Kokkojoen koettelemuksista Hiidenportille

 25.7.2023  Valtimon Kokkojoki ja Hiidenportin kansallispuisto

Majapaikassamme Puukarin pysäkillä tarjotaan aamupala meidän näkökulmastamme käsittämättömän myöhään - yhdeksältä. Kuvittelimme olevamme silloin jo kaukana, mutta herkullisena mainostettua karjalaista aamupalaakaan ei viitsisi jättää väliin; varsinkaan, kun se kuuluu hintaan. Niinpä teemme jälleen muutoksen suttuiseen suunnitelmaamme. Kokkojoki oli meillä vihkossa kysymysmerkillä varustettuna sivuhuomautuksena. Eilen kävimme sitä useammastakin kohdasta tutkimassa ja tulimme siihen päätelmään, että ehtisimme ennen aamupalaa meloa siitä osan. Kun kello soi viideltä, me olemme jo nousseet ylös. Kahvin ja kevyen aamupalan jälkeen sukellamme sumuiseen aamuun.

Aamuinen Kokkojoki

Aloituspaikaksi valitsemme Rumontien sillan ja lopetuskohdaksi Kokkojoentien ennen Kalliokoskea. Kalliokoski on liian hurja laskettavaksi ja vaikea ohitettavaksi, joten lopetus ennen sitä on helppo ratkaisu. Melottavaa matkaa kertyy näin reilut seitsemän kilometriä ja pyöräilyä alle viisi. Kello on kuitenkin lähes seitsemän ennen kuin pääsemme joelle, joten aikataulu alkaa painaa jo heti alkuunsa; aamupalaa ei haluta missata ! 

Kävimme katsomassa ennakkoon myös Myllykosken ja Väärätkosket, joten tiedämme hiukan mitä tuleman pitää. Onneksi Myllykoski on alkumatkassa, koska se vähän mietityttää. Aprikoin olisiko ehkä parempi ellei tietäisikään mitä on tulossa, niin ei tarvitsisi etukäteen jännittää. Runsaiden sateiden vuoksi koskissa on nyt vettä ja voimaa. Sumuinen aamu luo hiljaiselle ja tyynelle alkumatkalle aavemaisen tunnelman, joka on omiaan lisäämään jännitystä.

Tyyntä ja kaunista

Myllykoskesta selvitään vain hihojen kastumisella ja jännitys helpottaa. Valitettavasti joudumme taas taistelemaan kaatuneiden puiden kanssa, jotka useampaan otteeseen katkaisevat kulkumme. Niihin kuluu myös runsaasti aikaa, voimia ja hermoja. Pahimpia ovat isot kuuset, joissa on paljon vahvoja oksia, joiden välistä ei mahdu. Ei tosin helppo ole sileä iso tukkikaan, jonka yli on mentävä ja yritettävä pysyä pystyssä ilman oksien tuomaa tukea. Ja sitten on vielä niitä, joissa on näitä molempia kunnon rykelmässä. Usein joentörmä sattuu vielä olemaan jyrkkä tai ryteikön peittämä, joten maitse ohitus ei houkuttele sekään. Nämä esteet kuitenkin selvitetään yksi kerrallaan. Ilman Korpin miehistä voimaa ja tukkimiesmäistä tasapainoa se ei kyllä onnistuisi. 

Ennen Väärätkoskelle saapumista alitamme sillan, jossa virta on voimakas ja kiviä runsaasti. Muutama rannasta sojottavaa tanakkaa risu, joita emme saa väistettyä, antaa mätkyjä käsivarsiin. Ennen varsinaista koskea me rantaudumme ja vedämme kanootin maitse ohi pahimpien kivikoiden. Vasemmalla puolella on Reino Juutisen kotimuseon grillipaikka ja kiipeilyrinne. Joen yli on tehty paristakin kohtaa muurahaisten ylitystie, jossa todellakin kulkee muurahaisia :) Kun hyvä vetobaana loppuu, uitamme loppumatkan. 

