Kettu, Korppi ja kumivene (sekä pari juttua joista ei puhuta)

Packraft ja uusia unelmia

Tulihan se sitten hankittua; se packraft. Ei siitä asiasta muutenkaan yli päässyt. Tovin se ehtii odottaa paketissaan ja pari kuivaharjoittelukertaa tehdään olohuoneen lattialla ennen ensikastetta. Tämän hankinnan lisäksi tuntuu tähdet muutenkin olevan meidän melonnan yllä kaartuvalla taivaalla kohdallaan. Saan hankittua viikon loman toukokuuksi, joka on opettajan työstä harvinaista herkkua. Ja kun Korppikin saa loman samaan aikaan -melojien huippukaudelle-, tuntuu onni olevan meille myötäinen.

Suotuisan tähtitaivaamme ylle alkaa kuitenkin kertyä tummia pilviä. Pääsiäisen alla iskee lonkkakipu. Eikä ihan pieni kipu olekaan. Muutaman lääkärikäynnin, röntgenin ja parin magneettikuvan jälkeen tulee tyly tuomio; nyt on laitettava jalka lepoon kuudeksi viikoksi. Siis hetkinen; kuudeksi viikoksi! Sehän tietää toukokuun loppua! Se on sitkeä pala purtavaksi. Sitä on pureksittava hampaat irvessä monta päivää, eikä sitä silti saa nielaistua. Teen etätöitä kotisohvalla, yritän opetella kyynärsauvoilla kävelyä ja lopulta olen kipeä ihan joka kohdasta. Luen uudelleen lääkärin lausunnon; lepoa ja pidemmät kävelymatkat kyynärsauvoilla. Siis kuinkahan pitkät!? Jätän sauvat eteisen nurkkaan ja päätän olla kävelemättä pitkästi. Musta mieleni alkaa nähdä taas tähtiä taivaalla. Melontaahan ei ole kielletty. Sehän vaatii lähinnä yläkroppaa; kunhan vaan saa itsensä kanoottiin - tai raftiin.

 

Tästä se lähtee!

 

Ensikaste Kiminginjoella

Huhtikuisena lauantaina lähdemme pikku koemelonnalle. Valitsemme lyhyen, helpon ja tutun pätkän. Kovin paljon siitä ei ole kerrottavaa. Eikä sitä kovin miellyttäväksi aloitusmatkaksi pysty kehumaan, vaikka vähän valehtelisikin. Asento ei tunnu millään muotoa hyvältä, tilaa on olemattoman vähän eikä paattiin nousu tai sieltä poistuminen onnistu mitenkään sulavasti; varsinkaan kipeän lonkan kanssa. Kaikki muukin tuntuu kanoottiin verrattuna kovin oudolta. Reissun jälkeen olisin valmis palauttamaan mokoman kumiveneen, eikä Korppikaan taitaisi vastustella. Se nyt ei kuitenkaan ole mahdollista, joten uutta reissua vaan putkeen...

 

Konttijoella jatkoa

 

Lähtövalmiina

 

Sunnuntaipäivän ratoksi päätämme tehdä vielä toisen koemelonnan. Kohteeksi valitsemme Konttijoen Saarijärvellä. Korppi pudottaa minut ja tavarat kyydistä Kalliontien sillan kupeeseen ja lähtee viemään auton lopetuspaikkaan Myllymäentielle, lähelle paikkaa jossa joki reilun kuuden kilometrin päässä laskee  Mahlunjärveen. Korppi joutuu nyt pyöräilemään matkan yksin, koska minusta ei siihen ole. Tuskien taipaleen siinä Korppi joutuukin tekemään, koska lyhyempi tie onkin osittain auraamaton ja pyöräily muuttuu taluttamiseksi ja lumessa tarpomiseksi. Hikisenä ja väsyneenä Korppi istuu tutulle paikalleen perän pitäjäksi ja toivomme joen sentään olevan meille kohtelias. Ensimmäinen kilometri ei sitä todellakaan ole. Heti aluksi jumitumme kiviin ja tuntuu ettei kumiveneemme tule mtenkään selviämään tästä ehjänä. Varsinkaan, kun kiviä tuntuu iskevän pohjaan ja kylkiin tämän tästä. Ja kun kivet loppuu, alkaa kaatuneet puut. Niistä ei selviä kuin kiertämällä. 

 

Virta antaa vauhtia

Korppi kantaa raftia ja tekee kaiken työn; minä yritän vain selvitä itseni kanssa. Vaikka mela onkin oiva kävelykeppi, ei eteneminen hankalassa maastossa ole mitenkään järin nopeaa. Ehkä neljännen puun kohdalla kaivamme eväät esille ja istumme mättäälle uupuneina. Tämmöistä rämpimistä minä en tilannut! Ja tästä ei sitten puhuta lääkäreille eikä naapureille. Eikä varsinkaan lääkäreille; se on sovittu.

Mutta sitten pilvet väistyvät ja loppumatka on yhtä juhlaa! Virta antaa mukavasti vauhtia, asentokin on säätämisen jälkeen suorastaan hyvä ja joki antaa parastaan. Ehkä tämä ei olekaan ihan toivotonta puuhaa!

Jäälohkareita rannalla

 

Pitkin matkaa näkee kuinka jää on pyyhkinyt rantapuiden kylkiä varmaan metrin nykyistä pintaa korkeammalta ja isoja lohkareita on kaukanakin rannasta. Nivat ja pikkukosket ovat mukavaa melottavaa. Jokimäentien sillan jälkeen on pieni kynnäs, viimeinen kilometri hyvin rauhallista.

 

Rauhallinen loppusuora

 

Yhteenvetona, että todella ihana joki ilman ensimmäistä kilometriä. Tai sekin toki raivattuna olisi hienoa menoa. Tästä jää lopulta hyvä mieli.

 

Tähän on hyvä lopettaa.

Kuivasjoki - ei ikinä enää tätä!!!!

Vapun unelmasää jää meiltä melonnan kannalta erinäisistä syistä hyödyntämättä. Nämäkin asioita, joista mielellän ei puhuta, eikä kirjoiteta. Lohdutukseksi otamme perjantaina suunnan Kuivasjoelle Alavudelle. Ajatuksena pieni leppoisa iltapäivämelonta ohikulkumatkalla. Korppi hoitaa taas pyöräilyn, kun minä sillä aikaa paistattelen päivää pellon reunalla eväitä syöden. Hieno hetki siinä lintujen touhuja seuraillen. Lähtöä valmistellessa ohi ajava mies lyö jarrut pohjaan ja peruuttaa katsomaan ihmettä. Nousee autosta ja tulee ihan viereen ihmettelemään; että melomaan menossa "Ootteko te ihan tosissanne!?" Miehen ilme ja eleet vahvistavat ihmettelyn määrää. Kyllähän me ihan tosissaan ollaan.

Jos keksisin jonkun haasteen, joka Kuivasjoelta puuttuu, niin pääsisin helpommalla, kun kertoisin sen enkä luettelisi kohdattuja vaikeuksia. Vaan enpä nyt keksi mitään semmoista. Jos jotain positiivista, niin hyväntuuliset ihmiset, jotka matkalla kohtaamme. Ja kyllä minä kerran naurankin. Se tapahtuu siltarummussa, (tai tosiasiassa sen päätyttyä) joka alun alkaenkin on ahdas ja muuttuu sitä ahtaammaksi mitä enemmän metrejä jää taakse. Lopulta Korpin kypärä on juuttua kattoon kiinni, vaikka hän makaa niin selällään kuin pystyy. Sillalla seisoo mies, joka arvelee sillan alkaneen kummitella, kun on kuullut meidän äänemme sillan sisältä. Siinä vaiheessa minua naurattaa. Vaan ei enää sen jälkeen. Parin tunnin päästä makaan liejuisella rantarinteellä ja itken. Täältä on päästävä pois! Ensimmäistä kertaa melontahistoriamme aikana tunnen suoranaista vihaa jokea kohtaa, joka on tarjonnut meille kaikkea sitä, mitä ei missään tapauksessa haluta. En suostu enää jatkamaan. En vilkaisekaan taakseni, kun nousemme ylös rinnettä, joka vie meidät pois siitä kirotusta jokiuomasta. Korppi kantaa raftin päänsä päällä; pään päällä siksi, että eihän sitä reppulautan reppua nyt mukana kannata pitää... Minä puolestani raahaan itseni pellon poikki tien varteen ja Korppi kävelee hakemaan auton. Alavuden ABC:llä pestään kädet kolmeen kertaan, että ne saa edes sen verran puhtaaksi, että kehtaa mennä hakemaan purtavaa. Vessan peilistä kuvastuu joku kummajainen, joka muistuttaa lähinnä peikkoa. Kahvikupin äärellä hengähdämme eikä kummankaan tarvitse sanoa ääneen, että tästä ei enää puhuta.

 

Ei sanoja