Pengerjoen ponnistus

 17.6. - 18.6.2022   Pengerjoki,  Multia & Petäjävesi  n. 12 km

 

Lauantai on vasta kääntymässä iltapäivän puolelle, kun meillä on sauna jo lämmin. Leppeät löylyt ja juuri nautittu rommitoti saavat lihakset rentoutumaan ja lämmön palaamaan jäseniin. On Pengerjoen jälkilöylyjen aika.

Reissu alkoi edellisenä iltana. Tai oikeastaan se alkoi jo viime syksynä, kun kävimme etukäteistutkimusajelulla. Sen ajelun seurauksena meillä on katsottuna lähtöpaikka, jonne nyt suunnistamme perjantai-iltana upeassa, tyynessä kesäsäässä. Paikka on Vanhanmyllynkosken jälkeinen suvanto. Ajamme ensin viemään polkupyörät maihinnousupaikkaan Karjokosken sillan kupeeseen. Lähtöpaikassa pystytämme teltan. Molemmilla on vierähtänyt tovi edellisestä telttayöstä ja yhdessä ei olla teltassa yövytty ensinkään. Ollaan siis vähän niinkuin neitsytmatkalla sen suhteen. Pikku pähkäilyn jälkeen kangaskasa alkaa muotoutua teltan näköiseksi ja kyllä me sinne mahdutaankin ihan mainiosti, vaikka Korppi hiukan asiaa aluksi epäileekin. Ollaan tehty ihan investointikin ja hankittu itsetäyttyvät makuualustat. Ja kyllähän ne ihan itse saadaankin puhaltaa täyteen.

 

Vanhanmyllynkoski & suvanto ilta-auringossa

 

Heti suvannon jälkeen on puupato odottamassa ja Korppi käy sen kimppuun mukaan ottamansa akkukäyttöisen puukkosahan turvin tehden näin meidän aamulähdöstämme huomattavasti jouhevamman, kun ei tarvitse raahata kanoottia ryteikön läpi. 

Iltateet juodaan suvannon yläpuoleisen pikkukosken partaalla. Siinä onkin hieno retkipaikka, jota nuotiojätösten perusteella on joku muukin hyödyntänyt. Hyttysiä lukuunottamatta ilta on täydellinen. Kello hiipii jo yhdentoista yli ennen kuin kömmimme telttaan. Makuupusseihin itsensä asettelu ja sopivan asennon löytäminen on juuri niin kivaa kuin muistelimme. Siinä peuhatessa tulee sopivasti lämmin. Kuunnellaan vielä Sielun veljien Kanoottilaulu tunnelmaan pääsemiseksi. Juuri, kun ollaan rauhoituttu ja saatu viimeinenkin kierteellä oleva vaatteen mutka oiottua, ajaa auto sille pienelle levikkeelle, johon olemme yösijamme pystyttäneet. Ovet paukkuvat ja alkaa kuulua iloista nuorten miesten puheensorinaa. Teltassa nukkumisessa ahdistaa se ajatus, että sinun läsnäolosi on ulkopuolisten tiedossa ja täsmällisesti paikannettavissa, mutta tuo ohut kangas estää itseä näkemästä mitä ulkopuolella tapahtuu ja kuka siellä liikkuu. Uteliaisuus on ihmisen perusluonne ja eihän siinä auta kuin kömpiä ulos katsomaan minkä näköisistä pojista puheensorina lähtee. Pojat paljastuvat lähistöllä asuviksi nuoriksi, jotka ovat saaneet päähänsä lähteä suvannolle grillaamaan ja juomaan kaljaa. Voi EI, on Ketun ensimmäinen ajatus; hyvästi rauha ! Mutta onneksemme pojilla ei olekaan mitään grillattavaa ja kaljaakin on mukavampi juoda vaikkapa autossa hyttysiltä paossa. Niinpä he lyhyen juttutuokion jälkeen päättävät jatkaa matkaansa. Mukavia poikia tuntuivat olevan ja kertoilivat juttuja joesta, jota ovat lapsesta asti kolunneet. Vesi on kuulemma suvannon kohdalla notkossa keväisin joskus niin korkealla, että vierestä kulkeva tiekin on veden vallassa. Pojat muistelivat mopolla siitä ajaessaan nostaneensa jalat ilmaan, ettei vesi kastele lahkeita. Tällä hetkellä tuntuu aivan käsittämättömältä, että vesi voi joskus olla todella niin korkealla.

