehtyä vääriä päätöksiä. Näin kävi meille kun noin vuosi sitten hankimme suurin odotuksin packraftin eli reppulautan; ajatuksena sen käytön helppous, keveys ja koskikelpoisuus, joka olisi meille avokanootin ohella se juttu mitä vielä kaivattaisiin. Kaikkea edellä mainittua toki packraft tarjosikin, kun sitä neljä eri kertaa pääsimme kokeilemaan. Vaan yhtä asiaa emme tarpeeksi ajatelleet, saatikka etukäteen testanneet; meidän kroppa vaan ei yksinkertaisesti "taivu" mokomaan vempeleeseen. Molemmilla kun on selkä- tai lonkkavaivaa, niin reppulauttaseikkailumme oli melko tuskaista menoa, kun istutaan matalalla ja melonta-asento ei ole luonnollinen. "Suutari siis pysykööt lestissään" ja päätimme, että lautta myyntiin ja pysymme avokanoottimelojina ja siihen piste!! Lautta myyntiin ja toiveet korkealle, kun kyseessä lähes uusi Rafti ja hintaakin oli pudotettu reippaasti, että saadaan kaupaksi. Vielä kehtasi joku tarjota parisataa vähemmän mitä pyydettiin. Höh!! Loppujen lopuksi lautan ostikin työkaverin vaimo eikä edes tinkinyt. Takkiin tuli ja reilusti mutta se ovi sitten on suljettu eikä siihen paluuta ole. Avokanoottimeloja pysykööt kanootissaan!