Syyslomatriathlon

 15.-18.10.2022  Kaartjoki, Loppi 9 km & Turpoonjoki ja Ilmetynjoki, Tammela 15 km

 

Turpoonjoella

 

Lauantai, Kaartjokea mutkitellen maaliin

Jälleen on vierähtänyt tovi ettei olla päästy joelle. Ja sen huomaa paitsi stressikäyrän nousuna myös lisääntyneenä karttojen selaamisena mahdollisten melontajokien löytymisen toivossa. Joskus asiat tuppaa kasaantumaan  sellaisiksi keoiksi ettei niiden yli vaan pääse joellle, vaikka kuinka mieli tekisi. Vaan nytpä alkaakin syysloma ja Kaartjoki kutsuu !

Aamuhämärässä lähdetään ajelemaan kohti Loppea. Auto on pakattu jo illalla valmiiksi. Pakkaamisen helpottamiseksi suunniteltiin ja toteutetiin kopioitava Rasti Ruutuun -lista, jota voidaan käyttää jatkossakin. Jos sattuu kulumaan aikaa edellisestä reissusta, niin kuin sitä nytkin sattui kulumaan, niin ei tarvitse aina alusta asti alkaaa miettimään, että mitäs sitä pitikään ottaa mukaan. Ja kun reissuun liittyy muutakin kuin melontaa -  kuten patikointia, pyöräilyä, yöpymistä - on otettava huomioon monenmoista kommervenkkiä. Ruokajutut jätimme listasta pois, koska ne on tapauskohtaisesti mietittävä aina erikseen. Mutta nyt on siis rastit ruuduissa ja toivottavasti kaikki oleellinen mukana.

 

Rasti Ruutuun -listamme tulostettuna hempeästi vaaleanpunaiselle paperille (muuta ei ollut saatavilla)

.

 

Matkalla sataa. Tätähän se sääennuste on meille kaiken viikkoa yrittänyt kertoakin. Kun saavumme lähtöpaikkaamme Rautakoskentien sillalle, ei kuitenkaan enää varsinaisesti sada, vaikka ilmankosteus tuntuu olevan vähintäänkin 100%. Valitsemme järven jälkeisen sillan lähtöpaikaksi. Tietojemme mukaan Kaartjärven vastarannalla on hyvä lähtöpaikka ja maisematkin kauniit, mutta sinne emme mene, sillä se lisäisi pyöräilyäkin aika pitkästi eikä nyt kiinnosta sen kummenmmin järvi kuin pyöräilykään. Joelle vaan mieli halajaa. Ensin on kuitenkin ajettava autolla rantautumispaikkaan ja pyöräiltävä sieltä takaisin. Ajamme Kalamyllyllle ja siitä hiukan Tarvontietä takaisinpäin. Pellonreunasta löytyy sopiva paikka autolle ja maihinnnousulle. Pyöräilemme reilun 7 km lähtöpaikkaan. Kylmä ei ole ja vaatteet tuntuvat kostuvan niin sisältä kuin ulkoakin. Erään vastaantulevan auton katolla on kanootti ja sekös aina tuntuu mukavalta :)

Katseltiin joskus visithäme-sivustolta video Kaartjoen melonnasta. Itse jokea videolla ei juurikaan esitelty vaan pääpaino oli auringossa kimmeltävä järvi, valkovuokot, rentukat ja nokipannukahvi. Nyt ei kuki vuokot eikä rentukat eikä aurinkokaan kimmellä, mutta vesi on häkellyttävän kirkasta ! Se on ehkä ensimmäinen mainittava asia, joka joesta jää mieleen. Pinnan alle vajonneet lehdet ovat muodostuneet kasoiksi, jotka näkyvät hyvin pohjasta. Samoin pikkukalojen parvia saattaa välillä ihailla veden kirkkauden ansioista.

Kaartjoen vesi on todella kirkasta.

 

Vain lyhyen melonnan jälkeen saavumme Kaartlammille. Joen suu on heinikosta tukkoinen ja matala ja melkein jäämme mahastamme kiinni. Lammen rannalla on taukopaikka, jonne emme poikkea. Sen sijaan etsimme ruohikon seasta väylän, josta joki jatkuu. Valkoinen keppi lienee laitettu merkiksi melojille.

