Kolinaa Haukkajoella

 9.-10.6.2023  Helvetinjärven kansallispuisto ja Haukkajoki 8 km

 

Haukkajoki kutsuu

 

Haukkajoki on kuulunut melontasuunnitelmiimme jo lähes alusta saakka. Ei vaan ole syystä tai toisesta sinne vielä aikaisemmin ehditty. Johtunee siitäkin, että melontakausi on Haukkajoella(kin) varsin lyhyt. Tänäkin vuonna olemme liikenteessä viime hetkellä. Tai oikeastaan hiukan viime hetken jälkeen. Tämä on siitä meille harvinainen joki, että täältä löytyy netistä tietoa ja videoita vaikka kuinka paljon. Näitä videoita on tullut katsottua useitakin ja todettua, että kevättulvien aikaan joki on varsin vauhdikas ja sillon sen suosiokin on suurimmillaan. Meidän juttu ei ehkä ihan kuitenkaan ole kevätkylmä vesi ja kuohuvat kosket, joissa avokanootin kanssa melko varmasti, jos ei kaadu, niin kastuu ainakin. Jos on pakko kaatua, niin ei kiitos huhtikuussa, eikä mielellään vielä toukokuussakaan. Mutta nyt on kesäkuu ja me uhmaamme veden vähyyttä ja suuntaamme Haukkajoelle.

Lähdemme matkaan perjantai-iltana niin, että kello on jo yhdeksän, kun saavumme Helvetinjärven kansallispuiston Heinälahteen. Olin kuullut, että sinne on tehty uusi tie, josta ymmärsin meidän pääsevän rantaan asti. Tie kyllä on ja komea tie onkin ja sen päässä upouudet vessat. Vaan muualle sitä pitkin ei pääsekään kuin niille vessoille, eikä sinnekään kuin jalan, koska tie on suljettu portilla. Homma lienee jotenkin vaiheessa vielä, koska vessojen jälkeen on vain metsää ja polku rantaan menee muuta kautta. Käymme katsastamassa rannan polkua pitkin ja toteamme polun olevan liian työläs reitti kanootin kiskomiseen. Mutta Heinälahti on upea ! Siellä on muutama hyvä paikka telttoja varten, tulistelupaikka, ulkohuussi ja puuliiteri puineen.

 

Haukkajärvi ja Heinälahden leiriytymispaikka

 

Auto on siis jätettävä tienvarteen ja pakattava kamat kanoottiin. Onneksi nyt on kärry mukana ja pääsemme uutta tietä pitkin jonkun matkaa pyörien päällä rullaillen ja sitten satakunta metriä kiskomme kanoottia metsää pitkin rantaan.

 

Onneksi kärry on tällä kertaa mukana

 

Paikalla on kaksi muuta pariskuntaa telttoineen. Toisessa teltassa on jo hiljaista, kun me virittelemme omaa laavutelttaamme pystyyn pienoisessa tuulessa. On muuten ensimmäinen kerta, kun pystytämme sen; ei olla mukamas ehditty testaamaan aikaisemmin. Jonkunmoisen alkuhämmingin jälkeen saamme sen kasattua ja kiiloillekin löytyy kallionkolosista sen verran maata, että uskomme sen pysyvän pystyssä. Laavuteltta vaikuttaa oikein mukavalta ja tilavalta verrattuna pieneen kaaritelttaamme.

Laavutelttamme pystyssä ensimmäistä kertaa

Toinen pariskunta on vielä iltanuotiolla Bruno-koiransa kanssa ja me pääsemme valmiille tulille keittämään iltateet. Ilta on kaunis kuin mikä ja tuulikin tyyntyy kokonaan. Paikka on kyllä todella hieno ja rauhallinen. Ei malttasi mennä nukkumaan, mutta ilma viilenee nopeasti ja on paras kömpiä makuupussiin ennen kuin alkaa palella.

 

 

 

Heinälahti lähellä puolta yötä

 

 

Valoisat on kesäyöt

Yöstä tulee kylmä. Ensi kertaa käytössä olevat makuupussit joutuvat heti tosi testiin. Vilukissana puen päälleni kaksi kerrastoa, joista toinen merinovillaa. Lisäki kaulahuivi, pipo ja villapaita. Makuupussin comfort lämpötila on -2 astetta. Silti palelen. Korppi käy yöllä ulkona ja pyyhkii kanootin kupeesta kuuraa.  Minulle ei tule mieleenkään edes raottaa makuupussin nyörejä. Joskus aamuyöstä lakkaan hytisemästä ja saan unen päästä kiinni.

 

Aamu on kaunis ja aurinkoinen; lämpötila nousee vauhdilla. Puitteet ovat suorastaan uskomattoman upeat. Keitämme aamukahvit rantakalliolla Trangialla. Jostain ihmeen syystä vesikassi on yön aikana valunut aivan kuiviin, mutta onneksi juuri sen verran löytyy vettä juomapullosta, että saamme kahvit keitettyä. Sitten vain teltta kasaan ja kuskaamme autolle kaiken mitä ei joella tarvitse. Ja taas täytyy ihmetellä, että miten paljon varusteita voikaan ihminen tarvita ollakseen yhden yön teltassa ja päivän joella. Aivan liian paljon.

 

Kelpaa tässä aamukahvitella

Ajamme auton Karjasillankoskelle odottamaan ja pyöräilemme reilun seitsemän kilometrin matkan takaisin. Perhosetkin ovat tänään liikkeellä sankoin joukoin; niiden seurailu ja jutustelu siivittävät matkan niin joutuin, että olemme takaisin Heinälahdessa tuossa tuokiossa. Toinen telttaseurue on häipynyt ja Bruno-koiran omistajatkin pakkailevat tavaroitaan. Me suuntaamme joelle, jonka suu on aivan leiripaikkamme vieressä. Järvimelontaa ei siis tarvita, vaan pääsemme heti sukeltamaan sillan ali Haukkajoelle. Silta on kansallispuiston vanhan reitin kävelysilta, mutta toinen pää sillasta on naulattu umpeen ja kyltti kertoo reitin lakkautetun. Itse asiassa joki viipyy kansallispuiston alueella vain pienen pätkän.

Alkumatkasta vesi on vielä korkealla ja virtausta ei ole juuri lainkaan. Alueella elää majavia ja joen varsi on täynnä jyrsittyjä puuntynkiä. Edessäpäin mahtaa olla aika puusuma, koska vain tyngät ovat jäljellä ja puut menneet menojaan. Kauan ei tarvitsekaan meloa, kun suma löytyy. Komea majavanpesä kohoaa jokivarressa puusuman takaa. Näemme joella kolme majavanpesää, mutta yhtään kertaa ei puupadot tuki jokea. Tästäkin sumasta pääsee mukavasti ohi kanootista nousematta. Itse majavaa ei bongata tälläkään reissulla.

 

Majavanpesä ja puusuma

Alkumatkalla on myös Haukkajoen vuokrakämppä. Kämppä itsessään on sievän näköinen, mutta paikka tiheän metsän keskellä ja jokikin siinä kohdalla melkoista rämettä. Viimeöinen leiripaikka saa vielä lisäarvoa tähän verrattuna.

 

Alkumatkan maisemaa

Joella on oikeastaan kahdet kasvot. On suo-osuudet, joissa on paikoin paljonkin kuolleita puita kertomassa, että vesi on ollut joskus korkealla; mahdollisesti majavien ansioista. Näillä osuuksilla joessa ei ole juurikaan virtausta ja rannat ovat matalat, maisema suomaista. Sitten on virtaavat osuudet, joissa kiviä on runsaasti. Tähän aikaan virtaus on maltillinen ja pohja kolisee kiviin jatkuvasti. Muutama koski on, jotka joudumme uittamaan tai kantamaan. Mutta kaikki paikat, joissa on jotain huomioitavaa on merkitty hyvissä ajoin. Siitä iso plussa Haukkajoelle ja heille, jotka ylläpitävät sen melottavuutta.

 

Kanootin laskupaikka/kosken ohitus Haukkajoentien varressa

Haukkajoentien sillan jälkeen meidän on rantauduttava ja kierrettävä koski, jossa vesi on vähissä. Joessa on useissa kohdissa jäänteitä vanhoista uittoränneistä. 

