Me lomalla - melomalla ja muutenkin

17.7. - 22.7.2022   Emäjoki, Oulankajoki, Siiponjoki ja Ähtävänjoki   n. 50 km

 

 Sunnuntai; odotettu lomareissu alkaa

Taisi olla joulupäivä, kun leväytimme kartan pöydälle ja aloimme miettimään kesälomareissua. Oulankajoki oli jo vilahdellut mielessä ja puheissa, joten siitä sitä sitten lähdettiin kerimään. Vaikkei loma-ajankohdasta ollut silloin vielä mitään tarkempaa tietoa, teimme varauksen Oulanka Basecampiin, koska sen sijainti näytti ihanteelliselta. Sitten asia hautaantui muutamaksi kuukaudeksi, kunnes Korpin lomajärjestelyt selvisivät. Alkoi suunnittelu toden teolla. Monta asiaa oli mietittävä ja pakkaussuunnitelmia tehtävä ja retkimuonia hankittava. Kaikki se etukäteisvalmistelu oli tietenkin mukavaa; olihan jotain ihanaa odotettavissa !

Sunnuntaiaamuna Kettu kauhistelee tavaramäärää, jonka Volkkarin kyytiin lastaa; Alabamaanko tässä ollaan menossa ? Karstulassa yhdistetään Ketun tavarapaljous Korpin ehkä vähän maltillisempaan tavarapaljouteen, kanootti katolle, fillarit telineeseen ja eikun menoksi. Oltiin jo päätetty olla mahdollisimman omavaraisia ruokien suhteen, joten aabeeceet ohitetaan sivuille vilkaisematta ja eväät syödään luonnon helmassa. Se sopii meidän pirtaan huomattavasti paremmin.

Kettu on varannut ensimmäisen yöpaikan Suomussalmelta. Päivittäiset ajomatkat on myös päätetty pitää maltillisina ja tännekin matkaa kertyy jo reilut 350 km. Niemelän mökkiä vuokraa mukava, iäkkäämpi pariskunta, joka on meitä vastassa, kun saavumme paikalle. Asetumme taloksi pieneen mökkiin, jossa on kuitenkin kaikki mitä tarvitsemme. Mökki sijaitsee Emäjoen varrella, joten päätämme ottaa heti vähän tuntumaa melomiseen, koska ilta on kuitenkin vielä nuori. 

Emäjoki on 65 km pitkä joki, joka alkaa Suomussalmen Kiantajärvestä. Joki on ennen valjastamistaan sisältänyt useita koskia ja pudotus 14 km matkalla on 40 m. Sittemmin jokeen rakennettiin kolme vesivoimalaa, joista Aittokoski on majapaikastamme lähin. Kartasta katsomme paikan, jossa tie kulkee aivan joen vieressä ja sieltä jyrkkää rinnettä laskemme kanootin vesille. 

 

 

Emäjoki osoittautuu meidän mittakaavassamme varsin leveäksi. Se on myös hyvin suoraviivainen, eikä juuri tarjoa muuta kuin iloa siitä, että loma on alkanut ja saamme laskea melat veteen. Mutta se riittääkin meille nyt. Kuutisen kilometriä melomme ja näemme joen varressa matkan ensimmäiset porot. Maasto ympärillä näyttää kyllä houkuttelevalta hiekkakankaalta, mutta nyt ei rantauduta. Saunan lämmitys ja iltapalan teko kutsuu. Saamme päättää melonnan omaan mökkirantaamme ja Korppi polkaisee hakemaan auton sillä aikaa, kun Kettu laittaa saunan lämpöiseksi. Ketun laittama iltapala on ällistyttävän tuhti ja kuumalle parvelle kapuaminen maha killillään onkin jo suoritus sinänsä. Varsinkin, kun mennen tullen onnistuu lyömään päänsä julmaan pölkkyyn. Lomafiilis on kuitenkin tapissaan ja sitä ei laimenna nyt mikään; edes julma pölkky, joka sai nimensä siitä, että päätimme huomenissa mennä katsastamaan Julma-Ölkkyä Hossan kansallispuistoon.

