Syysloma vedenjakajalla

Pieksämäki 18.-21.10.2023

 

18.10. Haapajoki 10 km

Aamuseitsemältä suuntaamme täyteen lastatun automme keulan kohti Pieksämäkeä. Hetkeä aikaisemmin kohmeisin sormin, otsalampun valossa kanootin kiinnitysremmiä kiskoessa häivähti mielessä, että onkohan tässä mitään tolkkua. Tasan neljä tuntia myöhemmin olemme kuitenkin työntämässä Sorja-kanoottiamme sen ja meidän ensimmäiselle yhteiselle jokireitillemme. Tätä ennen olemme vieneet auton Haapakoskelle, pyöräilleet noin kahdeksan kilometriä lähtöpaikkaan ja syöneet eväät Soukkasen kodalla. Ilma on kylmän kostea, lämpötila nollan tuntumassa ja taivaalta tippuu ohuesti jotain rännän ja lumen sekaista. Lähtöpaikkamme on Hukankoskella, josta joki sukeltaa heti rautatiesillan ali. Lukemassamme reittiselostuksessa kehotettiin katsastamaan sillan alitus etukäteen kosken vuoksi. Samalla siinä kehotettiin varomaan nopeita junia. Varoitukset on syytä ottaa aina tosissaan ja mieluummin todeta, että vaaraa ei ole tai se on maltillinen, kuin todeta liian liian myöhään, että joku oli sittenkin oikeassa. Tässä tapauksessa toteamme, että junat todellakin ovat nopeita ja niitä kulkee usein. Koski sen sijaan on lyhyt ja antaa mukavat vauhdit, mutta on oikeasta kohdasta mentynä turvallinen. Vettä on nyt niin runsaasti, että kivet eivät anna osumaa.

 

Tästä se lähtee; rautatiesilta heti näkyvissä.

 

Alkuvauhdin jälkeen pari seuraavaa kilometriä on rauhallista menoa. Sitten edessä on Kornin silta, joka on ohitettava maitse. Ensinnäkin siksi, että sillan ali ei mahdu ja aika vauhdikas virtakin siinä on. Kyltti juuri ennen siltaa oikealla kehottaa jalkautumaan. Hyvä on kuitenkin korkean veden aikaan tämä tiedostaa jo etukäteen, ettei vahingossa ajaudu virran mukana kohti siltaa. Hyvin siinä toki ehtii maihin nytkin kavuta. Kanoottia joutuu kantamaan muutamia kymmeniä metrejä. Tässä vaiheessa kymmenen kiloa kevyempi kanootti tuntuu juhlalliselta.

Kornin sillalla

Seuraavan puolen kilometrin matkalla on kiviä. Nyt, kun vettä on paljon, ei ole vaikeuksia, mutta kuivaan aikaan tämän osuuden joutuu varmasti kahlaamaan. Nyt todellakin on meidän melojien ihannesyksy; vettä on enemmän kuin joskus keväällä. Täällä sitä tulvii metsään asti ja kun alamme etsiä taukopaikkaa, tuntuu ettei kuivaa paikkaa ole olemassakaan. Joki virtaa hiljakseen, mutta kuitenkin mukavasti matkaa edistäen. Mutkia siinä on kuin ohutsuolessa. Viimein päätämme jaloitella kuivimman näköisessä paikassa. Ja koska on nälkäkin, kaivamme trangian esiin ja pyöräytämme nuudelit kuumiksi. Taukopaikka osoittautuu kaikkea muuta kuin kuivaksi ja kylmä, märkä maa hohkaa neopreenitossujen läpi ikävästi jalkoihin. Muutenkin huomaamme tehneemme suuren virheen, kun päätimme pysähtyä juuri siihen, koska takaisin liikkeelle päästyämme seuraavan mutkan takana on kyltti, joka kertoo taukopaikkaan olevan kilometri matkaa. Mitä ihmettä !? Pieksämäen kanoottiseuran reittiselostuksessa ei mainittu mitään taukopaikasta ! Mutta sieltä se kuitenkin kilometrin päästä putkahtaa esille; hirvisilta ja laavu ja kuivat puut ja kaikki. Ja me onnettomat ruokailimme märässä metsässä. Nyt kyllä harmittaa ! Teemme kuitenkin tulet ja lämmittelemme edes varpaitamme lohdutukseksi.