 

Korppi ihastelemassa Vanhanmyllynkoskea

 

Alunperin suunnittelimme heräävämme kolmelta, mutta koska nukkumaan meno siirtyy niin myöhään, venytämme aikataulua tunnilla eteenpäin ja neljältä puhelimen herätys karistaa unenrippeet silmistä. Jos illalla tulikin sopivan lämmin, niin nyt makuupussin ulkopuolella ilma tuntuu ikävän kylmältä. Mutta eihän siinä auta kuin kömpiä ulos ja kiitellä, että sittenkin tuli laitettua merinovillat ylle; nyt ne ei tunnu lainkaan ylimitoitetuilta. Ihan hytisyttää aamukahvin keitossa ja lämmin puuroannos tuntuu oikein sopivalta tähän aamuun. Aurinko on jo noussut ja paistaa hienosti puiden latvoihin. Teltta ja muut vermeet ovat silti kosteita. Mietimme kuinka helppoa meidän on vaan työntää ne kaikki autoon; ei tarvitse pakata mitään mukaamme. 

 

Tästä se alkaa. Niistä lukemattomista puupadoista ensimmäinen.

 

Kiitos Korpin eilisen puupadon raivaamisen, saamme lähteä liikenteeseen suvannon hienolta hiekkarannalta. Kello on puoli kuusi. Heti alkuun joki näyttää kauneutensa. Ketun 'Oi kato miten kaunista !' huudahdukset kajahtavat varhaisen aamun ilmoille tämän tästä. Alun valmiiksi raivattu puupato ei todellakaan jää ainoaksi. Mutta tähän osattiin varautua. Ensimmäistä patoa ei tarvitse kauan odotella ja koska kanootista on noustava, käyttää Kettu tilanteen hyväkseen ja hipsii aamutarpeilleen. Siinä metsän syleilyssä kyykkiessä ja lintujen säestässä toimenpidettä, tuntuu elämässä kaikki palaset olevan kohdillaan.

 

Kaunista on :)

 

Tämä osa jokea kulkee kilometritolkulla aivan tiettömän tien takana eikä täällä ehkä kukaan näitä patoja raivaile. Tosin jossain kohdassa näkee, että sahan kanssa on joskus ainakin oltu liikkeellä. Laskematta ne jäävät montako patoa ylitetään tai alitetaan tai kierretään. Lukemattomia niitä siis on. Osa haastellisia, jotkut taasen helppoja. Korpin akkupuukkosahaakin tarvitaan välillä. Erään joen yli kaatuneen puun päällä Kettu tasapainoilee kiskoen kanoottia puun yli Korpin seuratessa tilannetta rannalta. Merinovilla alkaa tuntua aivan ylimääräiseltä ja hyttyset käyvät porukalla hikisen ja puolustuskyvyttömän Ketun kimppuun. Eihän niitä käsiä nyt riitä hyttysten huitomiseen, kun kanootin partaassa on oltava kaksin käsin kiinni jos haluaa pysyä pyöreän puun päällä kuivin nahoin. Siinä vaiheessa Ketun suusta pääsee oikein antaumuksella lipeämään muutama voimasana ja sekös Korppia naurattaa, koska niitä ei kuitenkaan kovin usein kuule. 

 

Hienoa hiekkaa näkee usein kasautuneena johonkin mutkaan

 

Pengerjoki on varsin kapea ja osittain syvässä uomassa kulkeva. Tai siis ainakin tämän veden aikaan syvässä uomassa, mutta kuten pojilta kuultiin, on tilanne keväällä varmasti erilainen. Penkereet ovat hiekkaisia ja joessa on välillä hiekkasärkkiä, joista saa kanootin pohjakin toisinaan tuntumaa. Myös mutkia riittää. Yhdessä kohdassa melomme mökin ohi ja kohta jo olemme mökin toisella puolella. Joki tuntuu kääntyvän takaisin tulosuuntaansa. Yksi näistä mutkikaimmista kohdista on nimetty Makkarakierteiksi. Ja todella kaunista on. Mietimmekin miksi tätä kauneutta ei hyödynnetä ja markkinoida ja jokea raivata oikeaksi melontareitiksi. Jos Naarajoki on Savon Amazon, voisi Pengerjoki olla samanlainen Keski-Suomelle.