 

Maanantai; Suomussalmelta Hossan kautta Oulankaan

Yö on äänekäs. On lokkien kirkunaa, koiran haukuntaa, joutsenten läiskyntää ja varisten raakkumista. Kaikki kuitenkin luonnon ääniä, joten niistä ei sen kummemmin valiteta. Parvella tosiaan tarkenee ! Reilu tunti heräämisestä ollaan jo tien päällä. Tälle päivälle ei ollut alunperin sen kummempia suunnitelmia, joten improvisoimme ja teemme lisälenkin Hossan kansallispuistoon. Valitsemme kiertää Julma-Ölkyn ylityksen. Se on n. viisi kilometriä pitkä reitti ja ylittää kolme kilometriä pitkän Ylä-Ölkky järven riippusiltaa pitkin suunnilleen puolesta välistä. Itse järvi on n. 50 m syvä ja saman verran kohoavat sen kalliorannat korkeimmalta kohdalta.

 

Maisemat ovat kyllä huikeat ! Mietimme, että onko tämä hienompi näin ylhäältä katsottuna vai olisiko kanootilla järvellä melominen sittenkin antoisampaa. Joku on näköjään valinnut kanootin ja jotkut muut taasen moottoriveneen, jonka oppaan ääni kantautuu meidän korviimme saakka ylös kalliolle. Saamme siinä sitten ihan ilmaiseksi kuulla kuinka aurinko saa vesiputouksen hehkumaan sateenkaaren väreissä. Veneessä matkaajat pulittavat kyydistä ja tuostakin tiedosta 17 euroa.  Eväät syömme tänään harvinaisen jylhissä maisemissa. Sadekuuro yllättää meidät pariinkin otteeseen ja sadeviitat eivät paljon auta, koska ovat autossa. Sade on kuitenkin lämmintä kesäsadetta ja niinhän se on, että sen kesä kuivaa minkä kasteleekin. Kuivattakoon paidan kuitenkin mieluummin auton takapenkillä kuin päällä, koska matka kohti Kuusamoa on mukavampi taittaa kuivassa paidassa. Hossasta jää kyllä kytemään kipinä, että tänne on palattava; ja silloin kanoottikin lasketaan vesille. Kansallispuistosta löytyy kyllä melontareittejä.

Kuusamossa käymme kaupassa hakemassa iltapalatarpeita. Meillä kun ei ole mitään kylmäsäilytysmahdollisuutta enää, koska kylmäkallet ovat jo lämmenneet. Matkalla näemme poroja moneen otteeseen. Ihailen suuresti niiden itseluottamusta kävellä sieltä mistä haluavat ja siihen tahtiin kuin haluavat. Ja jos imetys on kesken, niin sen voi suorittaa vaikka keskellä tietä. Eräällä linja-autopysäkillä makoilee toistakymmentä poroa; liekö odottavat kyytiä pohjoisempaan. Tekee myös hyvää kiireisille turisteille himmailla vauhtia ja jopa pysähtyä odottamaan, kunnes poroperhe päättää väistyä. Täällä eletään porojen ehdoilla; se on selvä.

Saavumme hyvissä ajoissa Juumaan ja majoitumme Oulangan Basecampiin. Siellä meitä odottaa huone, johon mahtuu juuri ja juuri sänky sekä pieni pöytä. Kylpyhuone ja vessa ovat omassa käytössä. Siistejä kaikki. Jääkaappia ei ole; varmasti haluavat turistien ruokailevan ravintolassaan. Mutta me suuntaamme Myllykosken tulentekopaikalle omine eväinemme. Majapaikka sijaitsee aivan Karhunkierroksen varrella. Pieni Karhunkierros alkaa reilu kilometri ennen Basecampia.

 

Myllykoski

 

 

Myllykoskella paistamme matkan ainoat makkarat. Lisukkeina paikallista perunarieskaa ja salaattia. Majoituksen hintaan kuuluu sauna ja paljun käyttö. Sen edun hyödynnämme mieluusti. Saunan jälkeen maistuu terassilla kylmä olut ja sitten ollaan jo valmiita painumaan pehkuihin.

Tiistai - pääpäivä, Oulankajoki

Yö on edelliseen verrattuna superhiljainen. Korppi kyllä kuulee jotain veden kohinaa naapurista ja askelia soralla, mutta Kettu ei niitäkään. Aamiainen sisältyy majoitukseen. Harmiksemme se alkaa vasta kahdeksalta. Me olisimme valmiita lähtemään liikenteeseen jo aikaisemmin, mutta emme halua jättää aamiaista väliin. Siispä lähdemme matkan pääkohdettamme Oulankajokea kohti saatuamme vatsamme täyteen valmiista pöydässä. Reilu parikymmentä kilometriä ja saavumme Oulangan luontokeskukseen ja siitä edelleen Mataraniemeen, jossa on kanoottien vesillelaskupaikka. Ennen liikkeelle lähtöä kävelemme kuitenkin katsomaan Kiutaköngästä. Se on huikea ! Kettua suorastaan hirvittää ylhäällä kalliolla. Valokuvasta on kyllä mahdotonta nähdä paikan todellista jylhyyttä: se on koettava.

 

Kiutakönkään kuohuja

Kello on kymmenen, kun viimein pääsemme sinne, mitä olemme odottaneet yli puoli vuotta. Nyt saamme työntää kanoottimme Oulankajoen kirkkaaseen veteen. Kiutakönkään loppukuohut siivittävät meidät matkaan ja niin alkaa 25 kilometrin melonta pitkin Oulankajokea.

Joki täyttää odotukset ja ylittääkin ne. Maisemat ovat upeat ja vesi uskomattoman kirkasta. Paikoin on matalaa ja kanootin pohja hipoo hiekkaa. Joen pohja on enimmäkseen pikkukiviä tai hiekkaa ja pohja näkyy erittäin selvästi veden kirkkauden vuoksi. Välillä on vaikea päätellä kuinka paljon vettä oikeastaan onkaan. 

 

Vesi on todella kirkasta.

 

 

Pilvipoutainen sää suosii meitä.

Joen penkat ovat toisinaan hyvinkin korkeat ja jyrkät. Osittain ne ovat lähes paljasta hiekkaa, jossa makoilee penkalta kaatuneita puita ja aivan joen tuntumassa usein myös poroja uskomattoman hyvin maastoutuneina. Poroja näkyy lepäilemässä myös hiekkasärkillä, joita joessa on vähän väliä. Särkät ovat hienoa hiekkaa ja tarjoavat mukavia levähdyspaikkoja, joihin on helppo rantautua. Eräällä särkällä keitämme Trangialla kahvit ja pikkuporo makailee yksin vähän matkan päässä meitä tarkkaillen. Jonkun ajan päästä äitiporo ilmestyy paikalle ja hetken mietittyään uskaltautuu juoksemaan meidän ja rannan välistä lapsosensa luokse.

 

Hiekkaisia joentörmiä näkee matkalla useasti

Koskia tällä matkalla ei ole, mutta nivoja kylläkin. Ne antavat mukavasti vauhtia aina välillä ja virtausta on muutenkin ihan sopivasti auttamaan matkan tekoa. On tosin rauhallisiakin osuuksia, joissa virtausta ei juurikaan huomaa. 

Tämä on oikeastaan ensimmäinen melomamme joki, jossa näemme meidän lisäksemme muitakin. Yleensä emme näe melontamatkoillamme ketään muita vesillä tai toisinaan vain jonkun satunnaisen kulkijan. Tämä oli kyllä meillä tiedossa, että tällä joella riittää väkeä ja nythän on paras sesonki meneillään. Muutaman kilometrin alkumatkasta saamme kyllä meloa keskenämme, mutta ensimmäisen taukopaikan jälkeen jokunen kanootillinen saksalaisia turisteja lähtee melomaan kanssamme samaan tahtiin. Jännä juttu kuinka sitä on korva herkistynyt vierastamaan ihmisääniä luonnossa. Edes toissayönä Emäjoella kirkuneet lokit eivät kuulostaneet läheskään niin pahalta kuin ihmisten polpotus muuten hiljaisella joella. Niinpä me vetäydymme särkälle odottamaan ja annamme porukoiden mennä samalla toivoen, ettei lisää tule. Eikä tulekaan ja saamme taas meloa rauhassa.

 

Jaloittelutauolla

 

Kaikki merkinnät joella ovat hyvässä kunnossa. Taukopaikat on hyvin merkitty, samoin kuin paikat, joihin melonnan voi lopettaa. Välillä on myös kylttejä, joissa on ilmoitettu jäljellä oleva matka kuhunkin kohteeseen. Tämä meille syrjäisten jokien kulkijoille on tietenkin uutta, mutta hieno asia. Nautimme myös siitä, että saamme syödä eväät kunnon taukopaikassa ja pääsemme vieläpä valmiille tulille. Nämä ovat sitten niitä suositun kohteen plussia.

Hiekkasärkkien reunamilla näkyy hennon violetteja kukkia, joita emme tunnista. Asia ratkeaa eräällä tauolla, kun Kettu kysäisee kukkia kuvaavalta naiselta, että mikähän kasvi mahtaa olla kyseessä. No se tieto ja monen muunkin kasvin nimi taustatietoineen selviää sellaisella asiantuntemuksella, että kohdalle näyttää osuneen oikein alan spesialisti. Siinä sitten maistellaankin ajuruohon yrttistä makua ja haistellaan sitä hyvälle tuoksuvaa kukkaa, joka on siis pulskaneilikka. 

 

Pulskaneilikka; taustalla pilkkottaa Korppi ja kanootti

Eräs lukemattomista hiekkasärkistä ja pari poroa siellä lepäilemässä

Me päätämme monen muun tavoin matkamme Jäkälämutkaan. Saavumme sinne neljän maissa. Tilasimme sinne kyydin edellisenä päivänä Kuusamo Safarikselta. He ottavat kyytiin omien kanoottiensa kanssa kulkevia, jos jää tilaa heidän itsensä vuokraamien kanoottien lisäksi. Tänään onneksi mahdumme kyytiin, koska pyöräilymatka olisi ollut pitkä ja sorainen jyrkkine ylämäkineen. Tuntuu ihanalta istua kyydissä; varsinkin kun taivaalle kerääntyy tummia pilviä ja ukkonenkin jyrähtelee. Kuskina on mukava nuori yrittäjä, joka kertoilee tarinoita ja kyselee meidän matkastamme. 50 euroa kanootin ja meidän kuskaamisestamme ei juuri tällä hetkellä tunnu lainkaan pahalta.

Kun saamme kanootin katolle, käymme nopsasti hakemassa luontokeskuksesta kansallispuiston merkit ommeltaviksi reppuun ja sitten kiiruhdamme varaamaamme saunaan. Tänään syömme majapaikkamme ravintolassa. Saamme lautasellemme perunamuussia ja pannusiikaa. Sen verran jäi vielä virtaa, että kävelemme pienen karhunkierroksen aloituskohtaan ja katsastamme Niskakosken riippusiltoineen

.

Joku muukin ennen meitä on tästä kävellyt...

Päivä on ollut kerrassaan hieno. Oulankajoki oli ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen. On hienoa painaa pää tyynyyn matkamme onnistuneen pääpäivän päätteeksi.

Keskiviikko; Pieni Karhunkierros

Pakkaamme tavarat jo ennen aamupalaa, että pääsemme heti syötyämme liikenteeseen. Pieni karhunkierros lienee Suomen suosituin retkeilyreitti, joten emme kuvittelekaan olevamme polun ainoita kulkijoita; varsinkaan keskellä heinäkuuta. Karhunkierroksen kiertäminen on kuulunut Ketun unelmalistalle ja tänään on täydellinen päivä siihen, sillä sattuu olemaan vieläpä Ketun nimipäivä. Tähän tilanteeseen tämä pieni -12 km- osuus riittää mainiosti.

Sää suosii meitä jälleen. Päivä on pilvinen, mutta sateeton, lämmin, mutta ei tukalan kuuma. Ja asia, jota tänäänkin ihastelemme moneen kertaan on se, että itikat loistavat poissaolollaan. Vain jokunen välillä nipistää jostain, mutta koko reissulla ei voi sanoa niistä olleen mitään harmia. 

Ei karhunkierros suotta ole niin suosittu. Onhan maisemat aivan mielettömän upeat ! On riippusiltaa, nousuja korkeuksiiin ja laskuja alas laaksoihin, huikeita näköaölapaikkoja. Kitkajoki Aallokkokoskineen ja Jyrävineen on vaikuttava.

 

Kitkajoki korkeuksista katsottuna

 

Polku kertoo, että kävijämäärä kierroksella on hurja. Varsinainen Karhunkierros kulkee osittain samaa reittiä. Polulla olisi varmasti kerrottavanaan monenlaista tarinaa sitä tallanneista ihmisistä. Joku kulkee yksin; toiset koko perheen voimin. Monet mietteet ovat leijailleet kilpikaarnaisten mäntyjen kyljissä ja sammaloituneiden kivien kupeissa. Naurun raiku on kimmahdellut kallion seinämissä ja polun neulaset kätkeneet kulkijoiden kyyneleitä. Luonto huikeassa kauneudessaan herättää tunteita ihmisissä,  jotka uskaltavat avata sydämensä sen nähdäkseen. Virtaavan veden katselu muistuttaa elämän jatkuvasta kiertokulusta. Sen ajatuksen äärelle on hyvä välillä pysähtyä.

 

Jyrävä

Onneksemme polulla ei ole suuremmin ruuhkaa ja saamme kulkea mietteissämme tai keskenämme jutellen; maisemista nauttien. Tämän rauhan jälkeen viimeinen kilometri on tuskallinen. Päivä on kääntynyt iltapäivän puolelle ja ihmiset lähteneet liikenteeseen. Myllykosken taukopaikalla on väkeä kuin kauppatorilla konsanaan. Sinne ei tee mieli jäädä hetkeksikään. Polulla on vastaantulijoita ja perässähiihtäjiä sekä ohikiitäjiä niin paljon, että meitä metsäläisiä alkaa moinen väenpaljous ahdistaa siinä määrin, että karistamme Juuman pölyt kannoiltamme mahdollisimman vikkelään.

Suuntaamme kohti seuraavaa yösijaa Pudasjärvelle. Sieltä meillä on varattu huoneisto Wanhasta Kunnantalosta. Ja ihana huoneisto onkin ! Niin ihastuttavan kaunis ja siisti ja rauhallisella paikalla Iijoen varressa. Suihkun jälkeen otamme pyörät esille ja lähdemme tutkimaan Pudasjärveä. Nälkä ajaa meidät paikalliseen ravintolaan, jonka terassilla nautimme uunikebabit pitkän oluen kera. Ateria on todella herkullinen ja valtavan suuri. Parhaalla tahdollakaan sitä ei jaksa syödä kokonaan meistä kumpikaan. Harmillista jättää hyvää ruokaa, mutta ei pulkilla työntämälläkään pysty sitä kaikkea nielemään. 

Huoneistomme Villa Ritolan makuuhuone Wanhassa Kunnantalossa

Jatkamme vielä rauhallista pyöräilyä, että kebabit vähän laskeutuisivat. Aurinko on jälleen tullut esiin pilviverhon takaa ja  kesäilta on niin lempeä, että se tuntuu iholla hienon hienolta silkkikankaalta. Olo on kuin leijuisi vaalenpunaisessa pilvihattarassa. Tähän olotilaan voisi jäädä pidemmäksi aikaa, mutta koska aikaa ei voi pysäyttää on kömmittävä sänkyyn ja annettava unen tulla.

 

Torstai; Siiponjoki ottaa melojista mittaa

Illalliset kebabit painaa vielä vatsassa sen verran, että aamupalaa ei juuri tarvita. Lähdemme ajoissa tien päälle. Raahessa pysähdymme jaloittelemaan. Teemme kävelykierroksen vanhassa Raahessa ja satamassa todetaksemme, että hiljaista on. Ei ketään missään. Idyllisessä kahvilassa juomme kahvit herkullisten kakkupalojen kera ja jatkamme matkaa kohti Siipoa.