Taukopaikka

Jälkeenpäin huomaamme, että Haapakosken kupeessa on kartta, jossa on kyllä pikkuriikinen laavun kuva. Noh, huomaamatta jäi ajoissa, valitettavasti. Loppumatka on rauhallista virtaa. Parin kaatuneen puun yli joudumme kanootin nostamaan, mutta muuten matka sujuu ilman mitään vaikeuksia. 800 m ennen Haapakoskea on vasemmalle pieni jokihaara, josta pääsee Soukkasen kodalle. Tai ainakin joskus ehkä pääsee, nyt ei. Melomme mielenkiinnosta siihen suuntaan, mutta reitti näyttää tukkoiselta ja käännymme takaisin. Haapajoki on osa Pieksämäen vedenjakajareitistöä, johon kuuluu niin melontareittejä kuin pyöräily ja patikointipolkujakin. Joelle on laitettu selkeät kyltit kertomaan etäisyydet ja jalkautumispaikat. Ja niin, se taukopaikkakin...

 

Loppumatkasta

Neljä tuntia taukoineen matkattuamme saavumme Haapakoskelle. Päätämme reissun ruukkialueen kupeeseen. Mielenkiintoisen näköinen paikka, johon pääsee tilauksesta tutustumaankin. Jos tästä mielii jatkaa, on edessä koskien ohitus maitse. Siihen tarkoitukseen on varattu isohko, mutta kevyesti kulkeva kärry, jota voi lainata. Me kuitenkin nostamme kanootin auton katolle ja suuntaamme pyörät haettuamme Pieksämäen keskustaan Wanhan neuvolan majataloon. Siellä on meille varattu huone seuraaviksi kolmeksi yöksi. Illallisaineet keräsimme Hukankosken liepeiltä. Suppilovahverokeitto hyvän leivän kanssa kruunaa onnistuneen lomanaloituspäivän. 

Haapakoskelle saavuttaessa

19.10. Suihkolanjoki 8 km, Pieksämäki-Joroinen

Soittelin etukäteen itsepalveluvuokraamoon, josta vuokrasimme lauantaiksi toisen kanootin. Kerroin, että olemme ajatelleet mennä Haapajoelle ja Suihkolanjoelle. Haapajoesta mies vain hymähti ja Suihkolanjokea ei suositellut lainkaan. Kovan virran vuoksi kuulemma kokeneetkin melojat ovat siellä kaatuneet. Me ei kuitenkaan ihan helposti olla heittämässä meloja santaan ja koska Haapajokikin hymähdyksestä huolimatta osoittautui hienoksi joeksi, rohkenimme lähteä katsastamaan myös Suihkolanjoen. Hitto, sitä vartenhan tänne Pieksämäelle tultiin !

 

Vättiläntien sillalla

 

Päätämme kuitenkin käydä tarkistamassa nämä kiperät paikat etukäteen. Vättiläntien sillalta huomaamme, että sähkölinjaa on raivattu. Harmiksemme puut on kaadettu suoraan jokeen. Osoitus ihmisen piittaamattomuudesta tai ajattelemattomuudesta vai ihanko vain laiskuudesta ? Niin tai näin, puskemme läpi risukon itsemme katsomaan myös rautatiesillan alituksen. Vuolaimmassa kohdassa on pieni puu esteenä. Korppi pinnistää kaikki voimansa ja saa sen käännettyä sivuun. Vielä parin sillan kohdalta tarkistus ja sitten on nähty tarpeeksi. Kanootti pudotetaan Varkaudentien sillan kupeeseen ja auto viedään odottamaan Sysmä-järven pohjoispäähän Helaniemeen. Siellä on hyvä venevalkama maihinnousua varten.