Kaartlammille saavutaan melkoisen heinikon poikki.

Vaikka vesi on kirkasta, on edessäpäin  pinnan alla lymyäviä kiviä vaikea huomata, koska tyyni pinta toimii kuin peilinä ja heijastaa utuisen metsämaiseman ja harmaan taivaan melojien silmiin. Kiviä tuntuu kyllä olevankin ja koska vesi on edelleen kovin matalalla, on kivetkin luonnollisesti lähempänä kanootin pohjaa. Osa niistä on pyramidimäisiä ja teräväkärkisiä. Edessä istuvan Ketun aika kuluukin niiden bongailuun ja Korppi taasen saa veivata tosissaan, että kanootti saadaan taipumaan mutkien ohi. Niitä nimittäin sitten on; niitä mutkia siis ! 

 

Kirkas, mutkainen, kapea. Sellainen on Kaartjoki.

Alkupätkää hallitsevat metsät ja hakkuuaukeat. Joen törmät ovat pääsääntöisesti aika matalat. Puupatoja ei onneksi ole, mutta kivikoiden takia on noustava maihin useampaan kertaan ja puljattava kanootti jollain keinolla yli taikka ohi näistä karikoista. Muutaman kilometrin melonnan jälkeen rannalla on laavu, joka ei ole retkeilijöiden käytössä. Metsässä on valtava siirtolohkare, jota on kuitenkin pakko käydä tutkimassa lähempää. Kivessä on laatta, jossa miehen nimi ja vuosiluvut. Ilmeisesti jonkinlainen muisto kytkee suht nuorena kuolleen miehen tähän paikkaan.

 

Jyhkeä siirtolohkare

 

Sopivasti melontaosuutemme puolivälissä on Kurtlamminmäen kotalaavu. Meillä on mukana tarpeet savuporokeittoon. Ja onneksi myös hyvät tervatikut sytyiksi, koska siisti ja hyväkuntoinen liiteri ammottaa tyhjyyttään. Ei yhden yhtä puuta, ei vaikka kuinka etsisi. Onneksi hyvien syttyjemme ansioista saamme muutaman märän ja hiiltyneen puun palamaan, kun Korppi ensin niitä vähän työstää kirveen ja sahan kanssa ( jotka myös onneksi ovat matkassa mukana ). Keitto maistuu herkulliselta ! 

Taukopaikan läheltä kulkee maastomoottoripyöräreitti, jota pitkin muutama pyörä taiteilee ohitsemme. Kurtlamminmäen jälkeen tulee pari siltaa, joista pääsee kyllä ali näin vähän veden aikaan. Muulloin on varmasti noustava maihin. Joen rannalla alkaa olla myös mökkejä, joissa ei kyllä näy mitään elonmerkkejä lokakuisena lauantaina. Joki mutkittelee mökkien ympäri ja kaikki keskittymiskyky vaaditaan kurssin pitämiseen. Melonta alkaa jo tuntua hartioissa ja kun peltoaukea alkaa, on vähän väliä kurkoteltava katsomaan ollaanko jo sillä pellolla, johon päätimme lopettaa. Mutkia vielä riittää ja kun viimein auto näkyy, se on pelkästään helpotus. Viisi tuntia taukoineen vierähti ja koko ajan sai joella meloa. 

 

Joki on vain 3-5 m leveä.

Olemme varanneet yösijan Portaan Nahkurinverstaalta. Pihatalon yläkerta on meitä varten ja pääsemme valmiiksi lämmitetyn puusaunan löylyihin. Kyllä tekee hyvää ! Saunan lauteilla on hyvä summata Kaartjoen melontapäivän anti. Hiukan tuntui työläältä, joka johtuu osittain vähävetisyydestä, mutta myös jatkuvasta mutkittelusta. Ja mutkathan ei katoa minnekään, vaikka vesi nousisi, joten ei ihan pääse meidän suosikkien joukkoon. Vaikka mutkaiset ja kapeat joet ovatkin meidän mieleen, niin joku tolkku sentään siinäkin. Maisemia ei juurikaan tullut katseltua, kun melonta vaati kaiken huomion. Kirkasvetisyys on ehdoton plussa. Ja ei muuten satanut koko melonnan aikana !