 

Väärätkosket

 

Jos jotenkin kuvittelimme koskien loppuvan tähän, niin erehdyimme. Veden runsaudella lienee osuutensa siihen, että vauhtia riittää ja vettä lentää sylin täydeltä kanoottiin asti. Mutkassa ajaudumme kaatunutta puuta vasten ja jäämme hetkeksi jumiin kivien väliin. Tilanteesta selvitään kuitenkin ilman vaaraa ja matka jatkuu. Jokikin rauhoittuu, mutta puuesteitä saamme vielä ylittää ennen kuin olemme perillä. Kaksi tuntia matkaan kuluu ja aamupala-aika polttelee, kun raahaamme kanootin sillan kupeesta ylös ja auton katolle. Voimat on käytetty ja vaatteet kutakuinkin märät kauttaaltaan; ainakin minulla, joka edessä otan kaikki pärskeet syliini.

Loppu häämöttää jo

Karjalainen aamupala täyttää niin toiveet kuin vatsatkin; eipä sitä suotta mainosteta herkulliseksi. Aikataulu kylläkin vei melonnasta hiukan hohtoa. Joella kyllä olisi riittänyt haastetta ilman sitäkin. 

Meillä on tapana kysyä toisiltamme, millä adjektiivillä kuvailemme melomaamme jokea. Minä valitsen Kokkojoelle koettelevan ja Korppi yhtyy mielipiteeseeni. 

On aika siirtyä eteenpäin ja jättää Valtimo sekä Pohjois-Karjala taakse; Hiidenportti kutsuu.

 

 

Hiidenportin jylhää kalliota

Hiidenportin kansallispuistossa kierrämme muutaman kilometrin mittaisen Hiidenkierroksen. Hienoinen sade seuraa meitä vuoroin voimistuen ja loppuen alkaakseen taas kohta uudelleen. Porttilammen laavulla on käännöspisteemme, jossa syömme kunnon eväät ja pidämme sadetta. Kierroksen polku ei todellakaan ole mikään läpijuoksujuttu, vaan vaatii keskittymistä ja pysähtelyä maisemien katsomista varten. Minua jo pari viikkoa vaivanut polvikipu sekä Kokkojoella kosken ohitusuitossa venähtänyt selkä hidastavat jo muutenkin hiljaista vauhtia. Loppumatkasta jalat tuntuvat puupökkelöiltä ja olen oikein tyytyväinen, että valitsimme lyhyemmän kävelymatkan.

Polvikipuisen Via Dolorosa

Maisemien takia kannattaa kavuta

Hiidenportin jälkeen matkaa jatkuu Kuhmon kautta Suomussalmen kuntaan, aina lähelle Venäjän rajaa asti. On hiukan vaikea edes sanoa missä ollaan, koska ei siellä ole oikeastaan mitään kylää lähimaillakaan. Hyry ja Malahvianvaara ovat lähimmät merkinnät kartassa. Ilmeisesti muutama asumus niistä löytyy. Suttuisessa suunnitelmassamme lukee, että yövymme Jumalanhyvänahon laavulla. Se löytyy helposti ja osoittautuu erinomaiseksi paikaksi. Jälleen ripustamme laavutelttamme kattoon roikkumaan ( Kuhmosta haimme varta vasten koukkuja tähän tarkoitukseen ) ja asetumme "taloksi". Laavulta löytyy liiteri puineen ja käymälä. Paikka on kuivaa kangasmaastoa. Viereinen Ahvenlampi on kuitenkin hettorantainen, joten sinne ei viitsi lähteä lahkeitaan kastelemaan; ne kun kastuvat jo muutenkin, kun etsimme karttaan merkityn lähteen.

Pottuja ja sipulia kypsymässä

Jumalanhyvänahon laavu on tarkoitettu vierestä kulkevan Vienan reitin levähdyspaikaksi. Vienan reitti on 27 km pitkä opastettu retkeilyreitti. Se on osa muinaista kauppatietä Perämereltä Vienanmerelle. Sitä pitkin ovat aikoinaan kulkeneet laukkukauppiaat, runonkerääjät, metsästäjät ja sotilaat Suomen ja Vienan Karjalan väliä. Nyt siinä ei näy yhtään kulkijaa. Vieraskirjan mukaan on laavulla harvakseltaan joku kulkija kuitenkin poikennut.

Uni tulee samantien, kun pään painaa retkityynyyn. Yöllä herään kuuntelemaan josko jotain ääniä kuuluisi. Mutta ei mitään; vain totaalinen hiljaisuus ympärillä.