Melontakauden avaus - uusi yritys

20.5.2022  Salamajärvi - Salaudenjoki

21.5.2022  Jängänjärvi - Salmenväylä - Myllyjärvi - Myllyjoki - Penninkilammet - Penninkijoki 14,5 km

 

Ketun koronaviikko on kulunut jännityksen merkeissä; toipuuko Kettu lähtökuntoon, tarttuiko tauti Korppiin, sataako viikonloppuna, pääseekö koko seurue lähtemään...

No, ihan turhaa jännitystä taas kerran. Perjantaina kaikki näyttää olevan ihan hyvin; Kettu pysyy jo tolpillaan eikä Korppikaan ole tullut kipeäksi. Niinpä siis suuntaamme auton nokan Karstulasta kohti Salamajärveä. Tällä kertaa mukaan lähtevät Korpinpoika Miku Senninsä kanssa. Heille jokimelonta on uusi kokemus ja Senniä vähän jännittää. Meille on uutta se, että mukana on muitakin; tähän asti on aina melottu kahdestaan.

Mökki Salamajärven Lampareen rannalta on vuokrattu jo kevättalvella, joten siksikin reissun toteutumiselle oli paineita. Perjantaina illalla saavumme kuitenkin onnellisesti mökille. Vesi Salamajärvessä on korkealla ja tie mökille osittain veden peitossa. Onneksi Korpilla on maasturi. 

 
Ilta on mitä kaunein ja mökki hienolla paikalla. Houkutus laskea kanootit vesille heti on suuri ja mitäpä sitä houkutusta vastustamaan; sitä vartenhan tänne on tultu. Sitä paitsi on hyvä hakea vähän tuntumaa kanoottin taas talven jälkeen ja Miku ja Senni voivat kokeilla yhteistä rytmiä.  Aivan mökin läheltä lähtee Salaudenjoki ja melomme sitä jonkun matkaa. Vesi tosiaan on niin korkealla, että välillä voisi meloa vaikka metsässä; eikä itseasiassa aina ihan tiedäkään ollaanko edes jokiuomassa.
 
 
Matkusniementien sillan kohdalta käännymme takaisin, sillä ilta on jo pitkällä ja sauna ja iltapala odottavat. Sitä paitsi silta on todella matala ja virtaus sillan kohdalla vauhdikas. Ketun selkäpiitä vähän karmii, koska pahin pelko olisi ajautua virran vietävänä kohti betonisiltaa, jonka ali ei mahtuisi tai ehkä kanootti juuri ja juuri, mutta kyytiläiset ei. Vaikka tässä ei nyt sitä vaaraa olekaan, niin pelkkä ajatus on liian karmiva. Teemme pienen lenkin vielä Salamäjärvellä ja sitten vetäydymme mökkiin keräämään voimia huomista varten. Mökissä on onneksi nopeasti lämmittävä kamiina, koska talven kosteus tuntuu siellä vielä voimakkaana.
 
 
Aamu valkenee tyynenä, pilvettömänä ja ruusunpunaisena. Tätäkin reissua on monet kerrat talven aikana käyty läpi ja suunniteltu. Ja täällä nyt ollaan. Se tuntuu todella hienolta, vaikka Ketun olo on tukkoinen ja Senni saanut unen päästä kiinni vasta aamuyöllä. Matkaan selvitään erinäisten vaiheiden jälkeen ja suunnataan Jängänjärvelle. Siellä pudotetaan kanootit kohtaan, jossa tie kulkee aivan järven vieressä. Täällä kerran ajeltiinkin talvella katsastamassa maisemia. Silloin järvi oli jäässä, mutta nyt aurinko kimmeltää sen sinisessä pinnassa houkuttelevasti. Ensin kuitenkin Korppi ajaa auton päätepisteeseen ja polkee sieltä fillarilla takaisin. Sillä aikaa Miku ja Senni käyvät tutustumassa Hauta Perhossa muistopaasiin ja Kettu laittaa kanootit lähtökuntoon.

 
Viimein päästään matkaan ! Sopu-kanootissa meinaa syntyä heti epäsopua, kun navigaattorin paikalle istunut Kettu ei ihan ymmärrä miten tärkeässä roolissa onkaan. Kirkkaassa auringonpaisteessa on hankala lukea vesitiivissä pussissa olevan kännykän pientä ruutua, eikä karttapalvelun paikannuspallokaan tunnu aina pysyvän mukana. Vesitilanteesta johtuen rehevöityneen, matalan järven rantaviivatkin ovat ihan jotain muuta kuin kartassa. Kartan mukaan olemme välillä kuivalla maalla ja ehkäpä se tulvan laskettua onkin totta. Eteenpäin katsoessa on myös vaikea hahmottaa mikä metsäpuska on saari ja mikä niemi. Kartanluku paisteessa ja yhtäaikaa melominen on myös jonkun verran vaikeaa hommaa. Salmenväylän suu löytyy kuitenkin vain vähäisten harhailujen jälkeen ja Korpilla on hyvä idea, joka otetaan heti seuraavalla järvellä käyttöön. Eli kun piirtää karttapalveluun etukäteen suunnitellun reitin järven yli ja sitten vain seuraa, että pallo pysyy lähellä viivaa. Korppi on myös virittänyt kanoottiin pidikkeen, johon kännykän saa kiinni, ettei sitä tarvitse erikseen kaivaa esille ja kädet voi pitää melan varressa. Ja vielä kun Kettu laittaa kännykkäänsä asetuksen, ettei sen ruutu sammu, niin johan alkaa homma toimia ja sopu voi laskeutua Sopu-kanoottiin.
 
 
Melomme hieman pusikkoisen Salmenväylän läpi Myllyjärvelle, joka myöskin on isompi kuin kartta antaa olettaa. Siitä matkamme jatkuu Myllyjokea pitkin. Saavumme Tankkariin, jossa pidämme ensimmäisen tauon. Kiipeämme korkeimmalle kohdalle evästämään. Hieno paikka ! 
 
 
Heti Tankkarin jälkeen on ehkä koko matkan hienoin kohta; vesi virtaa vuolaammin, joen penkat ovat korkeat ja joen yli on kaartunut puita kuin porteiksi, joiden ali virta meitä kuljettaa. Juuri näiden maisemien takia taas muistaa miksi jokimelonta on meidän juttumme. Ja aina hieman harmittaa, kun ei näistä ehdi ottaa kuvia. 
Ja juuri silloin, kun ajattelee ovansa keskellä ei mitään, joku sanoo päivää. Joen varrella istuu mies maastopukuisissa vaatteissa ja tervehtii meitä. Mies varmaan kuulee meidän tulomme jo kilometrin päästä, mutta meidät hän yllättää täysin. Tälle naureskelemme yhdessä, kun ylitämme rauhallisesti Leviänkivensuvannon.
Myllyjoen jälkeen saavumme Ylimmäiselle Penninkilammelle. Sen erottaa Alimmaisesta Penninkilammesta kannas, jonka yli kannamme kanootit sen kapeimmasta ja matalimmasta kohdasta. Polku paikalla kertoo, että siitä on varmasti moni muukin tehnyt saman tempun ennen meitä.
Siihen onneksi loppuvat tämän reissun järviosuudet ja saamme siirtyä Penninkijoelle.
Heti alkupuolella meitä odottaa pikku koski ja mistähän sekin johtuu, että, jos matkalla on jossain puu nurin joen poikki, niin se on juuri siinä virtapaikassa ja keskellä niin vaikeaa ryteikköä, että sen ohittaminen vaatii todellista pinnistelyä. No; joki ilman mitään haasteita on tylsä joki.
Selvitämme tämän haasteen taiteilemalla puiden ja kivien päällä ja kiskomalla kanootit niiden yli ohi kaatuneen puun. 
Pieliskankaantien sillalla pidämme toisen pienen evästauon.
 

 
Jossain nivassa Mikun ja Sennin kanootti juuttuu hetkeksi kiven päälle. Heille vuokratussa lasikuitukanootissa on pieni köli, joka tekee siitä epävakaan keikkujan kiven päälle jäädessään. Senniä tilanne hiukan pelottaa ja se on enemmän kuin ymmärettävää. Siitä huolimatta Senni voittaa pelkonsa ja Telakoski ohitetaan mallikkaasti. Retken jälkeen Kettu jututtaa Senniä ja Mikua päivän tapahtumista ja siinä Senni nostaa esiin juuri pelkojan voittamisen.  Kettu ymmärtää oikein hyvin, koska viime kesä on vielä tuoreessa muistissa ja se, kuinka pienikin kohisevan virran ääni sai verenkin suonissa kohisemaan. Ja kyllä se tekee sitä vieläkin, vaikka itseluottamus kasvaakin jokaisen kunnialla ohitetun, pienenkin kosken tai muun haasteen jälkeen. Eikä kukaan koskaan ole oikeutettu arvostelemaan kenenkään pelkoja. Se mikä toiselle on pikkujuttu, voi toiselle olla todella suuri. Joku saattaa esimerkiksi laskea isonkin kosken tuosta vaan, mutta pelkää kuollakseen hammaslääkäriä. Mutta fiilis siitä, että voittaa pelkonsa ja tekee jotain siitä huolimatta, on mahtava !


Välillä joudumme ohittamaan tiheääkin pusikkoa ja risut raapivat ikävästi. Varsinkin takana istuva saa joskus risuja naamalleen, kun edessä istuva antaa niille sopivasti kimmoketta. Yhdessä virtaavassa kohdassa tiukan puoleinen oksa yllättää ja  kimpoaa kuin jousi Ketun kädestä suoraan Korpin otsaan saaden aikaan ikävän nirhauman ja aurinkolasitkin häviävät sen siliän tien Penninkijoen aaltoihin. Tässä huomaa, että kypärää kannattaa käyttää vaikka ei isoja koskia aiokaan laskea.
Pienen Loukkukosken jälkeen saavumme päätepisteeseen, jossa auto odottaa ja matka mökille saunaan saa alkaa.

Seuraava päivä on kesäisen kaunis ja ajelemme vielä katsomaan Alajokea. Käymme Nielujärven laavulla ja lintutornissa. Siitä alkaa myös Matkusjoki ja molemmat joet näyttävät niin houkuttelevilta auringon kimellyksessä, että on suorastaan harmi, että joudumme suuntaamaan kohti kotejamme.

 
Olemme kuitenkin onnellisia siitä, että reissumme toteutui uhkakuvista huolimatta ja kaikki meni suurinpiirtein hyvin. Oli myös tosi mukavaa, kun saimme Sennin ja Mikun mukaamme tälle reissulle. Ehkäpä jatkoakin seuraa :)
Näin on tämän vuoden melontakausi avattu.





 
 
 
 







Kommentit

  1. Aivan mukaansatempaiseva kertomus. Hienoa luettavaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti