Yllättävä Suvannonjoki

 20.5.2023  Viitasaari, Suvannonjoki 7 km

Aamutuimaan jätämme Villa Honkamäen ja Pielaveden taaksemme ja lähdemme katsastamaan Pankajokea seuraavaksi melontakohteeksi. Ajamme Pieni-Panka järven rantamille. Seisomme tovin miettiliäinä Sulkukosken sillalla. Edessä olisi pitkähkö melonta tiettömän taipaleen takana. Juuri mitään ennakkotietoja joesta ei ole. Matkalla on koskia ja...niin, mitä muuta ? Nummijoen risukkoralli on vielä tuoreena muistissa, joten hiukan laittaa miettimään. Kovin kauan ei ole aikaa jahkailla asian kanssa, joten päätös on jättää Pankajoki johonkin muuhun ajankohtaan ja nyt suuntaamme Suvannonjoelle, joka on kotimatkamme varrella.

Lähtöpaikaksi valitsemme Heinäsuvannon luoteispään. Se osoittautuu hyväksi ratkaisuksi, sillä siellä on aivan oivallinen laskupaikka kanootille. Paikalla on muutama venekin säilytyksessä.

 

Maisema lähtöpaikalta Heinäsuvannolle.

 

Autoilemme joen loppupäähän Kuorikoskentien sillalle. Heti sen jälkeen joki laskee Koliman Matoselkään. Myös siellä on täydellinen lopetuspaikka; levike autolle joen vieressä ja hyvä rantautumispaikka. Sieltä sitten pyöräilemme takaisin reilut kuusi kilometriä. Kumpumäen pitkä, suora nousu pistää vähän puuskuttamaan ja jälleen tulee mieleen, että olisko kannattanut sittenkin hankkia se kuntopyörä ja talven aikana vähän pitää kuntoa yllä. No ei sitten tullut hankittua, joten ei auta kuin puuskuttaa. Keiteleentieltä käännyttäessä hiekkatielle, saakin sitten vain pitää pyörän sarvista kiinni ja antaa mennä alamäkeä Heinäsuvannolle asti.

Suvannonjoki ei alunperin kuulunut suunnitelmaan, mutta bongattiin joki helatorstaina, kun olimme matkalla Koutajoelle. Vilkaisu ohimennen Keiteleentieltä mukavasti virtaavaan, kapeaan Suvannonjokeen jäi kutkuttamaan mieltä. Tässä nyt sitten ollaan. Melomme ensin Heinäsuvannolle katsastamaan maisemia. Jokiuoma kulkee loivasti mutkitellen suvannon keskellä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja hento tuulenvire saa joen pinnan väreilemään. Maisema jatkuu samanlaisena, joten käännämme kanootin nokan kohti metsään sukeltavaa jokiosuutta.

 

Heinäsuvanto

 

 

Tästä lähdetään varsinaiselle joelle

Varsinainen jokimatka alkaa pienen pohjapadon kautta. Risukoilta ja kaatuneilta puilta ei voida tälläkään joella välttyä; niitä on heti alkuunsa jonkun verran, mutta ei mitenkään tuskastumiseen asti. Ainakin yksi siltarakennelma ylitetään nostamalla kanootti yli. Joki on mukavan kapea ja alkuunsa rauhallisesti virtaava.

 

Alkupätkän maisemaa

Reilun kahden kilometrin melonnan jälkeen tapaamme mökkiläisen pihastaan. Koirat ottavat asiakseen haukkua tunkeilijat. Sen mitä miehen puheesta kuulemme, niin ymmärrän ettei melojia ihan joka päivä kulje ohitse; jos edes joka vuosikaan. Vielä yhden puun yli nostamme kanootin ja sitten väylä selkenee. Heti sen jälkeen kohtaamme hämmästyttävän näyn; joen varressa on kaksi rakennusta, jotka näyttävät aivan kirkoilta. Tornimaiset rakennukset kohoavat yllättäen metsän keskeltä ikään kuin jokimaisemaan päälle liimattuina; jostain muusta maisemasta lainattuina. Sen enempää ei jäädä niitä ihmettelemään, sillä virta vie ja metsäinen maisema häkellyttää kauneudellaan. 

Kohta yllätämme toisenkin ranta-asukkaan puuhistaan. Kysäisen hetken mielijohteesta mieheltä, että tietääkö hän onko meillä vastassa pahoja paikkoja tai vuolaita koskia. Se kysymys kannattaa, sillä mies vaikuttaa tuntevan joen kuin omat taskunsa ja kertoo edessä olevan ensin pienempi koski ja sitten isompi, jossa mutkan takana on tukki joen poikki kaatuneena.

Keiteleentien sillalle asti ja siitä hiukan eteenkinpäin laskettelemme huolettomasti mukavaa vauhtia etenevää jokea pitkin. Ja aivan kuten mies tiesi, noin kilometrin päästä virta voimistuu koskeksi, ensin pieneksi ja sitten isommaksi. Ja koska meitä varoitettiin tukista, nousemme tietenkin maihin ja teemme ennakkotarkastuksen. Ja toden totta, tukkihan siellä retkottaa. Sen yli virtaa kuitenkin sen verran vettä, että siitä pääsee yli. Pian sen jälkeen on kuitenkin toinen pahempi puu, joka on puoli metriä veden pinnan yläpuolella. Siitä ei pääse yli eikä ali. Reiden vahvuinen koivu on katkennut joen poikki. Kokeilemme kiskoa sitä ja saammekin sen liikkeelle; hetken ponnistelujen jälkeen se on pois tieltämme. Tämä episodi taisi olla Myllymäen kohdalla.

 

Vedenalainen tukki.

Kosket eivät toki lopu siihen. On hetken hengähdyksiä ja taas mennään. Joki mutkittelee ja mutkiin mennään aina jarrut päällä, koska ikinä ei voi tietää mitä yllätyksiä on edessä. Välillä pohja  kolisee ja kyljetkin saa osumia jyrkissä mutkissa, mutta kun on kerran vauhtiin päästy, niin antaa mennä vaan; väistellään ne mitä ehditään. Vettä lentää ja minä etummaisena otan pärskeet vastaan hihat ja lahkeet märkinä. Neopreenikengät on jo ennestään vettä täynnä, kun alkumatkasta astuin ohi kuusenrungolta. Mutta se ei haittaa, kun meno on kaikin puolin mahtavaa.

Kosken jälkeinen suvanto kuohuineen.

Rauhallisempaa menoa.

 

Sen verran joki antaa vauhtia, että määränpää on edessä ennen kuin huomataankaan. Eihän toki matkakaan ole kuin seitsemän kilometriä. Pysähdyksineen ja Heinäsuvannolla seikkailuineen aikaa kuluu reilut kaksi tuntia. On aika nostaa kanootti katolle ja kaataa vedet kengistä; kotimatka alkaa. Suvannonjoki kyllä yllätti meidät. Jotenkin nimi antoi viitteitä rauhallisesta joesta, jota laiskasti meloskeltaisiin menemään heinäsorsien seassa. No sitä se ei todella ollut. Yllätys oli kyllä ehdottomasti positiivinen.  

 

Suvannonjokea parhaimmillaan Myllymäen ja Myllykosken väliseltä sillalta kuvattuna.

Päätämme siirtää eväiden syöntiä vielä ja jatkaa matkaa Koljatille, joka sekin on kotimatkan varrella. Sekin on hyvä päätös, koska paikka on upea ! Koljatti sijaitsee 77 tien varressa Viitasaarelta itään päin. Parkkipaikalta laavulle on kävelyä vain 600 m. Matkalla on erakkokukkula, jossa on aikoinaan ollut asumus; on siinä erakkomiehellä ollut hieno asuinpaikka. Miesparka löytyi aikoinaan rantavedestä menehtyneenä. Olivat kyläläiset alkaneet kaivata, kun ei miestä ollut enää näkynyt myymäläautolla.

Erakkokukkula

Laavu on käsittämättömän hienon kallioseinämän suojissa. Kiipeämme kallionkylkeä vähän matkaa ihmetellen luonnon ihmeellisyyttä ja syömme sitten eväät laavulla Kalliojärven rannassa. Paikalle osuu pariskunta koirineen. Nainen kertoo myös harrastavansa melontaa ja haaveilevansa useammasta kanootista. Hän oli juuri lukenut päivitykseni Lampaanjoesta Facebookin Avokanoottiryhmässä. Maailma on pieni :)

 

Koljatti

Helatorstain minilomamme alkaa olla loppusuoralla. Reissu saa arvoisensa päätöksen Koljatin kallion suojissa ja on aika palata kotiin. Varustehuollon kautta sauna lämpiämään ja lauteille kertaamaan matkan huippukohtia. Ja niistähän riittää ammennettavaa pitkäksi aikaa.