Melontakauden avaus - tai ainakin yritys...

Tätä päivää on odotettu. Tänään avataan melontakausi; elämämme toinen sellainen.

Sää siihen on lähes liikuttavan täydellinen. Kaikki puitteet on muutenkin kunnossa ja valmistelut tehty. Viimeinkin päästään laskemaan kanootti vesille. Mutta...

Ketulla on Korona. 

Kun Korppi häipyy mutkan taakse ja aamuaurinko paistaa auton katolla nököttävän punaiseen kanootin kylkeen, Ketun sydän kärventyy. Jotenkin tämä päivä on käännettävä voitoksi, joten nyt on se hetki, kun teen sen mistä olen haaveillut jo pitkään ja aloitan tämän blogin kirjoittamisen. Onhan sitten muistona edes itselle, ehkä inspiraationa jollekin muulle, toivottavasti ilonakin jollekin. Minulle yhden haaveen toteutuminen. Näissä kirjoituksissa minä olen Kettu. Välillä minä, välillä kettu, yksi ja sama kuitenkin.

Palataan siis ajassa taaksepäin, eli siihen mistä kaikki alkoi; kuinka meistä tuli Kettu ja Korppi ja miksi meillä on kanootti.

Elettiin kevättä 2021. Olimme tavanneet toisemme puolisen vuotta sitten. Kevättalven iltana takkatulen lämmössä Korppi alkoi kertoilemaan vuosien, vuosien takaisesta haaveestaan meloa lapsuusmaisemissaan sijaitseva joki läpi. Ketun -siis minun- nenään tuo haave alkoi heti tuoksua hyvältä. Siltä istumalta siitä haaveesta tuli meidän yhteinen. Alusta asti oli myös selvää, että kulkupelimme tulisi olemaan inkkarikanootti; sellainen, että voimme olla samassa paatissa.

Tarkennuksena kerron, että `me`olemme mies ja nainen. Korppi on mies; tiimimme aivot, joka väsymättä hankkii tietoa, etsii uusia melottavia jokia, miettii ja järjestelee, uppoutuu asioihin ihailtavalla pieteetillä ja on minulle maailman paras melontakumppani.

Kettu taas on utelias koloihin kurkistelija, joka välillä unohtuu katselemaan jokivarren kasveja tai taivaan pilvilinnoja. Ketulla on kuitenkin tärkeä rooli; Kettu nauttii matkanteosta ja on Korpille iloista seuraa :)

Lähdimme siis yhteistuumin toteuttamaan tätä haavetta ja näin siinä sitten kävi:

Retki nro I:  15.5.2021 Kierros Keuruun ympäri

Tästä ensimmäisestä melontareissusta on siis lähes päivälleen vuosi. Siitäkin syystä tänään Ketun Koronan vuoksi perumaan jouduttu retki tuntuu entistäkin tuskallisemmalta. Olisihan se ollut melontakauden avauksen lisäksi vuosijuhlamelonta.

Mutta toukokuisena lauantaina vuosi sitten vuokraamme kanootin paikalliselta yrittäjältä Markku Jokelalta. Lähdemme liikkeelle Pappilan rannasta ja kierrämme Keuruun keskustan, joka siis sijaitsee saaressa. Vain yhdessä kohdassa -Ketveleen kannaksella- joutuu kanootin kantamaan. Kannas on jyrkkäreunainen, mutta paikalla on polku, jota pitkin kanootin saa hyvin kiskottua ylös ja laskettua alas. Ehkäpä jonkin sortin kajakilla jopa mahtuu menemäänkin alikin.

Matkaa kertyy yhteensä n. kymmenen kilometriä. Aikaa meiltä kuluu n. kolme tuntia, mutta mehän olemmekin ensimmäistä kertaa melomassa yhdessä, eikä muutenkaan olla kanootissa montaa kertaa aiemmin oltu. 

Ja Keuruun kierros muuten valikoitui  kohteeksi siksi, että Kettu asuu Keuruulla.

Reissu menee niin mukavasti, että seuraava asia onkin hankkia oma kanootti. Se löytyykin heti seuraavalla viikolla.

