Myllyjoen Tuskafestival

 9.9.2023  Myllyjoki, Karstula n. 6 km

Ehtihän siinä vierähtää tovi ennen kuin päästiin taas viimein joelle. Kesälomareissun jälkeen ei olla kanoottiin astuttu. Vettä kyllä olisi ollut ihan yltäkylläisesti; aikaa vain ei ole järjestynyt. Joissa on mitattu jopa mittaushistorian korkeimpia lukemia; varsinkin Etelä-Pohjanmaalla. Seinäjoessakin uutisoitiin pinnan olevan kaksi metriä normaalia korkeammalla. Huh. Aika harmi ettei olla päästy hyödyntämään tätä erityistä tilannetta. 

Tänäänkin saadaan järjestymään vain muutaman tunnin vapaa, joten on pakko etsiä joki jostain mahdollisimman läheltä, ettei matkoihin kulu aikaa. Myllyjoki lähellä Karstulan keskustaa on sopivan lähellä ja toistaiseksi kokematon joki. Ja vettäkin vielä riittää. Sinne siis.

Syyskesän päivä on lempeän lämmin ja taivas pilvetön. Ihan teepaitakeli, joten taivaan merkit ovat meidän puolellamme. Suuntaamme Kuusenjuurentielle, josta Iso-Korppisen lintutornin lähettyviltä laskemme kanootin auton katolta ja varustelemme itsemme lähtökuntoon.

Tästä se tuska alkaa...

Heti alku antaa viitteitä tulevasta. Sopivan näköinen vesillelaskupaikka osoittautuu liejulammikoksi. Uppoan polviani myöten haisevaan mutavelliin ja nostan liejua lahkeissani pari litraa kanootin kyytiin. Se siitä puhtaasta kanootista. Ja kuivista housuista. Mutta eipä hätiä, heti sillan jälkeen joessa on pohjapato ja kivinen virtapaikka, joten pääseen huuhtomaan liejut lahkeistani virran vietäviksi, kun uitamme kanootin ohi kivikon.

Matka Pieni-Korppiselle on lyhyt, vaikka ei se siltä tunnu. Joessa on risukkoa ja kaatuneita puita. Joen uoma haarautuu ennen järveä ja valitsemme oikean puoleisen reitin, jossa näyttää virtaavan enemmän vettä. Muutaman suman jälkeen risukko alkaa käydä läpipääsemättömäksi ja nousemme katsastamaan pääsisikö kanootin kantamaan ohi. No ei todellakaan pääse ! Hettoinen ryteikkö on lohduton näky. Päätämme palata takaisin ja kokeilla toista reittiä. Vasemman puoleinen uoma muuttuu pian vain kapeaksi ojaksi ja nyt ollaakin jännän äärellä; mihis nyt ?

Avaan Maastokarttasovelluksen ja paikannuspallukka näyttää meidän olevan järvellä. Jaahas, vai tämmöinen "järvi". Masentava totuus alkaa paljastua meille; Pieni-Korppinen on vain umpeen kasvanut hetteikkö. Ja niinhän se todellakin on karttaan merkittykin, jos olisi malttanut hiukan tarkemmin etukäteen asiaa tutkia. Jälkeenpäin huomaan sen selvästi ja toivottavasti muistamme seuraavilla kerroilla lukea karttaa tarkemmin. Se ei nyt enää tässä tilanteessa auta vaan jotain on keksittävä; takaisinkaan ei oikein voi enää kääntyä. Ja kun ei voi mennä yli, ei voi mennä ali, niin on mentävä läpi. Vähän matkaa hetteikössä kanoottia vedettyämme pääsemme hetkeksi ihan paljaaseen veteen. Jokisuuhun on kuitenkin matkaa ja vesikasvillisuus peittää koko näkymän. Melomme vauhdilla sekaan, mutta lopulta matka ei enää taitu hampaat irvessä meloilla työntäenkään. Kokeilen melalla pohjaa ja se tuntuu kantavan. Niinpä astun kasvillisuuden sekaan ja alan lampsia kanoottia ja Korppia vetäen.

 

Että tämmöinen "järvi" on Pieni-Korppinen

 

Tuleehan se jokisuu viimein vastaan. Onneksi paistaa aurinko; eikä vesikään ole järin kylmää vielä. Alitamme sillan mukavassa virrassa ja hetken meno on yhtä juhlaa. Sanonkin Korpille, että nautitaan nyt; tässä on varmasti joen paras osuus. 

Wanhat Wehkeet on vanhaan perunajauhotehtaaseen ja sen ympäristöön rakennettu kokonaisuus, johon kuuluu mm. leirintäalue, hotelli, museo, keilahalli ja kesäteatteri. Joki halkaisee tämän kokonaisuuden. Onpa joen rannalla korsusaunakin. Tässä kohdassa joessa on muutama kivikkoinen pikkukoski, joissa joudumme uittamaan kanoottia. Leirintäalueelle johtavan sillan kohdalla olevan koskipaikan ohitamme laskemalla.

 

Wanhojen Wehkeiden katettu silta.

Joen yli johtaa myös toinen silta. Se on ensimmäinen katettu silta, johon olemme reissuillamme törmäneet. Tai kyllä me tästäkin hyvin törmäämättä ali mahdutaan. Sitten alkaakin todelliset vaikeudet. Vanhat myllynpaikat tietävät aina vaikeuksia ja tässäkin on ollut vehnämylly. Ei myllyä ilman koskea. Ja tämä koski on pitkä, kivikkoinen, liian raju laskettavaksi, liian ryteikköinen ohitettavaksi, pirullinen uitettavaksi. Mutta kun keskeyttääkään ei voi, niin taas on vain mentävä läpi vaikeuksien. Vuolaassa kohdassa kanootti hörppää vettä niin paljon, että on kaivettava äyskäri esille ja alettava tyhjäyshommiin.  

 

Äyskäröintihommia

Uittaminen jää nyt ainoaksi vaihtoehdoksi ja Korppi hoitaa sen varmuudella kivillä taiteillen, joessa kahlaten ja rantaryteikössä rymyten. Minä kömpelömpänä tönkköjalkana pudotan vetonarun ja joudun tekemään syöksyn polvilleni pelastaakseni kanootin karkaamiselta. Harha-askeleen seurauksena joudun myös hetkeksi veden varaan. Korpin uittaessa kanoottia minä rämmin ryteikössä ja ajattelen, että kyllä tämä ei ole ihan tervejärkisen puuhaa.

Selvitämme kuitenkin tämänkin tilanteen ja pääsemme hetkeksi ihan melomaan. Joen loppuosa on helppoa menoa ja ajattelen meidän jo olevan selvillä vesillä. Mutta se on pelkkä harha-ajatus. Edessä on toinenkin "järvi". Ylin nimeltään. Vähän matkaa korkean ruohikon keskellä mutkittelee kanootin levyinen uoma, mutta sitten se pirstaloituu pieniksi mitäänsanomattomiksi luiroiksi. Ruovikko on niin korkeaa, että seisomallakaan ei näe mihin suuntaan kannattaisi yrittää. Kun Korppi osoittaa aukkoa kaukana siintävän metsän keskellä ja kertoo siellä olevan salmen johon olemme matkalla; tuntuu että sinne on peninkulmaakin pidempi matka.

 

Tuonne kauimmaisen metsän laitaan pitäisi päästä..

Aikamme luiroja tai luirottomiakin ruovikkoja navikoituamme edessämme aukeaa viimein selkeä vesi. Harvoin melontaretkillämme ilahdun järven näkemisestä näin paljon ! Ylimensalmi löytyy onneksi helposti. Päällin-järvellä puhaltaa navakka vastatuuli. Sehän tästä enää puuttuukin. Likomärät vaatteet liimautuu ihoon kiinni, mutta kiitos upean sään, yhtään ei palele. Rantaudumme niemeen Enojoen vasemmalle puolelle, johon olemme jättäneet toisen auton odottamaan.

Korppi mainitsi jossain välissä, että on tämä melkoinen Tuska Festivaali. Ja sitä se totta totisesti oli !   Kokemus sinänsä ja seuraavana päivänä jo huvittaakin, kun käymme hakemassa joen rantatörmälle unohtuneen kuivasäkin, josta kaivoimme äyskärin. Onneksi ei ollut pitkässä matkassa.

Mutta jos nyt joku miettii tänne lähtöä, niin säästäkää itseänne älkääkä vaivautuko.