Pyöräily Helaniemestä Varkaudentielle on vain reilut seitsemän kilometriä, kun oikaisemme metsätietä. Oikein mukavaa pientä tietä pyöräillä. Kello lähenee jo puoltapäivää, kun pääsemme joelle. Ensimmäisenä huomaa, että vesi Suihkolanjoessa on todella kirkasta. Virtaustakin on ihan mukavasti. Joki kulkee osittain maakuntarajalla. Pieksämäki vaihtuu Joroisiksi ja huolimatta siitä, että joki virtaa etelää kohden, vaihtuu Etelä-Savo Pohjois-Savoksi.

Puukkolan kohdalla on matala silta, jonka yli kanootti nostetaan. Maavedentien alituksen kohdalla on kivikkoinen koski. Paikalla on tehty maansiirtotöitä ja jokeen on ilmeisesti aseteltu kiviä. Keskellä on kuitenkin kanootin mentävä uoma ja varovasti puikkelehtimalla selvitään vain pienellä pohjakosketuksella. Kangastien alituksen kohdalla tulee valinnan vaikeus; tien ali kulkee kaksi isoa peltirumpua, joista molemmista pääsee läpi. Valitsemme vasemmanpuoleisen. 

 

Tauko kuusen juurella tasan neljän kilometrin kohdalla

 

Joki kulkee mukavasti virraten; vain viimeiset kaksi kilometriä ovat todella rauhallista menoa. Myllysuon kohdalla on kapeampi väylä, jossa on vuolas virta. Sen jälkeen tulee tiukka mutka, jonka keskellä joki kulkee pienen saarekkeen kahta puolen. Molemmilta puolilta varmaan pääsee, mutta me menemme tiukempaa sisäkurvia. Välillä joessa näkyy isojakin kiviä. Kirkkaan veden ansiosta ne näkyvät selvästi ja ne on helppo väistää. Elleivät sitten osu aivan kanootin eteen, jossa taivas heijastuu joen pinnasta kirkkaana. Tai ellei edessä istuva (siis minä) satu katselemaan joen varren maisemia liian haaveissaan. Yhdestä kivestä saamme tämmöisen vahinko-osuman.

Haaveissaan on joku muukin ollut, kun on tuonut joen rantaan tuolin keskelle ei mitään. Jonkinlaista mietiskelyä siinä lienee joku harjoittanut. Kelpaa siinä ajatusten virtaa kuunnella joen virtaa seuraten. Sitä virtaa on seurannut krokotiilikin, kunnes on takertunut rannan risukkoon. Siinä se hymyillen katsoo meitä matkaajia. Mahtaako joku lapsi sitä kaivata jossain ?

Hiljainen on syksyinen joki. Vain yksi heinäsorsa ottaa siivet hetkeksi alleen meitä väistäen. Välillä kuuluu jostain närhen rääkäisy ja yksinäinen joutsen lentää ylitsemme. Pyrstötiaisten parvi sirkuttaa hetken rannan koivikossa. Luonto hiljentyy talven tuloon.

Vättiläntien kohdalla joessa on oikein mukava virtaus. Harmittaa keskeyttää se jokeen kaadettujen puiden vuoksi. Ali ei mahdu, joten yli on mentävä.

 

Ihanteellinen virtaus

Rautatiesillan kohdalla vauhti hieman kiihtyy ja kiviä joutuu väistelemään. Mutta hienosti siitä selvitään, kun pikkupuukin käytiin ennakkoon kääntämässä sivuun. Loppumatka onkin sitten pelkkää melan heilutusta Helaniemeen saakka. Kaksi ja puoli tuntia menee aikaa yhden pysähdyksen taktiikalla. Mukavaa heittää neopreenit jalasta ja sujauttaa kylmät varpaat kuiviin villasukkiin. Lopullisesti keho lämpiää reissusta vasta majatalon saunassa. 

 

Oikein mukava joki; kannatti lähteä !!