Siiponjoesta on löytynyt varsin vähän tietoa ja varsinkin sen melottavuudesta. Olemme kuitenkin onnistuneet luomaan siitä kuvan lumoavan kauniina jokena, joka laskee leppoisasti mereen hiekkapenkereiden välissä. Joen varressa kulkee patikkapolkuja hienoissa hiekkakankaissa ja niitä pitkin kävelemme Pleunan laavulle valmistamaan lounasta. Alunperin tarkoitus oli yöpyä teltassa tämän laavun lähellä, mutta yöksi on luvattu runsaita sateita, joten muutamme suunnitelmaa. Saman tien saamme todeta, että tästä kohdin ei pysty melomaan. Vesi on matalalla ja kivet koljottavat koskipaikassa paljaina. Lyhennämme ajateltua reittiä ja laskemme kanootin joen penkalle kohdassa, jossa polkua pääsee aivan joen tuntumaan. Matkaa Jätkälään tulee siitä vajaa kahdeksan kilometriä. Viemme auton sinne ja pyöräilemme takaisin jokivarteen. Tietä pitkin matka on lyhyempi.

 

Siiponjokea myötäilevä patikkareitti

Laskemme kanootin jokeen monen metrin korkuista jyrkkää rinnettä pitkin. Vesi on kuin sulaa suklaata. Oulankajoen kirkkauden jälkeen se tuntuu kummalliselta. Heti alkuun matka alkaa tuntua työläältä. Joen varsi on luonnonsuojelualuetta eikä sitä raivata. Jokeen kaatuneet puut saavat siis olla niillä sijoillaan. Ja niitä on. Monen puun viimeinen leposija taittuu luontevasti yli kapean joen. 

 

Puu poikineen 

Ei voi ylittää, ei voi alittaa, täytyykö mennä läpi ?

Lähes kaikissa koskipaikoissa vesi on niin vähissä, että joudumme kantamaan tai uittamaan kanoottia tai keksimään milloin mitäkin konsteja, että saamme matkamme jatkumaan. Välillä on niin matalaa, että kävelemme kanootin vieressä pitkin hiekkapohjaa. Taisteluväsymys alkaa vallata alaa mielestä ja Siiponjoen lumous pienenee jokaisen esteen myötä aina vaan mitättömämmäksi.

 

Lepohetki

 

On joessa toki kauniitakin paikkoja. Aurinko hellii meitä ja lämpotila on lähemmäs 30 astetta. Hiekkasärkät tarjoavat hyviä lepopaikkoja. Säihkyvän siniset korennot lehahtelevat ilmaan vähän väliä ja meriharakkaa naurattaa meidän touhut; eipä ihmekään. Ne hiekkapenkereet, joita kuvittelimme olevan pitkin matkaa jäävät kuitenkin yhteen ainoaan.

 

Se yksi ja ainoa hiekkapenger

Korppi on kuljettanut yksin kanootin läpi kivikkoisen kosken; Kettu odottaa kyytiä kierrettyään maitse

Välillä joki jakaantuu useampaan uomaan ja on oltava tarkkana mihin menee. Eräs uoman suu on niin peitossa, että Korppi löytää sen vasta jalkauduttuaan etsimään sitä. Tässä vaiheessa maastokartta puhelimessa on kullan arvoinen. Viimein pääsemme merelle. Vaikka merimelonta ei ole koskaan houkutellut, tuntuu nyt ihanalta meloa sileää vettä ilman esteitä missään. Siitä huolimatta kehuttu Rahjan saaristo ei vedä meitä yhtään puoleensa.

 

Todistettavasti on nyt käyty merelläkin

Tässä vaiheessa järjestys, joka autossa oli lähtiessä on tipotiessään. Pääasia, että kaikki on kyydissä ja matka jatkuu. Ja jatkuuhan se. Kettu bongaa kartasta laavun meren rannasta ja kurvaamme sinne syömään retkimuonaillallista. Siiponjoki on voitettu ja väsymys painaa jäsenissä. Odotukset joen suhteen olivat korkeammat, mutta pettymyksiltä ei voi näissä hommissa välttyä. Mutta kun vatsa on täynnä, lempeä merituuli hellii ja aurinko lämmittää, on olo autuas. Tässä hetkessä kaikki on taas enemmän kuin hyvin.

Kettu pirautti aamupäivällä Jakelle, joka asuu Kälviällä ja kysyi olisiko Jaken aitassa mahdollista yöpyä. Ja sehän sopi. Niinpä ajelemme Kälviälle ja saamme käydä Jaken luona suihkussa, joka tuntuu taivaalliselta nautinnolta. Kömmimme aitan parvelle unille ja kun yöllä havahdumme rankkaan sateeseen, ei voi kuin olla suunnattoman iloinen siitä, että emme ole teltassa Siiponjoen varressa...