 

Joen ylle kaatuneen kuusen oksat ovat kasvaneet puiksi

 

Laavu sattuu olemaan sopivasti ruoka-aikamme kohdalla. Emme tiedä kenen ylläpitämä se on ja onko edes yleisessä käytössä. Tosin kunnosta päätellen se ei ole kenenkään ylläpitämä. Siinä nyt kuitenkin syömme eväät ja meille se tarjoaa siihen ihan hyvät puitteet. Ja jälleen kerran evästauko olisi täydellinen ellei kutsumattomina vieraina olisi tuhatkunta hyttystä. Tässä on kanootti vedettävä rantaan ja Leppäkoski ohitettava maata myöten kanoottia kiskomalla. Ei sillä, että koski olisi kovinkaan vuolas, mutta kiviä on liikaa. Ja missä koski, siellä kiviä kiven vieressä. Missään kohti koko matkalla emme pääse laskettelemaan virran mukana reippaasti vaan virtapaikat ovat yhtä kivien kiertämistä ja pohjakosketuksia tulee niin, että pahaa tekee. Mad Riverimme saa uusia naarmuja vanhojen viereen. Kerran kiilaannumme kahden terävän kiven väliin ja joudumme puskemaan kanoottiparan takaisinpäin, että pääsemme pälkähästä.

 

Tästä on hiukka vaikea laskea...

 

 

Mennään vaihteeksi metsän kautta

Oikeastaan laavulle asti selviämme mukavasti ja kauniit maisemat tarjoavat vastinetta haasteille. Sen jälkeen matkantekomme muuttuu tuskaisemmaksi. Alkaa myös sataa ja hyttyset huomaavat, että lippalakin alla on oiva paikka säilyä kuivana. Korvissa se paras paikka vasta onkin !

Kalliokoskella joudumme vaikean paikan eteen. Iso, vanha silta on osittain tai oikeastaan lähes kokonaan romahtanut jokeen. Lisäksi nimensä mukaisesti kallio hallitsee jokea, penkereet ovat jyrkät ja joen varressa on asutusta. Rantaa pitkin ei siis pääse kiertämään. Kanootti on uitettava romahtaneen sillan kolosesta ja koska siinä on kiviä, on sitä autettava ja Korppi joutuu kiipeämään sillan raunioita myöten pois. Kettu ei tohdi edes katsoa moista urotekoa. Sillan jäännösten jälkeen on kannettava kanootti kallion yli.  Siitä selvittyämme on Alakosken vuoro ja siellä joudumme nostamaan kanootin maihin ja kiskomaan jyrkkää pengertä ylös ja alas. Kivisiä paikkoja kyllä löytyy muualtakin kuin karttaan merkityistä paikoista. Eikä puupadotkaan toki laavulle loppuneet.

 

Kalliokoski. Tai ainakin kallio ja parhaat päivänsä nähnyt silta.

 

Kun saavumme Riuttakoskelle ja katsastamme kosken tilanteen, ei tarvitse yhtään miettiä mitä teemme. Me nostamme kanootin maihin, kiskomme sen läheiselle hiekkamontulle ja kävelemme reilun kilometrin päässä odottavien polkupyörien luo. Vaihdamme vähän kuivaa vaatetta ylle ja viimeistään nyt on aika riisua ne merinovillat välistä pois. Pyöräilymatkaa tulee n. 12 km joen länsipuolelta ja sen me taitamme pienessä vesisateessa. Joki vei voimat ja pyöräily soratiellä ei ole välttämättä nyt asia, jota mieluiten tekisi. Kuudennen ylämäen kohdalla Kettu muistaa Korpin kertoneen, että melonta laskee verenpainetta. Siihen Korppi toteaa, että 'Nyt kyllä muistat väärin'.  On helpotus saapua takaisin suvannolle. Sade kiristää otettaan, kun ajamme takaisin Riuttakoskelle. Kanootti katolle ja likomärät kamat kyytiin sen kummemmin niitä järjestelemättä. Päiväkahvit on juomatta, joten ne päätetään juoda Petäjäveden Kyläsepässä. Vaatteet on jälleen märät ja kuraiset ja jalassa neopreenitossut, joita ei nyt vaan jaksa kiskoa pois. Ketun kampauskin on varmasti vertaansa vailla, mutta jos aiheutetaankin kanssakahvittelijoissa hämmennystä, niin ei anneta sen häiritä. Kaupan kautta kiireesti kotiin ja sauna lämpiämään. Sillä aikaa levitellään tavaroita vähän sinne sun tänne kuivumaan ja kohta joka oksalla tuntuu roikkuvan kaikkea mahdollista teltasta merinokerrastoihin.

 

Siinäpä sitä on selvittämistä

 

Ja sitten ne jälkilöylyt. Saunan lauteilla on voittajafiilis. Kaikki haasteet on voitettu, pieni hien ja sateen aiheuttamasta kosteudesta hiipinyt vilu on häipynyt ja ponnisteluihin käytetyt energiavarastot saavat alkaa uudelleen latautumaan. Kehon jännitys laukeaa ja olo on raukea ja onnellinen. Kaikista haasteista huolimatta  -tai niiden vuoksi - aivan mahtava reissu !