 

Kovin on vesi vähissä

Vesi todellakin on ollut huomattavasti korkeammalla keväällä. Sen huomaa rannoista ja sillastakin, jonka ali pääsee lähes seisomalla, vaikka siinä varoitetaan matalasta sillasta. Tämä veden vähyys meillä kyllä oli tiedossa ja ikävintä siinä on se, että kanoottiparan pohja kolisee kiviin vähän väliä. Virtapaikoista on mahdotonta päästä ohi ilman pohjakosketuksia. Eikä kivetöntä väylää kertakaikkiaan löydy. Harmikseni lippalakkia ei ole mukana ja tähystäjän paikalla aurinko paistaa suoraan edestä unenpuutteesta väsyneisiin silmiin ja häikäisee niin, ettei välillä edes näekään kiviä. Jotkut kivet taas ovat kasvillisuuden peitossa kuin naamioverkon takana. Yksi kivi pullauttaa kanootin pohjaa ja se jää hiukan harmittamaan, koska se olisi ollut väistettävissä. Mutta selitykset sikseen; naarmuja tulee ja sille ei mahda mitään. Haukkajoki on kolmaskymmenes joki, jolla melomme ja niiden jokien tarinat voi lukea Mad Riverimme pohjasta.

 

Uittopuuhissa

 

Tauko pidetään puolen välin paikkeilla aurinkoisella rinteellä loikoillen. Energiaa tankataan suklaasta ja mustikkakeitosta. Tiltaltti tuntuu olevan aina siellä missä mekin. Joka ikisellä joella kuulen sen iloisen tiltatuksen. Tällä tauolla suureksi iloksemme myös töyhtötiainen tulee pitämään meille seuraa. Se on yksi hauskimmista linnuista joita tiedän. Onnistun näkemään niitä enää aniharvoin. Viimeksi sellainen tavattiin Torronsuolla viime syksynä. Pikkuruisia Kangasperhosia pyörii myös ympärillä. Kun ne laskeutuvat kasvillisuuden joukkoon, niitä on lähes mahdoton huomata, niin lehdiltä ne näyttävät.

Matalista kohdista on myös varoitettu merkein. Meille se tietää uittoa niiden kohtien ohi. Meillä on kanootin molemmissa päissä uittoköydet, jotka ovat erinomaiset näissä tilanteissa. Voi antaa kanootin mennä niin pitkälle kuin köysi antaa myöten ja toinen menee vastaan. Näin voi ohittaa ainakin jotkut hankalat paikat, jos ranta on vaikeakulkuinen.

 

Pisin matala kohta oli kyltin mukaan 175 m

Karjasillankosken laavulla vedämme kanootin maihin ja siitä kärryllä muutaman sata metriä tieuraa pitkin autolle. Palaamme laavulle evästämään. Sinne on sillä välin saapunut espoolaispariskunta myöskin evästauolle. Hekin ovat tulleet kanootilla saman matkan kuin mekin. Tai hiukan pidemmältä kuin me, koska he ovat yöpyneet Haukanhiedan telttailualueella. Siellä oli kuulemma ollut paljon levottomapaa kuin meillä. Jälleen kiitän mielessäni meidän upeaa yösijaamme, vaikka unet jäivätkin vähiin. On harvinaista, että tapaamme muita melojia. Ellei Oulankajokea lasketa, niin olemme tavanneet muita melojia vain Naarajoella. Espoolaiset jatkavat matkaa vielä kanootilla; heidän matkansa on vasta puolessa välissä. Me sen sijaan suuntaamme kotia kohti.

 

Espoolaiset Karjasillankosken pyörteissä

Jos nyt jotain yhteenvetoa Haukkajoesta, niin onhan se hieno joki; muutamia kuvankauniita paikkoja ja uittorännien muodossa historia on läsnä. Vettä olisi saanut olla enemmän; kivien kolina kanootin pohjaan syöpyi paitsi mieleen myös naarmuina Mad Riveriin. Heinälahti on upea, niin kuin jo on tullut moneen kertaan todettua. 

Melontasää oli meille aivan täydellinen. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia jokia.