Perjantai; Ähtävä yllättää

Havahdumme  täydestä unesta aamulla, kun Paula käynnistää autonsa ja lähtee töihin. Kylläpäs nukutti! Jake on tehnyt ystävällisesti meille aamupalan valmiiksi ja olemme todella kiitollisia yösijasta, pesumahdollisuudesta ja aamupalasta. On aika jatkaa matkaa.

Loppuviikon ohjelman olemme tarkoituksella jättäneet avoimeksi, koska oli mahdotonta tietää kuinka paljon jaksamme. Nyt kyllä kieltämättä väsyttää armottomasti. Kaiken lisäksi sataa vettä edelleen. Silti mielessä kaihertaa eilinen taistelu Siiponjoella ja ajatus, ettei mahtavaa reissua voi siihen lopettaa. Siispä päätämme ajaa Ähtävänjoelle - edes katsomaan miltä se näyttää. Ähtävä on nähtävä !

Sade loppuu, kun saavumme joelle. Korppi on tehnyt matkasuunnitelman siltä varalta, että joki jaksaa meitä kiinnostaa. Lähtöpaikka on Hjulforsin kosken alapuolelta. Paikka näyttää hyvältä ja jätämme kanootin sinne. Viemme auton hyväksi arvioituun rantautumispaikkaan Björkforsintielle ja pyöräilemme takaisin. Kanootti vesille ja matkaan. Reitin pituus on noin 12 kilometriä.

Alkupätkä joesta on varsin leveä ja rauhallinen. Hienoa siinä on rantaniityt ja niillä nököttävät vanhat ladot, joita laskemme olevan pari- kolmekymmentä. Maisema on varmasti kulttuurihistoriallisesti tärkeä ja tuntuukin ikävältä, että se latojen viimein kaaduttua katoaa ikuisiksi ajoiksi.

 

Rantaniitty latoineen

Latovanhus

Noin matkamme puolessa välissä joen yli kulkee jalankulkusilta, joka on osa Saukon reittiä. Sillan kupeessa on Bockabron laavu, jossa on loistava mahdollisuus lounaan valmistamiseen. Kaiken lisäksi sillan keskellä on pöytä, jossa lounas maistuu vieläkin paremmalle; varsinkin kun aurinko kurkistaa sulostuttamaan muutenkin nautinnollista lepohetkeämme. Varmasti upein lounaspaikkamme missään melontaretkellämme; keskellä jokea !

Kerrassaan mahtava lounaspaikka !

Laavun jälkeen joki muuttuu vauhdikkaammaksi ja mutkien takana odottaa niva nivan jälkeen ja joku pieni koskikin. Joki on myös kapeampi ja maisemat hienot. Nivat ja kosket tuovat kaivattua viihdykettä matkantekoon ja vähän jännitystäkin, kun pohjakosketuksia tulee. Kerran joudumme varsinaiseen kiipeliin, kun jäämme mahastamme kiven päälle jumiin. Onneksi nokka kiilautuu kiveen, niin ettei kanootti pääse kääntymään poikittain. Virta on sen verran voimakas ja kivi niin pullea, että mitkään työntöyritykset eivät saa kanoottia hievahtamaankaan. Rohkea Korppi ottaa viimein tilanteen haltuun ja astuu jokeen ja onnistuu kiskomaan kanoottia taaksepäin ja kääntämään nokan toiseen kohtaan. Ja ehtii vieläpä hyppäämään kyytiin ja niin selvittiin siitäkin kiipelistä.

 

Nivapaikka matkan loppupuolelta

Oli kyllä enemmän kuin oikea ratkaisu, että lähdettiin Ähtävänjoelle. Se yllätti todella positiivisesti ja antoi juuri kaivatun vastapainon eiliselle taistelulle Siiponjoella. Tätä reittiä uskaltaa kyllä suositella ! Joki oli täydellinen lopetus muutenkin upealle lomareissulemme.

Ähtävältä suuntaamme takaisin kotia kohti haikein mielin. Odotettu lomareissu on takana, mutta muistot elävät ja niistä riittää ammennettavaa pitkäksi aikaa.