Rankka risukkoralli avaa kauden

 28.-30.5.2023  Nummijoki, Kauhajoki-Karvia

Sovittiin jo talvella, että järjestämme tulevalla kaudella toisillemme yllätysjoet. Kumpikin sai oman alueensa, josta pitäisi löytyä joki, jonne sitten yhdessä mennään. Minäpä onnistuin kehittämään asiasta itselleni aikamoiset paineet ja siksi oli helpotus, että kauden avaus tapahtuisi juuri minun yllätysjoellani, joten olisipa sekin homma sitten hoidettu alta pois. Vakaan harkinnan jälkeen Suomenjoki Padasjoella valikoitui kohteeksi. Jännityksellä odotin, että ehtiikö jäät lähteä ja mikä on joen vesitilanne. Muutamaa päivää ennen matkaa tuli paikalliselta yhteyshenkilöltä tyly tieto, ettei joelle voisi mitenkään mennä turvallisesti; virtaus oli voimakas ja kaatuneita puita paljon. Voihan tuhannen turjaketta; nyt piti kiireesti turvautua suunnitelmaan B, jota ei itseasiassa ollut olemassakaan..

Perjantai 28.5. Karvia

Kanootti on nostettu auton katolle valmiiksi jo edellisenä iltana. Punainen kanootti punaisen Volkkarini katolla on silmiä hivelevä näky. Kaupan parkkipaikalla ihailen sitä ylpeänä. Iltapäivällä käännän yhdistelmän nokat Virtain suuntaan hataran ja kiireessä laaditun suunnitelman mukaisesti. Meillä on Korpin kanssa treffit Kitusen Kievarilla. Matkan suunnasta autuaan tietämätön Korppi saa istua repsikan penkillä ja vain arvailla mihin matka vie. Aurinko paistaa ja mieli on keveä; onhan nyt kyseessä kauden ensimmäinen melontareissu. Nyt on vielä helppo hymyillä :)

Alkuillasta saavumme majapaikkaamme Hautamäen Tupaan Karvialle. Paljastan varjellun salaisuuteni yllätysjoesta; Nummijoki. "Onhan se semmoinen Mississippi", toteaa talon isäntä. Majavia kuulemma asustelee alueella. No sepä mukavaa; olisipa herttaista nähdä majava ! Olin lukenut Korpillekin ääneen majavista ja oltiin haaveiltu näkevämme sellainen vielä jollain joella. Näinköhän tuo toive viimein toteutuisi.

Varmuudeksi käymme tarkistamassa Nummijoen kolmesta eri kohdasta ja toteamme sen kelvolliseksi melontajoeksi. Niinpä niin; siinä autuaassa uskossa saunan jälkeen painamme päämme tyynyyn hyvissä ajoin. Vaihtoehtona olleen Karvianjoen unohdamme unistammekin.

Lauantai 29.5. Nummijoen risukkoralli

Nummijoen kuohuja kuvattuna Särkikosken sahan sillalta

Aamulla lämpötila on plussan puolella peräti 0,2 astetta ja taivaalta tippuu jotain lumen tapaista. Ennuste lupaa kuitenkin selkenevää ja lämpöasteita. No, ainakin muutaman asteen, jos ei enempää. Merinoa vaan päälle ja kunnon aamupala. Niillä sitten liikenteeseen. Käymme katsomassa vielä olisiko Säkkiharjuntien sillalta mahdollista lähteä joelle. Joen vartta kulkee Kohinapolun nimeä kantava pikku reitti, jonka päässä on myös jonkinlainen tulistelupaikka. Joki on varsin vuolas, eikä sille vuolaudelle ole loppua näkyvissä järkevän matkan päässä, joten luovumme ajatuksesta lähteä kiskomaan kanoottia sinne ryteikköön. Palaamme Särkikosken sillalle, jossa on vanha sahalaitos. Sinne jätämme kanootin odottamaan ja ajamme etsimään lopetuspaikkaa. Nummijoki yhtyy Karvianjokeen vajaa parikymmentä kilometriä lähtöpaikastamme. Loppuosa Nummijoesta kulkee peltojen välissä ja koska vesi on nyt niin korkealla, niin jokiuomaa ei edes näy. Kaippa se siellä jossain tulvivien peltojen keskellä kulkee. Päiväksi on luvassa navakkaa tuulta, joten pelloilla melominen ei siksikään juuri kiinnosta. Siispä jätämme automme Elomaa-Pranttinevantien sillan läheisyyteen ja polkaisemme filetsut liikkeelle.

Pyöräillessämme ihmettelemme pariakin asiaa. Vaikka aamu on meidän mittapuumme mukaan jo pitkällä ja matkan varrella on runsaasti taloja -maatilojakin- ei yhdessäkään näy mitään elämää. Missä kaikki ihmiset ovat ? Eikö edes maatilojen väen luulisi olevan aamuaskareillaan. Mutta ei; ei niin ketään missään. Ja toinen kummastus on, että monien, monien talojen pihassa on autoja kuin paikallisen K-marketin parkkipaikalla. Sillä erotuksella tosin, että näillä autoilla ei ole hetkeen ajettu. Mihin ihmeeseen näitä autoja tarvitaan ? Mutta ihmettelyt sikseen; rapiat kymmenen kilometriä polkemista ja olemme taas Särkikosken sillalla.