 

20.10. Isojoki - osa Majavareittiä

Pakkasaamu. Käymme patikoimassa Kukkarojärven kierroksen; osa Vedenjakajareitistöä sekin. Aurinko paistaa mukavasti ja pakkanen on kuivattanut ilman. Tuhdin aamupalan ansiosta ei vielä laavun kohdalla ole nälkä, joten suuntaamme Isojoelle. Lähtöpaikka on Ankeleenmyllyn kohdalla. Auton viemme Monnin rantaan. Rannat ovat yksityisessä käytössä, mutta rohkenemme jättää auton Monnin leirikeskuksen liepeille. Pyöräilyä hiljaisia ja mukavia pikkuteitä pitkin kertyy kymmenisen kilometriä. Syömme eväät ennen lähtöä ja voimme jättää kaiken ruokailuun liittyvän pois kuormasta. 

Ankeleenmylly

Joki suikkaa mukavan virtauksen saattelemana mutkan taakse. Päätetään kuitenkin kurkistaa ennen lähtöä mitä siellä on, koska hyvä polkukin sinne menee. Onneksi kurkistetaan, koska heti mutkan takana on pudotus, jossa olisimme kaatuneet takuuvarmasti. Siksipä sinne meneekin niin hyvä polku; kiertäähän tuo pudotus pitää.

Tämä kannatti kiertää maitse !

Virtausta riittää kyllä senkin jälkeen. Muutamat pienet sahit jouduttavat matkantekoa ensimmäisten kilometrien matkalla. Sitten rauhoittuu. Aurinko kultaa hetkeksi keltaiset pihlajanlehdet. Puista putoaa hiljakseen lehtiä jokeen, jossa ne aloittavat viimeisen rauhallisen matkansa vaipuen aikanaan joen pohjaan. Kosken kuohujen aikaansaamat vaahtokuplat kulkevat samassa hiljaisessa saattueessa pikkuhiljaa pienentyen ja viimein kadoten yksi toisensa jälkeen. Me annamme välillä kanootin lipua omaa tahtiaan, kuunnellen täydellistä sielua lepuuttavaa hiljaisuutta.

Loppua kohden joki levenee ja virtaus loppuu lähes kokonaan. Me voisimme kutsua tätä loppupätkää jopa tylsäksi. Jos Suihkolanjoki oli leveydeltään viiden metrin luokkaa, on Isojoki varmaan kymmenen. Puolitoista tuntia lähtömme jälkeen saavumme Monnin järvelle. Matkaa kertyy seitsemän kilometriä, kun lopetamme leirikeskuksen rantaan. Arvelemme tekevämme vain pienen pahuuden, kun hiljaa jälkeäkään jättämättä rantaudumme autioon rantaan. 

Majavia täällä ei näy, vaikka Majavareitillä ollaankin. Yksi kuva vain kyltissä myllyn kohdalla. Mukava joki; puolet tosi mukavaa, puolet vähän vähemmän, mutta hiljaisuus oli loppumatkan parasta antia. 

Kun on muutaman päivän viettänyt ulkoilmassa ja syönyt lähinnä retkiruokaa tai kokannut suppilovahveroita, tekee mieli kunnon pihviä. Illalla suuntaamme Taica-ravintolaan. Siellä tavataan myös Iiris ja Riku, jotka ovat seuraavana päivänä lähdössä kanssamme melomaan. Pihvi valkosipulikastikkeella on täydellinen !

21.10.  Naarajoki  22 km

Pakkaamme kimpsut ja kampsut autoon ja luovutamme huoneen. Auton lämpömittari näyttää seitsemää astetta pakkasta, kun ajamme Naarajärven rantaan viemään kanoottia. Haemme toisen kanootin itsepalveluvuokraamosta Pieksämäen keskustasta. Nyt meillä on käytössä kaksi autoa, joten välimatkapyöräilyltä vältytään tänään. Se on hyvä, koska edessä on varsin pitkä melontataival ja sen päälle kotimatka.

 

Naarajärvi kylpee lokakuisessa auringossa

 

Iiris on melomassa ensimmäistä kertaa, Rikulle tämä on toinen kerta; ensimmäinenkin tällä samaisella joella pari vuotta sitten meidän kanssa. Hyvin löytyy yhteinen sävel heille, kun annamme kanoottiemme halkoa peilityynen Naarajärven pintaa kohti jokisuuta. Rannassa on hiukan jäätä ja selälläkin ohuita riitelauttoja. Kuiva pakkaskeli ei tunnu lainkaan niin kylmältä kuin parin päivän takainen kostea nollakeli. Joellakin rantoja reunustaa jääkaista, joka ritisee jälkeemme jättämien aaltojen osuessa siihen. Kasvillisuus on paikoitellen kuuran peittämää. Toisin paikoin joen aurinkoinen puoli on sula ja varjopuoli kuurassa. Siinä ne kättelevät toisiaan joen yli -kesä ja talvi. Talven ote alkaa olla tiukempi.

 

Kuuran kauneutta

Niin ihana kuin aurinko onkin, sen joen peilaama loiste välillä aivan koskee silmiin. Ja aurinko paistaa lähes koko matkan suoraan meitä vastaan. Eipä tullut kenellekään mieleen ottaa aurinkolaseja mukaan.. Kuten muillakin joilla, niin on täälläkin veden pinta korkealla. Naarajoki kulkee ensimmäiset kymmenen kilometriä enemmän tai vähemmän keskellä suota. Alkumatkan rinteetkin ovat saavuttamattomissa hetteisten rantojen vuoksi. Varsinkaan tällä kelillä ei tee mieli kastella jalkojaan. Joten ei auta muuta kuin vaan meloa ja meloa.

Kohti aurinkoa

Joen varsia reunustaa puskat, ruohokasvit tai suometsät. Virtaus on hyvin rauhallinen. Sitten aivan yllättäen ja odottamatta näemme sen mitä olemme jo pitkään haaveilleet; majava !! Hetki on ohi silmänräpäyksessä, mutta epäselväksi ei meistä kenellekään jää, että majavan muhkea muoto se siinä käy näyttäytymässä meille veden pinnalla. Sinne se katoaa, eikä enää uudelleen tule näytille. Viitisenkymmentä jokireissua tehty ja nyt sen viimein näimme. Iiris näki jo ensimmäisellään :)

Lähes kymmenen kilometriä melottuamme löydämme viimein kuivan kannaksen, johon päsemme jaloittelemaan, oikaisemaan selät ja ottamaan vähän purtavaa. En tiedä onko talitintti tulostamme närkästynyt vai innoissaan, mutta osoittaa sen kuitenkin kuuluvasti ja rohkeasti  ihan lähimmältä oksalta. Matkaa jatkuu ja kuvaan tulevat mukaan aikoinaan tukinuittoa varten käsinkaivetut oikaisukanavat. Kälystenkoski on vain pieni ja lyhyt niva; sellaista vähän toivoisi lisää tähän rauhalliseen menoon. 

Laavulle saavuttaessa on melottu jo noin seitsemäntoista kilometriä. Tulilla on ihanaa lämmittää kylmiä varpaita ja lämmin ruoka sekä kahvi maistuu kaikille. Matkan on kuitenkin jouduttava, sillä aurinko vaipuu jo alemmas. Päätökseen on matkaa viitisen kilometriä. Yhdessä kohdassa koko matkalla on kanootti nostettava puun yli ja parissa kohtaa on siirreltävä tukkeena olevia puita. Suurenaukeansuo on kaunis. Loppumatka kulkee metsän keskellä, kaunista sekin.

Syksyinen Naarajoki

 

Kun saavumme Välijoen sillalle, olemme jokainen varmasti helpottuneita. Selät haluaa suoristua, takamukset nousta penkistä, hartiat levätä ja varpaat lämmitellä. Vielä on edessä kanoottien kuljetusrumba ja kotimatka Keski-Suomeen. On jo pilkkopimeää, kun saavumme kotiin ja pääsemme saunaan. Sänky kutsuu puoleensa auttamatta; aktiivinen neljän päivän ulkoilmaloma on saatettu onnelliseen päätökseen.