 

Retki nro II: 28.5.2021 Wanhan Witosen- melontareitin alkupätkä Petäjävedeltä Hankakoskelle


Ensimmäinen melonta omalla kanootilla.

Tämä Wanha Witonen on kuulemma yksi suosituimmista melontareiteistä Suomessa ja siitä löytyy paljon tietoa. Siitä on painettu oma vihkonenkin karttoineen ja tietoiskuineen.

Melomamme osuus on hieman vajaa kymmenen kilometriä ja siihen saamme kulumaan vain parisen tuntia.

Meille tämä reitti tekee selväksi yhden asian; meistä tulee jokimelojia; ehkäpä hieman oman tiemme -tai siis jokemme- kulkijoita.

 

Retki nro III:  5.6.2021 Oikarinjoki, Kyyjärvi-Karstula

 

Mukana on juniori, joten valitsemme siksi lyhyen ja helpon reitin Korpin kotikunnailta. Matkaa vain reilu viisi kilometriä. Korppi siis asuu Karstulassa.

Laskemme kanootin vesille joen alkupäästä pienen puropahasen ylittävältä sillalta. Saamme sieltä mukaamme noin miljoona itikkaa, joiden jälkeenjättämiseksi pitää alkupätkä meloa rivakasti. 

Rantaudumme ennen Kiminginjärveä Uittokallion rannassa. Kun Korppi fillaroi hakemaan autoa lähtöpaikasta, me juniorin kanssa käymme tutustumassa Kimingin nuorisoseuran taloon. Siellä valmistellaan illaksi ulkoilmaesitystä ja saamme käydä katsomassa miten hienosti talo on remontoitu.

Illalla pidetään vielä kanootille pienimuotoinen nimenantojuhla. Nimestä on järjestetty oikein äänetys, jossa Kettu ja Korppi keksivät kumpikin neljä ehdotusta ja muutaman henkilön voimin näistä valittiin sopiva. Sopuäänestys siitä tuli ja nimeksi Sopu. Olkoon nimi enne.

 

Retki nro IV: 6.6.2021 Pääjärvi, Jyväslahti, Karstula

Tunnin ja reilun neljän kilometrin mittainen iltamelonta Jyväslahden saaria kierrellen. Edelleen selvemmäksi käy, että joet ovat meidän juttumme. Kanootin katolle nostaminen ja sitominen käy jo helposti ja nopeasti. Varsinkin, kun kimpussa on määrättömästi mäkäräisiä.

 

Retki nro V:  11.6.2021 Pengerjoki, Petäjävesi


 

Nyt päästään oikein asiaan. Ihan oikealle joelle, joka on yllätyksiä täynnä. Mutkia mutkan perään, majavanpatoja, pikku vuolteita. 

Lähdemme liikkeelle Kuitulantien sillalta, josta päästään heti pienen Karjokosken pyörteisiin.

Penjerjoki on hieno, syvässä uomassa kulkeva kapea joki, jossa rantautumispaikat ovat hakusessa.

Täällä oikein ensimmäistä kertaa ymmärrän kuinka omassa maailmassaan joella voi olla. Ympäröivästä maailmasta ei tiedä täällä mitään. Yksi ihminen sentään nähdään tällä yhdeksän kilometrin osuudella. Rantapenkan uomasta vilahtaa saunaa lämmittävä nainen, joka vilkuttaa ohi lipuville melojille.

Loppuosa joesta ennen Ruukinmutkan rantaumista onkin sitten suoraa. Joen pinta on kaikenlaisen hahtuvien peittämää mattoa.

Nyt meille alkaa valjeta kuinka tarkkaan reissut siirtymineen on suunniteltava. Läheskään kaikkia jokia kun ei voi -eikä varsinkaan halua- meloa vastavirtaan. Siispä on mietittävä kuinka päästään takaisin lähtöpaikkaan hakemaan sinne jäänyt kulkupeli. Joskus matka tietä pitkin voi olla paljon pidempi kuin itse melontaosuus tai vastaavsti toisinkin päin. Tiet ja joet kun eivät todellakaan seuraile toisiaan. Tällä reissulla Ketunpoika kaverinsa kanssa antaa meille kyydin. Kovinkaan taloudellista tämä harrastus ei ole. Joitakin paikkoja on käytävä katsomassa etukäteen ja kulkupelien siirto vaatii väkisinkin edestakaisin ajoa. Tai kahdella autolla peräkkäin ajamista, mikä nyt tuntuu tosi tylsältä ja tuhlailevaiselta.