 

Pian sahalaitoksen jälkeen joki rauhoittuu melontakelpoiseksi

 

Oma taiteenlajinsa on saada kanootti viettävässä ja epätasaisessa maastossa kuljetettua sopivaan lähtöpaikkaan. Viimein se sinne kuitenkin saadaan ja muutkin lähtöähinät ja rituaalit hoidettua. Vaikka ajoissa lähdettiinkin, on kaikenlainen välinkulku vienyt aikaa niin paljon, että kello on jo puoli yksitoista, kun viimein työnnämme Mad Riverin vesille. Tätä on kuitenkin hartaasti odotettu !

Hyvä, että saamme itsemme liikenteeseen, kun ensimmäinen pato on jo vastassa. Särkikosken kuohut ovat kerääntyneet padon eteen isoksi massaksi niin, että kanoottimme saa melkoisen vaahtokylvyn. Ja me saamme siitä osamme, kun kiskomme paattimme padon ohi. Uusi yritys. Ja uusi pato. Ja taas uusi yritys. Ja taas uusi pato. Ja jälleen yritys. Ja ylitys. Ja yritys ja ylitys. Tunnin yrityksien ja ylityksien jälkeen istahdamme voipuneina juomaan teetä joenpenkalle. Katson karttasovelluksesta kuljettua matkaa. Vähän yli kilometri ! Hellurei ja hellät tunteet; tätä vauhtia ei olla perillä vielä ylihuomennakaan ! Olikos joku vielä aamulla sitä mieltä, että olisi herttaista nähdä majava ? Omaksi onnekseen majavat pysyvät näkymättömissä, sillä olisimme tällä hetkellä valmiita sanomaan niille pari valittua sanaa. Lähes poikkeuksetta jokainen este on nimittäin majavien aikaansaannosta. On välillä kyllä muutama tuulen kaatama kuusikin. No kukas käski lähteä Mississipille.

 

Vähän liiankin tuttu näky Nummijoella

Erään pysähdyksen kohdalla Korppi ottaa tukea joen varrella seisovasta koivusta, kun se arvaamatta kaatua rojahtaa suoraan kanoottiin. Onneksi meistä kumpikaan ei saa osumaa. Se avaa kuitenkin silmät katsomaan ympärilleen tarkemmin. Kaatumaisillaan olevia puita tuntuu yhtäkkiä olevan joka puolella. Jopa kokonaisia ryhmiä, jotka vain odottavat jonkun ihmeellisen, niitä vielä kenollaan pitävän voiman pettämistä. Vaara on todellinen, joskin vaatisi melkoista epäonnea, että osuisi juuri sillä hetkellä olemaan juuri siinä kohdalla, kun kaatumistaan kenties kauankin odottanut puuvanhus viimein päättäisi norjahtaa joen syleilyyn. Se olis sitten mätkis ja morjens. Sitä ei kuitenkaan tapahdu meille. Ei ainakaan tällä reissulla.

On siinä mahtanut majavaa harmitta, kun kova työ on mennyt hukkaan..

Matka jatkuu tuskastuttavan hitaasti. Ennen jokaista mutkaa molempien ääneen lausumattomana toiveena on, ettei mutkan takana olisi esteitä odottamassa. Tai saatetaan se toive ääneenkin lausua, mutta suunnilleen joka kerta tuo toive valuu Nummijoen rauhallisen virran vietäväksi. Esteitä on. Ja niitä on lukemattomia. Paitsi ei juuri niissä kohdissa, jotka edellisenä iltana kävimme katsomassa. Muutaman kilometrin taistelun jälkeen olo on voimaton. Takana on muutenkin varsin raskas viikko ja iloiseksi yllätykseksi aiotun reissun paineet tuntuvat vielä harteilla. Pettymys alkaa maistua karvaalta ja on pakko alkaa miettiä miten loppumatkasta selvitään. Vai selvitäänkö ? Jos tulee edes hetkenkin sileä osuus, jossa voisi vain meloa, jaksan tuskin laskea melaa veteen. Nyt on pysähdyttävä miettimään ratkaisua.

Korpin tuumaustauko

Yksi monista

Nummijokea kauneimmillaan

Neljän ja puolen kilometrin voimain mittelön jälkeen teemme historiallisen päätöksen keskeyttää melonta reilusti ennen maalia. Siinä kohdassa metsäautotie tulee lähelle jokea, joten arvelemme siitä voivamme hakea kanootin autolla. Ja siitä on vain muutaman kilometrin kävelymatka majapaikkaan, josta voisimme lainata pyörän ja mennä hakemaan auton. Tie näyttää lupaavalta ja lähdemme kävelemään mieli hiukan apeana keskeytyksen vuoksi. Jonkun matkaa käveltyämme maa jalkojen alla alkaa hyllymään ja löllymään ja tiessä näkyy isoja reikiä. Ja uskottava se on, että jos sinne Volkkarin kanssa tulee, niin sitten ollaan jo isoissa vaikeuksissa. Ei auta kuin tehdä taas on uusia ratkaisuja. Korppi uhrautuu palaamaan joelle ja taistelemaan yksin vielä jonkun kilometrin seuraavalle mahdolliselle rantautumispaikalle ja minä jatkan kävelyä ja järjestän itseni ja auton sinne odottamaan. Aurinko paistaa kauniisti ja saa pettymyksen keskeytyksestä kuristamaan kurkkua entisestään.

Sillä aikaa, kun Korppi koettelee voimiaan joella esteitä vastaan, minä pääsen majapaikkaan ja saan sieltä ystävälliseltä isäntäväeltä kyydin autolle. Näin pääsen ajelemaan joen varteen pientä tietä pitkin, joka suureksi onneksi on ajokelpoinen. Pääsen vastaan sillalle seitsemän kilometrin päähän lähtöpaikasta. Ehdin kävellä kilometrin verran joen vartta ennen kuin kohdataan. Sieltä Korppi ilmestyy mutkan takaa kuin voittoon itsensä taistellut Rambo; väsyneenä, mutta voittajana. Kanoottikin oli päässyt kerran karkuun narun petettyä, mutta periksiantamattomana ihmisenä ei sellainen homma Korpin pirtaan käy, että kanootti yksin jatkaa matkaa, vaan se otetaan kiinni keinolla millä hyvänsä. Onneksi keino löytyi, koska olisin saatanut jo piruja mielessäni maalailla, jos kanootti olisi yksin tullut vastaan. 

Viimeisen kilometrin melomme yhdessä ja tottavie; ei ainoatakaan estettä koko matkalla. 

 

Näin ihanan houkuttelevana Nummijoki jatkaa matkaa siitä mihin me lopetimme

Majapaikan saunassa hikoilemme ja huuhdomme pois pettymyksen, jonka päivä tuotti. Tai ainakin minulle pettymys oli karvas, koska olisihan ollut ihana yllättää kumppani hienolla joella. Tosin joki onkin hieno, mutta melomisesta siellä ei oikein voi puhua. Ja melomaan me nimenomaan tänne tultiin. Ehkä Karvianjoki olisi ollut viisaampi valinta. Ehkä.

Korpin paistamat pihvit eivät sensijaan tälläkään kertaa tuota pettymystä.

 

Vapun aatto, kahden kansallispuiston kautta kotiin

Aamulla on puolitoista astetta lämmintä ja räntäsade. Ei siis mitenkään houkutteleva patikointikeli. Sadetta on luvassa vuorokauden jokaiselle tunnille. Vettä, räntää tai lunta. Valitettavasti ennuste pitää täsmälleen paikkansa. Siitä huolimatta jätämme majapaikkamme aamutuimaan ja suunnistamme Katikankanjonille, joka on Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa. Reitti on muutaman kilometrin mittainen polku, joka kulkee kanjonin pohjalla virtaavan puron viertä nousten välillä ylös ja laskeutuen taas alas. Rinteet ja polku ovat osittain vielä jäässä ja talven limaannuttamat syksyn lehdet todella liukkaita. Jalkoihinsa saa katsoa tarkasti. Mutta reitti on ihana !! Sammalpeitteiset metsät ja puron rauhallinen solina rauhoittavat mielen ja voi aivan tuntea suonissaan kuinka verenpaine laskee monta yksikköä. Ehdottomasti kulkemisen arvoinen reitti !

 

Katikankanjonin pohjalla

 

Ja kanjonin laella

Sulamisvesiä virtaa kanjonin rinteiltä

Koska on vielä aamupäivä, päätämme ajaa Lauhanvuoreen, joka on sekin kansallispuisto. Matkalla sade muuttuu entistä enemmän lumeksi ja Lauhanvuoressa lunta on jo useita senttejä. Käymme näkötornissa ja kävelemme pienen matkaa polkua, joka on peittynyt lumikerroksen alle. 

 

Lauhanvuoren näkötornissa

Lauhanvuoren maisemaa

Sade on kastellut vaatteet ja kengät, joten ulkoruokailu ei houkuttele. Tulemme siihen tulokseen, että koti kutsuu kulkijoita. Tiellä on paikoin paksusti loskaa; kerrankin, kun tuli vaihdettua kesärenkaat ajoissa alle..

Turvallisesti kuitenkin pääsemme illaksi kotisaunaan puimaan reissun antia. Sauna kuuluu oleellisena osana tähän reissun lopetus rituaaliin. Yhteinen sopimus näihin yllätysjokiin liittyen on, että toisen valintaa ei saa arvostella, vaikka se olisi ollut kuinka huono. Eikä arvosteluja kuulukaan kuin omasta suustani. Ja sehän ei ole kiellettyä. Mutta sen verran rankan kokemuksen Nummijoki tarjosi, että irtisanouduin yllätysjokien järjestelystä tämän ensimmäisen kerran jälkeen. Eikä Korpilla ollut mitään sitä vastaan :)