Rommitotit, lämpimät tonnikalaleivät ja niin sänky kutsuu kulkijoita puoleensa. Ennen yhdeksää ollaan jo unten mailla. 

Sunnuntai, Liesjärven kansallispuisto

Kettu vetäisee omat enkkansa ja nukkuu kymmenen ja puoli tuntia ! Hyvä on sänky Nahkurinvestaalla ja aivan mainio aamupala ! Emäntäkin on oikein mukava ja ystävällinen ja paikan sijainti meille erinnomainen, joten aivan nappivalinta majapaikaksi.

Sataa. Pidämme välipäivän melonnasta ja suunnistamme Liesjärven kansallispuistoon. Ajamme Pirttilahden parkkipaikalle ja lähdemme kävelemään Hyypiönkalliolle. Kas kummaa, kun sadekin lakkaa, vaikka ilma suorastaan tihkuu vettä. Reitti on vain muutaman kilometrin mittainen. Sen nähtävyys on tuo äsken mainittu kallio ja pehmeä sammalmetsä. Vaihdamme polkupyöriin ja ajamme Kyynärharjua pitkin ja siitä edelleen Korteniemen perinnetilalle.

 

Korteniemen perinnetila

Tila on ihana ! Vanhat harmaantuneet rakennukset ja riukuaidat vievät menneeseen aikaan. Rannassa on savusauna, jossa on ihan oikea tuohikatto. Se on meille molemmille uusi nähtävyys. 

Savusauna

Korppi tutkii asiaa ja lukee, että katolla olevat puut ovat nimeltään malkoja. Siitä siis juontaa sanonta, että näkee rikan toisen silmässä, mutta ei malkaa omassaan. Niin sitä on ihminen sokea, ettei tuollaista keppiä näe silmässään..

Pyöräilemme takaisin. Osan matkaa taluttaen pyöriä polkua pitkin läpi ihanan pehmeän sammalmetsän. Mahtavan aamupalan ansioista ei ole vieläkään nälkä, joten sivuutamme tulistelupaikat ja ajamme katsomaan onko Hämeen luontokeskus auki. No eihän se ole. Kyltti kertoo, että lounasta tarjolla tänään, mutta koko paikka on aivan kuollut. Jätelavalla on kasa patjoja eikä ristin sielua missään. Hiukan jää koko seudulta sellainen hiipuvan meiningin tuntu. Eletäänhän tosin jo lokakuuta ja ollaan siis aivan sesongin ulkopuolella, mutta onhan nyt sentään syysloma. Silti hyvinkin usein törmäämme tekstiin "Tilapäisesti suljettu" ja siitä kehkeytyykin näiden päivien aikana meille jo lentävä lause.

Ajamme siis tutkimaan Turpoonjoen yläjuoksua. Tarkoitus oli lähteä melomaan Vistinkoskelta. Sillan alla on vettä todella vähän ja läheisellä pihalla haravoimassa olevat naiset vahvistavat, että kyllä nyt vesi on todella matalalla. Seuraavaksi suuntaamme Kievarin Kirnulle (tilapäisesti suljettu) ja toteamme siellä saman tilanteen. Jos Hämeen luontokeskus näytti kuolleelta, niin Kievarin Kirnu on jo muumioitunut. Ajatukset melomisesta täällä alkavat hiipua. Päätämme ajaa Tammelaan kauppaan, koska Portaan kylässä sellaista ei ole. Matkalla poikkeamme kahville Lounais Hämeen Pirtille, joka hämmästykseksemme on auki ! 

Tammelassa käymme katsastamassa Loimijoen suun, joka on suunnitelmassa B. Ei näytä houkuttelevalta. Osasyy silläkin, että sataa kaatamalla. Vaan eipä kastuttu tänäkään päivänä !

 

Maanantai, Turpoonjoki ja Ilmetynjoki 

 

Sataa. Aamuhämärässä nostamme kanootin katolta ja koko tienoo on likomärkää ja lammikoiden täplittämää. Jo illalla teimme päätöksen pysyä suunnitelmassa A. Pienillä muutoksilla tosin. Joku on joskus todennut, että suunnitelma B on tarpeeton. Olen samaa mieltä. Jos mieli keskittyy siihen, että A ei mahdollisesti onnistu, niin on todennäköistä, että se ei onnistukaan. Realiteetti kuitenkin on, että Turpoonjoen vesi on matalalla ja yläjuoksulla kivikot hankaloittavat matkantekoa mahdollisesti liikaa, mutta melotaanpa sitten vastavirtaan niin pitkälle kuin päästään. Tämä on siis suunnitelma A:n muunneltu versio.

Aamupala on yhtä ihana kuin eilenkin ja niinhän siinä käy, että sadekin sitä nauttiessa lakkaa.  Sikälikin majapaikan sijainti on erinomainen, koska se on Turpoonjoen varrella ja pääsemme suoraan vesille. Aluksi siis vastavirtaan. Joki kulkee peltojen keskellä ja nähtävää on lähinnä bongata jokivarrella laiduntavia eläimiä; lehmiä ja lampaita.

 

Ei ole järin leveä Turpoonjokikaan.

 

Tuntuu kuitenkin ihanalta meloa, kun ei tarvitse varoa kiviä, eikä koko ajan mutkitella johonkin suuntaan. Virtaus on aluksi vähäinen eikä oikeastaan edes tiedä melovansa vastavirtaan. Pääsemme itse asiassa hyvin lähelle Kievarin Kirnun alapuolella olevaa rantautumispaikkaa. Siellä jo virtaus alkaakin tuntua ja saa meloa ihan tosissaan. Tunnin melonnan jälkeen käännymme takaisin ja myötävirta jouduttaa matkantekoa. Portaan kylän kohdalla jokimaisema on kaunis, kun vanhat talot ja saunat ovat ihan joessa kiinni. Oikeaa kulttuurimaisemaa, joka toivon mukaan säilyy nähtäväksi tulevillekin sukupolville.

 

Portaan Nahrurinverstas oikealla

 

Pieni jaloittelu majapaikkamme pihassa ja jatkamme matkaa. Vain muutaman sadan metrin päässä Ilmetynjoki yhtyy Turpoonjokeen. Lähdemme melomaan sitä vastavirtaan jälleen ajatuksena mennä niin pitkälle kuin pääsemme. Joen varressa on mökkejä ja asuintaloja. Välillä korkea ruohikko on vallannut joen ja melominen vaikeutuu. Syksyn lehdet ovat kasaantuneet joen pintaan ja kanoottimme halkoo tuota lehtimerta. Pian saavumme pienelle Valkealammille. Siitä ylöspäin Ilmetynjoki on piirretty vain sinisenä viivana, joten hämmästymme hieman, että se on ihan melottavissa. Puolisen kilometriä pääsemme ylöspäin, kunnes useat puupadot ja kivikkoinen virtapaikka saavat meidät kääntymään takaisin. 

Tästä on viisainta kääntyä takaisin.

 

Joku tässä Ilmetynjoessa kuitenkin kiehtoo ja olisi mielenkiintoista tietää onko yläjuoksu joskus korkean veden aikaan melottavissa. Tänne tekisi mieli palata.

 

Kiehtova Ilmetynjoki

 

Paluumatkalla näemme haikaran, joka äänettömästi nousee siivilleen aivan meidän edestämme. Kun saavumme takaisin Turpoonjolle, melomme vielä parin kilometrin matkan Kuivajärvelle saakka. Järvellä tuulee ja heti jokiuoman avautuessa leveämpänä kohti järveä tekee mieli kääntää kanootti takaisin paluusuuntaan. Joen varrella on runsaasti mökkejä, mutta vain kahdella niistä on elämää. Toisen mökin iäkkäämpi pariskunta on raivaamassa kaadettujen puiden oksia ja tulevat juttusille.Täällä on kuulemma kesälläkin aika hiljaista.

Noin viidentoista kilometrin - josta siis puolet vastavirtaan - melonnan jälkeen vedämme kanootin majapaikkamme rantaan. Pienen levon jälkeen lähdemme ulos syömään. Tässä tapauksessa se tarkoittaa Saaren kansanpuistoa, jonne suuntaamme eväiden kanssa. Puolentoista kilometrin kävely laavulle, joka on aivan ihanassa paikassa Kuivajärven rannassa. Siisti kotalaavu, jossa on puitakin liiterissä. Paikalla on myös pari aivan uutta kolmion mallista majaa, joissa ilmeisesti voi yöpyä. Paikka on siis samaisen järven rannassa, jossa juuri kävimme kanootteinemme kääntymässä. 80 km mittainen Loimijoen melontareitti kulkee tästä ja melomamme osuus Turpoonjokea kuuluu tähän reittiin, joka jatkuu järvien jälkeen Tammelassa Loimijokena.

Eväät ovat lievästi sanottuna runsaat ja tekevät harjureittiä kulkevasta paluumatkasta hieman tukalan. Ajelemme vielä katsomaan Ilmetynjoen yläjuoksua parista paikasta. Kapea on ja vettä niukasti, mutta...houkuttelisi kuitenkin.

Viimeinen yö Portaan Nahkurinverstaalla. Saunan lempeisiin löylyihin tietenkin ennen nukkumaan menoa. Eikä muuten kastuttu tänäänkään.

 

Tiistai, Torronsuo

Aapiseni ei ole säilynyt tallessa, mutta muistan siitä yhden sivun - ei siis ihan hukkaan ole koulunkäynti mennyt. Tuolla sivulla harjoiteltiin s-kirjainta ja siinä luki Taas sataa, taas sataa, Asta. Miten Asta liittyy sateeseen ja miten se nyt aamulla mieleeni tulikaan; hassu juttu. Sade kuitenkin saattelee meidät matkaan, kun Portaan kylä jää taakse. Aamupalan sulatteluksi pysähdymme Saaren kansanpuistossa ja kävelemme katsomaan näkötornia (tilapäisesti suljettu) ja Edelfeltin muistokiveä sekä kauniita harjumaisemia. Tätä polkua voisi toisella kertaa kävellä pidemmästikin. Mutta nyt jatkamme matkaa.

Saaren kansanpuiston näkötornin polulla.

 

Kävelylenkki on vain reilu kilometri, mutta kun istumme autoon, uupumus hiipii jäseniin ihan kutsumatta ja tahtomatta. Sade piiskaa tuulilasia ja kumpikin miettii hiljaa mielessään, että pitäisikö Torronsuo jättää väliin. Kumpikaan ei kuitenkaan sano mitään ja niin olemme kohta parkkipaikalla ja tapahtuu ihme, joka tuntuu seuraavan meitä mihin vain menemmekin; sade lakkaa.

Kierrämme 8,5 km pitkän Suotaipaleen. Suomaisemat ovat karun kauniit, pitkospuut västikään uusitut ja matka taittuu miellyttävästi. Ruuhkaa ei ole täälläkään. Onneksi.

 

Lokakuinen Torronsuo.

Idänpäänkalliolla on kotalaavu ja näkötorni, jotka ovat yksityisiä, mutta käytettävissä. Niitä ei ole merkitty mitenkään, mutta maastokarttasovellus tietää paikan. Forssasta on saapunut ryhmä eläkeläisiä syysretkelle ja heillä on valmiina tulet sekä iso pannullinen kahvia, josta mekin saamme osamme.

Loppumatkasta uupumus alkaa taas painaa ja kotimatkan voi aloittaa tunteella, että on saanut kyllikseen meloa, patikoida ja pyöräillä. Eikä sitten kastuttu tänäänkään - eikä minään päivänä. Vaikka sateita tuli runsaastikin, ne ajoittuivat aina aikaan, kun me emme olleet taivasalla. Ihana ja merkillinen onni !

Kun päivän päättää Ketun kotona tynnyrisauna ja Korpin paistamat pippuripihvit hyvän viinin kera, niin voi sanoa, että syyslomareissu on saatettu täydellisesti päätepisteeseen.