Packraft pohdintaa ja muita mietteitä

 

Packraft mielessä

Jolloinkin joella ja silloin sun tällöin muulloinkin on mieliimme juolahtanut, että millaistakohan olisi meloa packraftilla. Eli suomalaisittain reppulautalla; kevyellä ilmatäytteisellä kajakilla, joka painaa vain noin kuusi kiloa ja jonka saa pakattua kätevästi reppuun. Puolen tonnin painoista kanoottia metsässä kiskoessa tai puiden yli nostellessa se on varsinkin saattanut mieleen putkahtaa. Tuolloin jokainen kilo vähemmän painoa toisi lohtua tukalaan tilanteeseen. Tai, jos jokiuomassa näyttäisi olevan enemmän kiviä kuin vettä. Eipä tarvitsisi kanootin kylkien kolhiintumista niin varoa. Tai, jos kosken kuohut tuntuvat avokanootillemme liian hurjilta. Ainakin oletuksiemme perusteella packraftilla niistä voisi selvitä suuremmalla todennäköisyydellä kaatumatta ja aiheuttamatta kanootille täystuhoa. Jäisipähän packraft ainakin kellumaan; ellei sitten sattuisi päästämään ilmojaan pihalle. Tai, jos hyvä lähtö-/päätepaikka sattuisi löytymään siedettävän kävelymatkan päästä. Silloin voisi paatin pakata reppuun ja laittaa vaan tennaria toisen eteen. Lyhyesti ajateltuna siis niin, että saavuttaisimme enemmän ja hankalampia paikkoja. 

Noh, nämä siis vain ajatuksia ja oletuksia. Asiasta pitää saada parempi tolkku. Sitäpä lähdemme eräänä tammikuisena lauantaina selvittämään ihan Ouluun saakka. Ajamme siis yli 600 km lumisateen saattelemana vain saadaksemme edes kerran istua packraftiin; vaikkakin vain kuivalla maalla. Tai oikeastaan kuivalla lattialla. Kohteemme Oulussa on tietenkin Melomo; alan ehdoton asiantuntija. Sinne on myyjä tullut paikalle ihan meitä varten. Olemme katsoneet lukemattoman määrän videoita aiheesta ja niistä iso osa on juurikin Melomon tekemiä. Melomo on teollisuushallissa ja kyseessä on enemmänkin varasto kuin myymälä. Yläkerrassa on kuitenkin kiva esittelytila, jonne myyjä leväyttää packraftin auki ja alle kahdessa minuutissa se on ladattavalla pumpulla täytetty. Muutama puhallus ja penkkeihin sekä selkänojiin vielä ilmaa ja siinä se sitten on silmiemme edessä ihmeteltävänä. On tullut aika niin sanotusti astua "laivaan". Malli jota testaamme on MRS R2 Barracuda.

Itselläni suurin epäily kohdistuu packraftin istuma-asentoon; minä nimittäin kanootissamme melon aina polvillani takamus vain penkin laidalla. Reppulautassahan semmoinen ei onnistu mitenkään. Joudun hakemaan oikeaa asentoa ja asettelemaan selkänojaa ennen kuin asento tuntuu hyvältä. Mietityttää kuitenkin, että jaksaako näin istua kilometritolkulla. Korppi takapenkillä sen sijaan näyttää oikein tyytyväiseltä. Kun minä keskityn mukavuusasioihin, käyvät miehet läpi teknisiä juttuja; täyttöä, tyhjäystä, paikkausta ja säilytysjärjestelmää. Tavaroiden säilytys myös hiukan arveluttaa; avokanootin hulppeaa tilaa kun ei ole käytettävissä. Packraf mallimme on suurin mitä saa, mutta silti me itse täytämme kaiken tilan; tavarat on sijoitettava joko sisäänrakennettuun säilytysjärjestelmään, josta ne saa ulos vain tyhjäämällä ilmat tai sitten ne on pakattava lautan keulaan tai perään ilmatilan päälle.

Haluan vielä demonstroida lautasta nousemisen, jos edessä on puu tai jyrkkä joen penkka. Helppoahan se on, kun lautan alla on tukeva lattia. Mutta entä sitten, kun alla on virtaavaa vettä? Miten sieltä noustaan puun päälle tai liukkaalle penkalle? Ja könytään takaisin? Uudestaan ja uudestaan. No, tämä selviää kunnolla vasta vesillä. Jos joskus sinne päädymme packrafin kanssa.

Testaamme vielä melontakenkiä ja housuja ja Melomon Erno jaksaa urhoollisesti vastata kaikkeen mitä keksimme kysyä. Lopuksi hän lupaa laittaa sähköpostiin tarjouksen packraft-paketista oheistarvikkeineen. Korppi löytää itselleen sopivat housut, takin ja kengät, mutta minä poistun tyhjin käsin. Reppulautta jää mieliimme muhimaan. Hyvinä puolina keveys, kuljetettavuus ja hankalampien paikkojen saavutettavuus. Miinuksena minun istuma-asentoni, lauttaan ja lautasta nouseminen sekä hinta. Ja sitten vielä se Iso Kysymys; kuinka me vannoutuneet avokanootti-ihmiset voisimme meloa jollain ilmalautalla?  Pitäisikö nimikin olla sitten Kettu, Korppi ja Kumivene?

 

Kevättä odotellessa

 

Melontavarusteet

Talvi-illat ovat oivaa aikaa etsiä netin syövereistä uusia varusteita. Yksi paranneltava asia meillä ainakin on kenkäpuoli. Lämpimän veden aikaan ei ole mitään hätää. Pitäväpohjaiset neopreenitossut ovat vallan mainiot. Mutta, kun vesi on kylmää, ilma on kylmä; varpaat ovat jääkylmät. Jäykät ja painavat kengät ovat täysin poissuljettu vaihtoehto; olkoonkin kuinka lämpimät tahansa. Joella joutuu usein myös astumaan veteen tai ainakin jossain vaiheessa jalat kastuu joka tapauksessa. Tähän ongelmaan ajateltiin kokeilla vaihtoehdoksi sukallisia melontahousuja ja niiden päälle joustavia melontakenkiä. Oikein miellyttävän tuntuiset löytyvätkin Melomosta. Korpille löytyy oikea kokokin. Samoin ne housut. Miten ne sitten toimivat käytännössä, selviää vasta kun jäät sulavat.

Uudet liivit meillä ovat myös hankintalistalla. Haluamme mallin, johon voi selkään sijoittaa juomapussin. Päädyimme Palm Peyto malliin, jota löytyy Bear&Watersilta. Soitan sinne ja tilaus jää odottamaan, että sopiva väri saapuu kevään toimituksessa. Liivissä on erikseen miesten ja naisten malli. Bear&Watersilta löytyy myös minulle sopiva kenkäkoko. Siellä nekin odottavat kevättä. Erittäin hyvää palvelua jälleen :) Samoin kuin Melomossakin.

Kaikkea pientä kivaa tekee mieli hankkia. Esimerkiksi pieniä, eri värisiä kuivapusseja, joihin voi värikoodin mukaan lajitella tarpeita pidemmällä reissulla. Uudet aterinsetit lähtevät mukaan eräältä kauppareissulta. Vaikka onkin niin mitättömän tuntuinen asia kuin aterimet, niin onhan se luksusta syödä lusikalla, joka tuntuu huulilla hyvältä tai pistellä perunoita suuhun haarukalla, jolla ei töki haavoja. Korppi tilasi Trangiaamme kaasupolttimen, joten Sinolin makua ei tarvinne enää pelätä. Sitä kun jotenkin aina onnistuu saamaan sormiinsa ja sitä kautta suuhunkin, yäk.

 

Muisto viimeisimmältä melontareissulta Naarajoelta

 

Retkieväät ja ruokailu

Korppi on perehtynyt viime aikoina kahvin keiton saloihin innolla. Retkikahvissamme tai sen keitossa ei sinänsä ole mitään parannettavaa; Trangia tai nuotio ja pannu vain tulille. Ilman maitoa ei kahvi muistu kuin äärimmäisessä hädässä. Onneksi lämpimässäkin säilyvää maitoa saa pienissä pakkauksissa. Mutta kokeiluun menee Kaffa Roasteryn Herra Korppi kahvi, jota Korppi on löytänyt nettiä selatessaan. Lehmus Roasteryn mausteista Kettukahvia on jo maistettu ja se on superhyvää! Saman paahtimon Repoteetä on myös maistettava.

Uusia retkieväitä on myös mukava miettiä näin talvella. Korppi on testannut onnistuneesti muun muassa savulohipastaa. Kaikessa on aina otettava myös paino huomioon. Mitä vähemmän painoa sen parempi. Sen takia meillä on ajatuksena hankkia myös jonkinlainen vedensuodatin, ettei vettä tarvitse kantaa mukanaan tolkuttomasti. Olemme kuitenkin aina veden äärellä, joten sitä riittää ammennettavaksi, kunhan sen vain saa suodatettua juomakelpoiseksi. Suodattimia tuntuu olevan markkinoilla jos vaikka minkälaisia. Siitä suodatinviidakosta ei olla vielä löydetty omaa mallia, joten tilaus saa vielä odottaa. Onhan talvea vielä jäljellä.

Oma logo

Kelpaa blogia kirjoitella omalla logolla varustetusta mukista kaakaota siemaillen :)

 

Oma logo on ollut harkinnassa jo pitkään. Se on vain odottanut sopivaa aikaa syntyäkseen. Loppuvuodesta se sitten eräänä iltana alkoi ihan yllättäen muodostumaan. Inspiraation lähteenä toimi Korpin lähettämä kuva eräästä t-paidasta, jossa luki Meet me at the river. Siitä mieleen juolahti, että meille sopisi teksti Meet me at the Mad River. Siis kanoottimme merkin mukaan. Piirsin ajatuksesta raakakopion ja pojan ideasta lähetin sen freelancersivustolta löytämälleni suunnittelijalle. Bruce Vietnamista loihti raapustuksestani mallin ja korjasi sitä hieman kertaalleen ja siinä se sitten viimein oli valmiina; mielestämme todella upeana! Teetin vielä samasta kuvasta toisen version, jossa on sivustomme ja tämän blogimme nimi.

Näillä ajatuksilla kohti kevättä ja uutta melontakautta.