 

Retki nro VI: 12.6.2021 Kupanjoki, Keuruu

 

 

Taas meille selviää yksi asia. Lähtöpaikat on mietittävä tarkkaan; mihin jättää auto, ettei se ole kenenkään tiellä ja mistä kanootin saa sujuvasti joelle kenenkään yksityisyyttä ja kotirauhaa häiritsemättä. Eikähän se joelle kanootin laskeminen ja kyytiin nouseminen onnistukaan ihan joka paikasta. Penger voi olla jyrkkä tai ranta pehmeän liejun peitossa. 

Tällä kertaa onneksemme tuttu mies osuu paikalle ja ehdottaa meille ystävällisesti, että viemme kanootin joelle hänen pihansa läpi. Se helpottaa meitä suuresti, koska paikalla on vanha uittoriihi ja jyrkkä, kivikkoinen rinne alas.  

Alkuosa joesta on kapea ja välillä ruohikkoinen, todella kaunis. Rantaudumme välillä ja kapuamme käymään Kyöpelinvuorella.

Koppelovuoren kohdalla on vanha silta, jossa on mukava syödä eväät. Kivijärven ylitys kovassa vastatuulessa ottaa voimille. Kupanjoella riittää haasteita. Vesi on vähissä ja kivikot koljottavat osin paljaana. Kanoottia vuoroin uitetaan kiveltä toiselle hyppien ja välillä vedetään pitkin ryteikköä. Kun yhdeksän kilometrin taivallus päättyy Lammasperälle, on voimat jo vähissä ja jalat naarmuilla.


Retki nro VII: 17.6.2021 Soutujoki, Multia



Ja jälleen opin uutta. Valokuvien ottaminen joella on työlästä. Puhelin on kaivettava esiin kuivapussistaan, jos aikoo saada hyviä kuvia. Joka mutkassa sitä ei vaan jaksa tehdä ja suurin osa maisemista tallentuukin vain verkkokalvolle. Pussin läpi kuvaamistakin kokeilen, mutta kuten näkyy -sumuisia kuvia tulee. Soutujoella kuvaamista riittää; kaunista on !

Matka alkaa ns. Saikansillalta. Sorsapoloinen lähtee uimaan edellämme karkuun eikä ymmärrä vaikka kuinka maanittelen, että odota nyt, kyllä me mennään ihan rauhassa ohi.

Pikku vuolteessa nousemme kanootista ja Korpin jalka luiskahtaa kiveltä sillä seurauksella, että varvas murtuu. Tämän jälkeen hankimme neopreenitossut, jotka pitävät kivillä paljon paljaita varpaita paremmin. Villinkoskessa jumitumme kiville niin, että uittohommiksi menee jälleen. Kosken alapäässä on mukava laavu. Siihen olisi hyvä päättää matka, mutta päätämme meloa vielä loppupätkän ja jonkun matkaa Tarhapään järveä. Järvellä tuulee taas ja se ei ole avokanootilla meloessa sitten yhtään mukavaa.. Päädymme lähelle tietä, josta kyyti tulee meidät hakemaan.

Melottavaa matkaa kertyi kymmenen kilometriä.


Retki nro VIII: 24.6.2021 Kiminginjoki, Karstula

Nyt ollaan sitten asian ytimessä. Tämä on se joki, jonka melomiseen Korppi on saanut kipinän jo kauan sitten. Kipinä on välillä ollut lähes sammuksissa, mutta jostain syystä se syttyi uudelleen, kun Korppi silloin kevättalven iltana keksi, että olisiko Ketusta kaveriksi siihen hommaan. Ja olihan siitä.

On juhannusaaton aatto, torstai-ilta. Tarkoituksena on tehdä rauhallinen ja nostalginen iltamelonta juhannusviikonlopun avaukseksi. Onhan tämä nyt se joki, joten nautitaan nyt oikein kunnolla, koska ilmakin on kuin tilauksesta niin kaunis kuin vain keskikesällä olla voi.

Joen virtaus viekin kanoottia yllättävällä vauhdilla. Jopa niin yllättävällä, että joen poikki kaatunut tukkipuu tulee kohdalle nopeammin kuin vielä hiukan kokemattomien melojien aivot ehtivät keksiä sopivan sotasuunnitelman sen sivuuttamiseen. Sekin on yllättävää kuinka nopeasti kanootti kääntyy poikittain. No kanootissahan on sentään pakki; senkun vaan meloo taaksepäin. Mutta kun kaikin voimin keskittyy kanootin suoristamiseen, ei siinä samalla ehdi tehdä vieläkään sitä sotasuunnitelmaa. Ja sitten ollaankin jo pian samassa tilanteessa tukkipuun vieressä poikittain. Mutta lopulta ohitus onnistuu todella helposti ja nopeasti. Tosin niin, että kanootti menee ensin ja melojat vasta perässä. Onneksi Korppi on nokkela ja liukasliikkeinen ja saa kanootista kiinni ennen kuin se jättää melojansa kokonaan. Joku vanha melojakonkari onkin sanonut, että kyllä se kanootti kaatuu, ennemmin kuin myöhemmin. Onneksemme vesi on lämmintä kuin linnun maito.

Ei se loppujokikaan anna melojien laakereillaan levätä. Kiviä on varottava ja tarkkana oltava. Ruukinkoski ohitetaan kantamalla kanootti sillan yli. Soinintien sillalta Korpinpoika poimii märät melojat ja kanootin kyytiinsä. Ja kyllä, oli meillä vaihtovaatteet kuivasäkissä. Ilta oli vaan todella lämmin ja märkien vaatteiden kiskominen yltä liejuisessa joenpenkkaryteikössä ei houkutellut. Jos meinaa kaatua kanoottinsa kanssa, niin kannattaa tehdä se lämpimän veden aikaan tai ainakin valita paikka, jossa on helppo rantautua vaihtamaan vaatteet. Sekin on tullut jo opittua, että joelta ei todellakaan ranatuduta ihan mihin vaan.

Sen verran oli sitä meininkiä tällä reissulla, että yhtään kuvaa ei ehtinyt ottamaan..


Retki nro IX: 1.7.2021 Kortejärvi & Mustapuro, Karstula


Juniori otetaan mukaan tänne iltamelonnalle. Kyllä meitä säät suosii !!

Laskemme kanootin tyynelle Kortejärvelle Vehkaperäntien varresta ja melomme järven poikki Veneheitolle, josta jatkamme matkaa ensin Mustapuroa pitkin vastavirtaan ja katsastamme myös Punsanjoen alajuoksun. Molemmissa matka katkeaa puupatoihin. Emme lähde edes yrittämään pidemmälle vaan nautimme suosiolla kauniista ilmasta ja palaamme samaa reittiä takaisin.


Retki nro X: 4.7.2021 Huhkojärvi, Keuruu

 


Huhkojärvi on kapea ja syvä rotkojärvi, jonka upeat kalliot nousevat paikoin jopa 60 metriä vedenpintaa korkeammalle. Näistä maisemista on hakenut inspiraatiota mm. Akseli Gallen-Kallela. Eteläosa järvestä on suojeltua aluetta ja rantautuminen siellä on kielletty.

Huhkolantien varresta löytyy hyvä vesillelaskupaikka. Näitä maisemia olisi vaikea päästä katsomaan ilman kanoottia. Toki talvella jäätä pitkin. Muutaman kilometrin melonnan jälkeen palaamme lähtopaikkaan jälleen uutta ja hienoa kokemusta rikkaampina.


Retki nro XI: 14.7.2021 Jämsänjoki, Wanhan Witosen melontareitin loppuosuus


 
On kesän kuumin päivä. Ketun haave Kolilla käymisestä on toteutettu ja kesälomaa on vielä jäljellä. Joelle siis, kuumuudesta viis.

Jätetään kanootti Jämsänkosken paperitehtaiden alapuolelle Kellokallion vesillelaskupaikkaan ja viedään auto Kaipolan satamaan. Sieltä pyöräilemme takaisin kanootin luokse ja lähdemme paahteiselle joelle. Paahdetta totisesti riittää. Aurinkokin tuntuu seuraavan meitä antamatta mitään varjon mahdollisuutta. Keskustan tuntumassa pidämme tauon ja kävelemme Vitikkalan kartanoon päiväkahville. Sen jälkeen maistuukin päiväunet makealta puun alla joen kupeessa. 

Joen varressa on paljon asutusta ja toinen toistaan hienompia laitureita, mutta missään ei ketään. Vain yhdellä laiturilla vanhempi mies pesee jotain pitkävartisen harjan kanssa. Ja loppumatkasta ennen Päijänteelle saapumista tulee vastaan joku moottorivene ja lautta. Muuten saamme olla joella täysin rauhassa vaikka kuljemme kaupungin läpi. Ja kesän kuuminpana päivänä, outoa.

Loppuosa joesta on aika leveää, lähes järvimäistä. Meidän mielestä siis tylsää. Ja aurinko porottaa armottomasti. Viimein saavumme Kaipolaan ja pääsemme riisumaan pelastusliivit. Voisin lyödä vetoa, ettei maailmasta löydy paljon pahempaa hajua kuin Jämsänjoen yli 30 asteen paahteessa meloneen Korpin housunkauluksen sisäpuoli. No, ei kyllä Ketunkaan rintaliivien hajussa mitään kehumista ole.

Jotain sille hajuasialle on tehtävä, koska päivä on tarkoitus päättää Jämsänkosken Vanhan Myllyn ravintolassa. Ja kunnon ruoka on ansaittu ! Niinpä päätämme pulahtaa satama-altaan veteen virkistymään ja puhdistumaan. Kumpaankaan ei kyllä tapahdu. Vesi on suorastaan kuumaa ja niin mutaista, että kun nousemme sieltä näytämme enemmänkin apinoilta. Syömään kuitenkin menemme.

Hikistä melontamatkaa kertyi 12,5 kilometriä. Pyöräilyä suunnilleen saman verran. 

 

Retki nro XII: 24.7.2021 Kyrönjoki, Ilmajoki



Tapaamme kihlajaisissa Korpin ystävän Janin, joka asuu Ilmajoella. Hän kutsuu käymään; niinkuin nyt juhlissa on tapana kutsua vähän kaikkiakin. Vaikka harvoinhan niihin kutsuihin kukaan tarttuu. Me kuitenkin tartumme tilaisuuteen heti kaksin käsin sen kummenmin miettimättä ja pian huomaamme olevamme Janin vieraina Ilmajoella. Jani on rento ja mukava ja varmasti aidosti iloinen meidän kyläilystä. 

Jani tarjoaa meille kyydin Kyrönjoelle. Suomulan riippusillan kupeesta laskeudumme joelle. Uskomatonta, että monen metrin korkeudessa roikkuva silta on joskus lähtenyt jäiden mukaan.

Kun pidämme pissatauon ja katsomme karttaa, huomaamme olevamme ihan kirkon alapuolella. Joella todella pystyy olemaan tietämättä lainkaan mitä törmien takana tapahtuu. Rantaumispaikkoja on täältäkin vaikea löytää. Yhdessä kohdassa on laituri, joka näyttää lähes varmasti joltain yleiseltä laiturilta ja Kettu ulkaltautuu nousemaan siitä lähtevät portaat ylös katsomaan löytyisikö sieltä paikka, jossa voisi syödä eväät. Kun pää on rantatörmän reunalla, pääsee Kettu todistamaan pihamaalla parhaillaan käynnissä olevaa vihkimistä. Silloin on hiipimistaidoista hyötyä ja perääntyminen tapahtuu kenenkään huomaamatta.

Kartalta löytyy näkötorni, jossa pääsee rantautumaan. Tornista on aakeat maisemat.

Kovin on hiljainen tämäkin joki. Joku tosin on lasketunut vesitasolla, mutta ketään ei silti näy. Eipä kyllä haittaa lainkaan. Katsastamme Seinäjoen suun ja melomme Seittuun, josta Jani tulee meidät hakemaan. Matkaa kertyy 22 km, joka on tähän asti pisin matkamme. Melko hikinen oli matka jälleen ja kun pelastusliivit on riisuttu ja on selviytymishalauksen vuoro, toteaa Korppi tähän, että onpa ellottavaa. Tästä tulee meille lentävä lause, joka aika ajoin otetaan esille eri tilanteissa.

 

Retki nro XIII: 13.8.2021 Perhonjoki, Perho osa 1


Kolmastoista päivä ja perjantai. Meidän kolmastoista retkemme. Laskeudumme joelle tieltä numero 13 Möttösen kohdalta. Sadekuuro on juuri loppunut, kun saavumme Perhoon ja pyöräilemme lähtöpaikkaamme, jonne kanootti on pudotettu. Molemmilla on työpäivä takana ja ajomatkaakin pitkästi, joten pääsemme joelle aika myöhään. Vesi on joella paikoin todella vähissä ja joudumme uittamaan kanoottia kivien välistä useaan otteeseen. Kun saavumme Perhon keskustaan alkaa jo hämärtää. Yhdentoista kilometrin mittainen melontamme päättyy Sahipakkaan.

 

Retki nro XIV: 21.8.2021 Lapuanjoki, Kuortane


Olemme yöpyneet edellisen yön Ketun lapsuudenkodissa Töysässä. Tunnelmat ovat nostagiset. Aamulla sataa tihuuttaa. Tämä on meille uutta. Kaikki reissut tähän saakka olemme tehneet joko auringonpaisteessa tai ainakaan ei ole satanut. Hetken jo epäröidään. että lähdemmekö ollenkaan, mutta onneksi sentään ei olla niin raukkamaisia ja saadaan itsemme liikkeelle. Ketun veli vie meidät kohtaan, jossa joki alittaa Alavudentien. Tien varressa on urheilukenttä, josta pudotamme itsemme alas joelle. 

Kymmenisen kilometriä taitamme matkaa, joka on kokonaisuudessaan helppoa, eikä tarjoa meille haasteita eikä yllätyksiä. Vasta vähän ennen loppua alkaa satamaan jälleen ja toteamme, että olipa hyvä, että lähdettiin. 

Lopetamme matkamme ennen Haavistontien siltaa paikkaan, josta menee tie mökeille. Sieltä saamme taas kyydin Ketun veljeltä takaisin Töysään. Olemme joutuneet vaivaamaan monia ihmisiä reissujemme takia ja heille ollaankin todella kiitollisia kaikesta avusta, jota olemme saaneet. Lähinnä kuskaushommissa on saatu korvaamatonta apua.

Nostamme kanootin katolle ajatuksella, että tämä oli kauden viimeinen melonta. Ensi viikolla Korpin olkapäätä operoidaan ja sairausloma tulee olemaan varmasti pitkä. Monta mahtavaa reissua on tehty; paljon enemmän kuin mihin uskottiin meillä olevan edes mahdollisuuksia. Sitä kun elämässä on kaikenlaisia rajoituksia, eikä aina voi vain meloa, vaikka se niin mahtavaa onkin.


Retki nro XV: 30.10.2021 Perhonjoki, Perho osa 2


 
Yllätys. Korpin olkapää on toipunut ja fysioterapeutti on jopa sitä mieltä, että melonta voisi tehdä hyvää. Eipä sitä tarvitse sitten edes miettiä, että mennääkö vai ei. Tietysti mennään.

Perhonjoella jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin, eli Sahipakasta. Ennen sitä pyöräillään lopetuspaikasta aloitukseen. Maantiellä on meneillään melkoinen paskaralli. Syy siihen selviää myöhemmin, kun Korppi saa selville, että sonnat on ajettava pellolle lokakuun loppuun mennessä. No, vielähän sitä ehtii tänään puoleen yöhön asti rallitella. 

Taivas on lonkeron värinen ja se sonta -se vähän tuoksahtaa, mutta mitäpä siitä, kun vaan saa meloa. Vesi on huomattavasti noussut viime kerrasta ja virta auttaa melojia mukavasti. Siihen muistikuvat reissusta sitten loppuvatkin. Yli kymmenen kilometriä melottiin ja jonnekin sillan alle päädyttiin, en edes muista oikein missä se oli; lähellä 13 tietä kuitenkin. Oksakoskelle siis, muistaa Korppi.


Retki nro XVI: 20.11.2021 Lestijoki, Sykäräinen




 

Edessä on kauden huikea loppuhuipennus. Korppi on suunnitellut kaiken Ketulta salaa. Eikä Kettu tiedä yhtään minne perjantai-iltana ollaan matkalla; paitsi tietenkin, että melomaan, koska kanootti on mukana. Ilta on jo pilkkopimeä, kun saavumme Sykäräisten kylään ja majoitumme Harjukumpuun, hirsitaloon metsän laidalla. Aivan huippuihana paikka ! Siinä sitten illalla sängyllä loikoillessa Korppi kaivaa esiin hihamerkit, Ketun ja Korpin. Luonnollisesti minä saan ketun, sillä joku ketussa minua kiehtoo. Olen kuullut sanottavan, että jos seuraa ketun jälkiä, niin kulkee aina oikeaan suuntaan. Ja onhan kettu todella kaunis ja leikkisä otus. Ja mikähän kumppanissani muistuttaa korppia ? No ainakin valtava tiedon määrä ja sen hyödyntäminen. Sekä ne mustat vaatteet. Näin siis alkaa elämään tarina Ketusta, Korpista ja Kanootista.

Aamulla ajamme Reisjärventielle, aivan Lestijoen alkupäähän. On satanut hieman lunta ja aamu on viileä. Laitamme käteemme upouudet neopreenihansikkaat, jotka kuulemma ovat mainiot kylmillä keleillä. Pitäähän sekin tietenkin sormenpäiden kautta oppia, ettei niihin pidä koskaan laittaa sidontaliinojen kanssa touhutessa kylmenneitä käsiä, sillä neopreeni pitää tehokkaasti kylmät sormet kylminä. Niinpä kilometrin jälkeen sormet ovat kuin jääkalikat ja Kettu jatkaa melomista ilman hansikkaita, kiroten uutuutensa alimpaan maanrakoon. Vaikka eihän se hanskojen vika ole; se tulee varmistetuksi kun nuotiolla lämmitetyt kädet laitetaan uudelleen hanskoihin.

Lestijoen maisemat ovat upeat. Tekisi mieli ottaa kuvia, mutta hanskojen riisuminen on työlästä ja sormet kylmenevät nopeasti. Siispä lähinnä vain ihailen maisemia. Taukopaikkoja on runsaammin kuin kaikilla muilla joilla yhteensä. Ja erittäin hyviä taukopaikkoja laavuineen. Korppi on suunnitellut ja tehnyt eväät ja Kettu sen kuin nauttii kaikesta valmiista.

Joki on kaikkinensa helppo melottava; ainoastaan Talauskosken kierrämme, koska kivien välistä ei näyttäisi löytyvän yhtään kanootilla sujuvasti ohitettavaa kohtaa. Päätämme matkan Murennuskosken laavulle ja kohta tuleekin jo pimeä. Majatalon isäntä kurvaa hakemaan meidät. Illalla maistuu sauna.

Seuraavana päivänä lähdemme vielä pyöräilemään, koska kerran tuli pyörät otettua mukaan. Metsäautotiellä saamme seuralaisen, kun iloinen karjalankarhukoira lyöttäytyy seuraamme. Kuulen myöhemmin, että siellä oli meneillään hirvenhaukkukisat. Taisi tällä koiralla mennä kisat vähän poskelleen... Käymme kuitenkin katsastamassa joen loppuosan Sykäräisiin asti.

Tämä on hienoin mahdollinen päätös ensimmäiselle melontakaudellemme. Tästä on hyvä jatkaa.




Tämä on tarina siitä, että haaveita kohti kannattaa kulkea. Kun päätät meloa jotain jokea, se tulee ilmestymään eteesi.



Kommentit

  1. Jatkoa odotan! :)

    VastaaPoista
  2. Miellyttävää tekstiä! Kiva kuulla tulevista reissuista :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti